Upea valon nainen Rebecca Awek Aleer Malith on opettaja ja pääsihteeri

Valon nainen Rebecca.
Lahjoita pakolaisnaiselle

“Etelä-Sudanissa opetin ala-asteella ja rakastin työtäni. Lopulta jouduin kuitenkin irtisanoutumaan, sillä palkkoja ei pystytty enää maksamaan. Pakolaisavun kurssien vetäminen on tuonut minulle valtavasti iloa”, kertoo viimeisen kolmen vuoden ajan luku- ja kirjoitustaidon kurssia ohjannut Rebecca Awek Aleer Malith.

Naisen punaiseksi värjätyt käkkärät pomppivat kasvoilla hänen eläytyessä kertomaan tarinaansa. Saavuttuaan Ugandaan vuonna 2013 Rebecca oli aluksi kotiäitinä, kunnes kyllästyi ja päätti osallistua aktiivisemmin yhteisön rakentamiseen. Tämän jälkeen hänestä on kehkeytynyt oikea aktiivi, joka toimii pakolaisyhteisön kokousten pääsihteerinä ja puhenaisena.

”En koskaan hakenut tähän tehtävään, mutta kun paikalliset johtajat kokouksessaan valitsivat minut, otin aseman innolla vastaan”, kertoo jo Etelä-Sudanissa pienemmällä mittakaavalla päätöksentekoon ja yhteisön vahvistamiseen osallistunut nainen.

Pääsihteerin tehtäviin kuuluu kokousten agendan suunnittelu, kehitysehdotusten kerääminen yhteisöiden edustajilta ja käsiteltyjen aiheiden ylöskirjaaminen. Tämän lisäksi Rebecca pitää puheenvuoroja erilaisissa tapahtumissa.

”Pääsihteerinä toimiminen on mahtavaa! Pääsen vaikuttamaan asioihin ja opin jatkuvasti uutta. Työ on minulle merkityksellistä, sillä koen yhteisön olevan avainasemassa perheiden toimeentulon ja elinolojen parantamisessa.”

Vaikka Rebeccan oma viisilapsinen perhe on juuri nyt hajallaan hänen miehensä opintojen vuoksi eikä kotimaahan ole hetkeen paluuta, pitää hän tämänhetkistä elämäntilannettaan hyvänä.

”Perheeni on kotini. Täällä toteutuvat rauha ja turvallisuus, joiden rinnalla taloudelliset haasteet ovat pieniä. Jatkamme yhteisön rakentamista ja perheiden voimaannuttamista, minkä uskon helpottavan meidän jokaisen tulevaisuutta.”

VALON NAISET -KAMPANJA

Tänä jouluna annamme pakolaisnaisten valon loistaa!

Jokaisessa meissä on piilotettua potentiaalia: taitoja ja osaamista, jotka esiin päästessään tuovat maailmaan lisää onnellisuutta ja hyvinvointia. Joskus näitä kykyjä pitää piilossa huono itsearvostus tai uskalluksen puute. Liian usein kynttilää pitää vakan alla kuitenkin itsestä riippumattomat esteet, kuten konfliktit, globaali epätasa-arvo ja köyhyys. Pakolaisnaiset ympäri maailman kohtaavat näitä esteitä jatkuvasti.

Joulukuun jokaisena sunnuntaina nostamme esiin yhden pakolaisnaisen tarinan siitä, kuinka hän on rakentanut uudelleen elämäänsä uudessa yhteiskunnassa. Nämä upeat valon naiset ovat paitsi vahvoja ja rohkeita, myös todellisia esimerkkejä selviytymisestä.

Lahjoittamalla Pakolaisavun joulukampanjaan tuet pakolaisnaisia Ugandassa, Myanmarissa, ja Turkissa. Lahjoituksesi avulla toteutamme esimerkiksi lukutaito-, kielitaito- ja pienyrittäjyyskoulutuksia, joiden avulla pakolaisnaiset saavat mahdollisuuden omavaraiseen, itsenäiseen elämään.

Auta meitä antamaan näille ahkerille ja voimakkaille naisille mahdollisuus itsenäiseen elämään. Sitä parempaa joululahjaa ei olekaan.

Katso myös