Eteläsudanilainen Kasara jäi viiden lapsen yksinhuoltajaksi, kun hänen aviomiehensä tapettiin kotimaan levottomuuksissa. Koronavirus on erityinen uhka kehittyvissä maissa eläville pakolaisperheille, joissa on vain yksi vanhempi.
Isossa osaa Itä-Afrikkaa äidit tekevät usein kotona kaiken lasten- ja taloudenhoidosta polttopuiden keräämiseen, veden noutamiseen ja ruoanlaittoon. Perheen ruokaturvan varmistamiseksi naiset käyvät tämän lisäksi mahdollisuuksiensa mukaan töissä.
Adjumanin pakolaisasutusalueella Ugandan pohjoisosassa äitien rooli yhteisön ja perheiden selkärankana korostuu entisestään, sillä Etelä-Sudanin konfliktia Ugandaan paenneista 86 % on naisia ja lapsia. Monen mies on kuollut konfliktissa tai jäänyt kotimaahan huolehtimaan perheen karjasta naisten ja lasten paetessa turvaan.
Rebecca on yksi lastensa kanssa yksin Pohjois-Ugandaan saapuneista pakolaisnaisista. Kuukauden matka oli kuuden lapsen kanssa raskas paitsi fyysisesti myös henkisesti, sillä Rebeccan mies oli tapettu lähtöä edeltävänä yönä sotilasjoukkojen hyökkäyksessä perheen kotiin. Ugandaan päästyään Rebeccalla ei kuitenkaan ollut aikaa jäädä suremaan – lasten vuoksi oli pakko suunnata huomio päivittäiseen selviytymiseen.
”Alussa työnteko oli hyvin raskasta”, kertoo Rebecca, joka pitää vihanneskojua torilla aamuseitsemästä iltaan saakka kuutena päivänä viikossa saadakseen tuloja perheen välttämättömiin kuluihin, kuten ruokaan, lääkkeisiin ja lasten koulumaksuihin.
Rebeccan tavoin Etelä-Sudanin sisällissodassa miehensä menettänyt Kasara on myös yksin vastuussa viidestä lapsestaan ja koko perheen toimeentulosta.
”Mieheni tapettiin hänen yrittäessään hakea karjaamme Etelä-Sudanista”, kertoo Kasara. Etelä-Sudanissa karja on usein perheiden arvokkain omaisuus, joten monet miehet jäävät sisällissodasta huolimatta maahan hoitamaan sitä tai pyrkivät kotimaahan paluun vaarallisuudesta huolimatta noutamaan karjansa sieltä Ugandaan.
”Pienten lasten on vaikea ymmärtää vanhemman kuolemaa. Välillä lapset edelleen pyytävät minua soittamaan isälle tai kysyvät, miksei häneltä tule rahaa koulumaksuihin”, Kasara sanoo ja jatkaa: ”Teen parhaani täyttääkseni lasten perustarpeet, mutta terveysongelmieni vuoksi en pysty työskentelemään niin paljon kuin tahtoisin.”
”Yrittäjyyskurssilla oppimani budjetoinnin ansiosta samat tulot riittävät kuitenkin pidemmälle ja kattavat useampia tarpeitamme”, iloitsee Kasara Pakolaisavun kurssien tuomasta helpotuksesta.
Pakolaisperheiden jo ennestään vaikeaa arkea Ugandassa uhkaa nyt myös koronavirus, joka leviää Afrikassakin. Pakolaisasutusalueilla, joissa ihmiset asuvat tiiviisti ja hygieniasta huolehtiminen on haastavaa, tartuntataudit voivat levitä silmänräpäyksessä.
Useimmilla alueilla terveydenhuolto on puutteellista ja ihmisten vastustuskyky voi olla yksipuolisen ruokavalion vuoksi heikentynyt. Tämä näkyy esimerkiksi siten, että tavalliset hengitystieinfektiot ovat yksi yleisimpiä kuolinsyitä pakolaisten keskuudessa.
Suomen Pakolaisapu on alkanut välittömiin toimiin Ugandan pakolaisasutusalueilla valistaen ihmisiä siitä, kuinka he pystyvät parhaiten suojelemaan perhettään ja koko yhteisöä koronavirukselta. Jaamme perheille myös saippuaa ja ohjeistamme yksinkertaisen käsienpesupisteen rakentamisessa koteihin.
Erityisesti pohjois-Ugandaan paenneiden eteläsudanilaisten keskuudessa valtaosa kotitalouksista on Rebeccan ja Kasaran perheiden tavoin yhden vanhemman perheitä. Jos koronavirus pääsee leviämään laajamittaisesti pakolaisten parissa, uhkana on, että sadat tai tuhannet lapset menettävät äitinsä – ainoan elossa olevan vanhempansa. Siksi taudilta suojautuminen on ehdottoman tärkeää.
Olemme yksi ainoita toimijoita Ugandan pakolaisasutusalueilla, joka ei ole jo keskeyttänyt toimintaansa ja vetäytynyt alueilta. Sen sijaan olemme päättäneet jatkaa toimintaa niin kauan, kuin se on turvallista, muuttamalla toimintaamme vastaamaan uusia, koronaviruksen aiheuttamia tarpeita. Tärkeintä on toimia nyt, kun taudin leviämiseen voi vielä vaikuttaa!
LIITY LAHJOITTAJAKSI
