Ilmastotaistelija: Okom

Okom Abwolla seisoo pellolleen kaivaman vesikuopan vieressä Nakivalen pakolaisasutusalueella

Monilla pakolaisilla ei ole muita vaihtoehtoja kuin taistella selviytyäkseen ilmastonmuutoksen keskellä. Esittelemme juttusarjassamme neljä pakolaistaustaista henkilöä, jotka ovat todellisia ilmastotaistelijoita. Ensimmäinen heistä on Okom.

Joulukuussa 2003 Okom Abwollan kotikaupunkiin Gambelaan hyökättiin. Väkivalta kohdistui Anuak-heimon jäseniin Etiopian länsiosissa sijaitsevassa kaupungissa. Yli 400 menetti henkensä, mutta silloin vain 19-vuotias Okomin onnistui pakenemaan.
 
Tie vei Okomin silloiseen Sudaniin, jossa hän aloitti uuden elämän ja vietti kymmenen ensimmäistä vuottaan paossa Etiopiasta. Etelä-Sudanin itsenäistyttyä hänen täytyi kuitenkin paeta jälleen, sillä raaka sisällissota oli alkanut. Vuonna 2013 hän saapui Ugandan eteläosissa sijaitsevaan Nakivaleen.
 
”Osa perheestäni jäi Etiopiaan, mutta yhteydenpito on vaikeaa. Nakivalessa olen turvassa ja minulla on nykyään vaimo ja viisi lasta. Elämä on parempaa kuin aikoihin”, kertoo Okom tyytyväisenä.
 
Mies on kehittänyt poikkeuksellisen tavan taistella ilmastonmuutosta vastaan: kuivuuden aikana maissia ja papuja viljellessään hän hyödyntää maahan kaivamiensa sadevesikuoppien vesivarantoja.
 
”Menetelmä on auttanut minua paljon, joten olen opettanut sitä muillekin asutusalueen ihmisille. Kuoppien ansiosta vettä on saatavilla myös sadekauden jälkeen. Tänä vuonna on satanut liikaakin, mutta kuivina vuosina sadevesikuopat ovat pelastaneet satoni.”
 
Vaikeasta ilmastosta ja alituisesta puutteesta huolimatta Okom haluaa jäädä Ugandaan, sillä Nakivalessa perhe voi elää turvassa.
 
 
Ilmastonmuutos ja pakolaisuus: ihmiskuntaa ravistelevat globaalit ilmiöt -valokuvanäyttely kuvaa pakolaisten elämää ilmastonmuutoksen vaikutusten alla. Valokuvaaja Outi Neuvosen Pakolaisavulle kuvaama näyttely on esillä Sanomatalossa 10.–23.2. ja Rikhardinkadun kirjastossa 24.2.–20.3.2020. Molempiin näyttelyihin on vapaa pääsy.
 
 

Katso myös

Poika kerää vettä saastuneesta järvestä pakolaisasutusalueella Ugandassa

ILMASTONMUUTOS UHKAA PAKOLAISTEN SELVIYTYMISTÄ

Ajaako ilmastonmuutos ihmisiä liikkeelle? Kuinka ilmastonmuutos vaikuttaa jo aiemmin kodeistaan pakenemaan joutuneisiin?

LUE LISÄÄ