PÄIVÄTYÖKERÄYS ELI TAKSVÄRKKI

Kodistaan pakenemaan joutuneita on maailmassa tällä hetkellä eniten sitten toisen maailmansodan. Jopa yli sata miljoonaa ihmistä on joutunut jättämään kotinsa, ja heistä puolet on lapsia.

Sinun koulusi voi antaa pakolaisille avaimet koulutukseen, toimeentuloon ja rauhanomaisen yhteiselon edistämiseen. 

NÄIN PÄIVÄTYÖKERÄYS TOIMII

MITEN KERÄTYT VARAT AUTTAVAT PAKOLAISIA?

Suomen Pakolaisapu auttaa kaikista heikoimmassa olevia ihmisiä muun muassa tukemalla toimeentuloa ja koulutusta, puolustamalla ihmisoikeuksia ja ehkäisemällä sukupuolittunutta väkivaltaa.

Jokaisella lahjoituksella on valtava rooli tässä työssä. Alla on muutamia esimerkkejä siitä, minkälaisia asioita eri summilla saadaan aikaiseksi:

  • 15 eurolla pakolaisnainen pääsee yrittäjäkoulutukseen ja saa sen myötä avaimet toimeentulon hankkimiseen
  • 52 eurolla köyhässä maassa elävä pakolainen pääsee lukutaitokurssille, joka on ensiaskel kohti itsenäistä ja omaehtoista elämää
  • 200 eurolla välivaltaa kokeneita naisia pääsee turvataloon ja saa psykososiaalista neuvontaa ja tukea.

Ilmoita koulusi mukaan

  • PP dot KK dot VVVV

TARINOITA KENTÄLTÄ

Arvokkaita esineitä, kertomattomia tarinoita – valokuvanäyttely Ugandassa avaa pakenemaan joutuneiden kokemuksia

Suomen Pakolaisapu Ugandassa juhlistaa 60 vuoden työtään pakenemaan joutuneiden tukena kiertävän valokuvanäyttelyn kautta. Pakolaisavun Pohjois-Ugandassa ...

LUE LISÄÄ
Puhelinsoitto voi estää konfliktin – älypuhelimet edistävät rauhaa ja vuorovaikutusta Ugandan pakolaisasutusalueella

Joka aamu ugandalaisen Florence Amonyn puhelin alkaa soida – eikä se juuri koskaan hiljene. Osa ...

LUE LISÄÄ
Lukutaito ja vapaaehtoistyö auttoivat pakolaisäitiä löytämään voimaa ja tarkoituksen Ugandassa

Ennen kuin Nasreen Hassan pakeni Sudanin Darfurista Ugandaan vuonna 2023, hän työskenteli ravitsemushoitajana yliopistollisessa sairaalassa. ...

LUE LISÄÄ
Etelä-Sudan humanitaarisen kriisin keskellä – käteisapu, koulutus ja toivo muuttavat ihmisten elämää

Ensimmäinen toimintavuotemme Etelä-Sudanissa on näkynyt konkreettisesti ihmisten elämissä. ”Työhömme osallistunut ihminen totesi, että vaikka Pakolaisavun ...

LUE LISÄÄ
Mitä kuuluu Ugandan Vuoden pakolaisnaiselle 2024 Petronille Mukandoralle?

Vuonna 2024 Suomen Pakolaisavun Ugandan maatoimisto nimesi Petronille Mukandoran Vuoden pakolaisnaiseksi. Vuoden pakolaisnainen on tunnustuspalkinto, ...

LUE LISÄÄ
Pakolaisapu tukee naisten kouluttautumista: Therese oppi lukemaan yli 70-vuotiaana

Korkeiden pensasaitojen reunustama pieni polku johtaa punamultaisen talon sisäpihalle. Pyykit kuivuvat narulla etuoven edessä, koulupukuiset ...

LUE LISÄÄ
”Ihmiset tekevät parhaansa pitääkseen toivoa yllä” – Työmme Etiopiassa tähtää vakauteen

Työmme maailmalla laajeni vuonna 2019 Etiopiaan. Etiopia on monikasvoinen Itä-Afrikan valtio, jossa yhdistyvät talouskasvu, yhteisöjen ...

LUE LISÄÄ
Työmme lisää pakolaisnaisten vaikutusmahdollisuuksia Ugandassa

Paossa eläville naisille kodin jättäminen on vasta haasteiden alku. Kaikkialla maailmassa pakolaisnaisten ja -tyttöjen todennäköisyys ...

LUE LISÄÄ