Paikallisten empatia auttoi valon naisen Kasaran osaksi uutta yhteisöään

Pakolaisavun valon nainen Kasara hymyilee kameralle kotikylässään Ugandassa
Lahjoita pakolaisnaiselle

Kasara Joyce on nainen, joka huolehtii viiden oman lapsensa lisäksi kahdesta äitinsä sodan aikana menettäneestä lapsesta. Tämän hän tekee vähin varoin ja yksin, paossa kotimaastaan.

”Mieheni menehtyi palattuaan hakemaan omaisuuttamme Etelä-Sudanista. Taloudellinen tilanne oli kestämätön, joten pistin pystyyn vihanneskojun. Terveysongelmieni vuoksi olen kuitenkin joutunut siirtymään kausittaiseen työskentelyyn”, kertoo Kasara, joka aluksi myi kasviksia torilla päivittäin.

Perheen ja työn yhteensovittaminen toi mukanaan omat haasteensa. Arkeen Kasara sai tänä vuonna apua Pakolaisavun yrittäjyyskurssilla oppimillaan budjetoinnilla ja aikataulutuksella.

”Bisneskurssi on mullistanut perheemme elämän. Etenkin, kun työntekoa on pitänyt vähentää ja säästömme ovat loppuneet”, korostaa 11 kuukauden kurssilta pian valmistuva nainen.

Ugandassa paikallisten yhteisöiden hyväksyvä suhtautuminen pakolaisiin ja perheen kokema avokätinen vastaanotto ovat tehneet Kasaraan suuren vaikutuksen. Erityisesti hän korostaa positiivisia ja voimaannuttavia kohtaamisia, joita hänellä on ollut ugandalaisyhteisöiden kanssa.

”Kaupankäynnin kautta tapaamani ugandalaiset ovat kohdanneet minut suurella myötätunnolla ja näyttäneet, kuinka ihmiset maarajoista huolimatta jakavat samat haasteet. Hyväksyvän ilmapiirin vuoksi olen päättänyt kouluttaa lapseni Ugandassa ja jäädä sodan loputtua tänne. Perheemme koti ja tulevaisuus ovat täällä, tämän yhteisön keskuudessa.”

VALON NAISET -KAMPANJA

Tänä jouluna annamme pakolaisnaisten valon loistaa!

Jokaisessa meissä on piilotettua potentiaalia: taitoja ja osaamista, jotka esiin päästessään tuovat maailmaan lisää onnellisuutta ja hyvinvointia. Joskus näitä kykyjä pitää piilossa huono itsearvostus tai uskalluksen puute. Liian usein kynttilää pitää vakan alla kuitenkin itsestä riippumattomat esteet, kuten konfliktit, globaali epätasa-arvo ja köyhyys. Pakolaisnaiset ympäri maailman kohtaavat näitä esteitä jatkuvasti.

Joulukuun jokaisena sunnuntaina nostamme esiin yhden pakolaisnaisen tarinan siitä, kuinka hän on rakentanut uudelleen elämäänsä uudessa yhteiskunnassa. Nämä upeat valon naiset ovat paitsi vahvoja ja rohkeita, myös todellisia esimerkkejä selviytymisestä.

Lahjoittamalla Pakolaisavun joulukampanjaan tuet pakolaisnaisia Ugandassa, Myanmarissa, ja Turkissa. Lahjoituksesi avulla toteutamme esimerkiksi lukutaito-, kielitaito- ja pienyrittäjyyskoulutuksia, joiden avulla pakolaisnaiset saavat mahdollisuuden omavaraiseen, itsenäiseen elämään.

Auta meitä antamaan näille ahkerille ja voimakkaille naisille mahdollisuus itsenäiseen elämään. Sitä parempaa joululahjaa ei olekaan.

Katso myös