Ensimmäiset valmistuneet toiminnallisen aikuislukutaidon kurssilta Etiopiassa

Kuva valmistujaisjuhlista. Etualalla on keltaiseen mekkoon pukeutunut nainen, joka saa todistuksen hänen vieressään seisovalta Pakolaisavun Etiopian maajohtajalta Lotta Kinnuselta. Taustalla näkyy muita ihmisiä.

Pakolaisavun aikuiskoulutushanke käynnistyi Etiopiassa huhtikuussa 2021, jolloin toiminnallisen lukutaidon opintoryhmät aloitettiin Gambellan alueella sijaitsevan Jewin leirin pakolaisille sekä leiriä ympäröivien yhteisöjen jäsenille.

Pakolaisavun toiminnallisen aikuislukutaidon kurssilla Etiopiassa vietettiin lokakuun alussa ensimmäisiä valmistujaisjuhlia. Kuusi kuukautta kestäneelle kurssille osallistui 1 117 opiskelijaa, joista 93 prosenttia oli naisia ja 5,3 prosenttia vammaisia.

Aikuislukutaidon kurssi tarjoaa osallistujille työkaluja jokapäiväisiin tilanteisiin. Koulutuksen myötä osallistujat oppivat lukemaan ja kirjoittamaan yksinkertaisia sanoja ja lauseita omalla äidinkielellään. Nämä taidot antavat haavoittuvassa asemassa oleville pakolaisille työkaluja arkipäiväisiin tilanteisiin, kuten esimerkiksi ruoan hintoja ja määriä vertailuun, joissa he olivat ennen vaarassa joutua huijatuksi. Lisäksi lukutaidon myötä pakolaisten on myös helpompi ymmärtää terveyteen liittyviä ohjeistuksia ja seurata lastensa koulunkäyntiä. Kun pakolaisvanhempi oppii lukutaidon ja opiskelun tärkeyden, suo se myös hänen lapsilleen mahdollisuuden koulutukseen ja elintasoon.

Luku- ja laskutaidon ohella kurssilla perehdyttiin myös muihin tärkeisiin teemoihin, kuten hygieniaan, sukupuolten väliseen tasa-arvoon, yhteisöön ja ympäristöön.

Syksyn 2021 aikana opintoryhmät laajenevat kahteen uuteen pakolaisleiriin ja keskiöön nousevat aiempaa enemmän haavoittuvassa asemassa olevat ryhmät, kuten naiset ja vammaiset. Aikuiskoulutuksessa huomioidaan pakolaisten lisäksi myös pakolaisleiriä ympäröivät yhteisöt. Kurssin opiskelijoista kaikkiaan 85 henkilöä kuului pakolaisleiriä ympäröivään yhteisöön.

Nainen istuu sivuttain tuolissa. Taustalla istuu myös muita naisia.

Lue lisää:

Etiopian toiminnallisen lukutaidon koulutus huomioi entistä vahvemmin haavoittuvassa asemassa olevat ryhmät

Pakolaisavun aikuiskoulutushanke käynnistyi Etiopiassa huhtikuussa 2021, jolloin toiminnallisen lukutaidon opintoryhmät aloitettiin Gambellan alueella sijaitsevan Jewin ...

Toiminnallisen lukutaidon koulutus yli 1 200 aikuiselle – Etiopian opintoryhmät alkoivat huhtikuussa

Toiminnallisen aikuislukutaidon opintoryhmät käynnistyivät Etiopiassa huhtikuussa 2021. Opintoryhmät ovat osa Suomen Pakolaisavun aikuiskoulutushanketta. Koulutukset on ...

Sinä osaat lukea, moni pakolainen ei – kansainvälinen lukutaitopäivä muistuttaa lukutaidon merkityksestä

YK:n kansainvälistä lukutaitopäivää vietetään tänään 8.9. Lukutaitopäivänä haluamme juhlistaa ahkeria opiskelijoita, jotka ovat tunneillamme oppineet ...

”Tämä on uskomaton mahdollisuus” – aikuiskoulutuksen merkitys on pakolaisille suunnaton

Kongolaisen Gorgetan leveää hymyä katsoessa ei uskoisi, mitä hän on joutunut kokemaan. Naisen kotiin hyökättiin, ...