Ugandan pakolaispolitiikasta hyötyy myös paikallisyhteisö

Yuvena Ugandassa

78-vuotias ugandalainen Yuvena sanoo pakolaisten olevan tervetulleita Ugandaan: ”Se että pakolaiset saavat turvaa täältä on hyvä asia. Pakolaiset ja paikalliset ovat paljon tekemisissä keskenään ja auttavat toisiaan.” Ugandan pakolaispolitiikka hyödyttää monin tavoin myös paikallisyhteisöjä ja varmistaa siten, että yhteisöjen välinen sopu säilyy.

Viime vuosien aikana Ugandaan on saapunut satojatuhansia pakolaisia. Ugandan pakolaispolitiikan ytimessä on se, että maahan tulijat pääsevät mahdollisimman pian kiinni tavalliseen arkeen ja uuteen elämään Ugandassa. Ugandan valtio tukee perheiden sopeutumista antamalla heille maaseudulta pienen palan viljelymaata sekä materiaaleja yksinkertaisen talon rakentamiseen. Pakolaiset ovat myös heti julkisten palvelujen piirissä.

Kehittyvänä maana Ugandan palvelujärjestelmä on kuitenkin hyvin ylikuormittunut, joten esimerkiksi terveydenhuolto on puutteellistaTu eikä välttämätöntä aikuiskoulutusta, kuten lukutaito- ja kielikursseja, ole tarjolla maksutta. Siksi Pakolaisavun kaltaisilla toimijoilla on tärkeä rooli, jotta pakolaiset voivat sopeutua uuteen ympäristöön sekä löytää työtä ja toimeentuloa.

Pakolaiset eivät kuitenkaan elä Ugandan maaseudulla yksin – myös noin 75 % valtion syntyperäisestä väestöstä asuu maalla. Pakolaisasutusalueiden lähellä asuvat ugandalaisyhteisöt elävät pakolaisten tavoin hyvin köyhissä oloissa. Moni kylä on täysin ilman sähköä ja juoksevaa vettä, ja koulutusaste matala. Sen vuoksi Ugandan hallitus edellyttää, että osa kansainvälisistä avustuksista suunnattaan heikoissa oloissa elävien ugandalaisten tukemiseen niillä alueilla, jonne pakolaisia sijoitetaan. Keino onkin osoittautunut niin toimivaksi, että paikallispoliitikot Ugandassa jopa kampanjoivat sen puolesta, että heidän kotiseudulleen asutettaisiin pakolaisia.

Pakolaisavunkin kursseille osallistuu vuosittain myös syntyperäisiä ugandalaisia. Yksi heistä on 78-vuotias Yuvena, joka asuu Ugandan länsiosassa, lähellä Kyakan pakolaisasutusaluetta. Mies on pukeutunut luku- ja kirjoitustaidon kurssia varten siististi ja vaikuttaa innokkaalta ja virkeältä.

Yuvena muutti vuotta nuoremman vaimonsa kanssa nykyisille asuinsijoilleen, 400 hengen pikkukylään, viisi vuotta sitten. He olivat juuri menettäneet viimeisen elossa olevan lapsensa, eikä kotikylään jääminen tuntunut hyvältä. Nykyisessä kotikylässä asuvat myös Yuvenan vaimon sisaret.

”Elämä täällä on niukkaa, mutta rauhallista. En ole kuullut yhdestäkään ongelmasta paikallisten ja pakolaisten välillä”, kertoo Yuvena, joka asuu kahdestaan vaimonsa kanssa ja iästään huolimatta elättää heitä viljelemällä ja myymällä vihanneksia. Ugandassa ei ole kattavaa eläkejärjestelmää, joten lastensa kuoltua Yuvena vaimoineen ovat jääneet riippuvaiseksi viljelyn tuomasta tulosta. Siksi kurssin hyödyllisintä antia Yuvenalle on ollut laskutaidon oppiminen – se on helpottanut yritystoimintaa ja parantanut pariskunnan rahatilannetta.

Yuvena ei nuorena voinut käydä koulua, vaan joutui osallistumaan maatilan töihin tukeakseen perheen toimeentuloa. Hän ylistää Pakolaisavun toimintaa ja kiittelee vuolaasti jokaista suomalaista, joka on antanut hänelle mahdollisuuden oppia uusia taitoja vielä vanhalla iällä.

Toinen samasta kylästä tuleva kurssilainen, Jenesita, kertoo rakastavansa pakolaisasutusalueen lähellä asumista.

”Olen saanut uusia ystäviä ja tavannut paljon mielenkiintoisia ihmisiä. Pakolaiset saavat töitä pelloiltamme, ja me saamme uusia asiakkaita yrityksillemme. Näin voitamme jokainen”, kertoo nainen innoissaan ja lisää, että pakolaisten auttaminen on kaikkien yhteinen tehtävä.

Ohjaamalla osan avustuksista ugandalaisille Ugandan hallitus on onnistunut pitämään paikallisten asenteen pakolaisia kohtaan pääosin myönteisenä sekä parantanut maaseudulla asuvan väestönsä elämää. Apu myös moninkertaistuu matkalla kuin itsestään, sillä kurssilaiset jakavat osaamistaan eteenpäin. Jenesitakin haluaa opettaa uusia taitojaan muille kyläläisille.

”Kurssilta valmistuttuani aion auttaa tuttaviani yritystoiminnan suunnittelussa, sillä kirjoitus- ja laskutaidon avulla oma tulotasoni on noussut. Myös muut pystyvät samaan yksinkertaisilla muutoksilla!”

Lahjoittamalla voit antaa toivoa ihmisarvoisemmasta elämästä

Vuosittain tuhannet pakolaiset ja paikalliset eri puolilla Ugandaa mullistavat perheensä ja yhteisönsä elämän aikuiskoulutuksemme kautta. Uusia pakolaisia saapuu maahan kuitenkin päivittäin, joten avustusresursseille on jatkuva tarve. Jo 52 eurolla voit antaa yhdelle pakolaiselle tai ugandalaiselle mahdollisuuden osallistua Pakolaisavun lukutaitokurssille. Yuvenan esimerkki osoittaa, miten yksinkertaisetkin kurssilla opittavat asiat, kuten laskutaito, voivat olla haavoittuvassa asemassa oleville ihmisille tärkeä askel kohti ihmisarvoisempaa elämää.

KERTALAHJOITUS LIITY KUUKAUSILAHJOITTAJAKSI

Katso myös