Zahra ja Mervi – ystävyyttä ilman yhteistä kieltä

On vuoden 2015 marraskuinen talvi-ilta Pieksämäellä. Äiti, isä ja kaksi lasta saapuvat vastaanottokeskukseen, jossa heitä odottaa lämmin suihku ja valmis peti. Koko perhe rojahtaa nukkumaan yli kaksi kuukautta kestäneen matkan jälkeen. Vihdoin ollaan turvassa ja voidaan levätä.

Seuraavana aamuna SPR:n vapaaehtoinen Mervi Kivirinta on valmistamassa aamupalaa vastaanottokeskuksen asukkaille. Touhujensa keskellä hän pian huomaa, kuinka pienet kädet kurkottelevat keittiönpöydälle. Ruskeasilmäinen 9-vuotias tyttö oli tullut tekemään aamupalaleipää 4-vuotiaalle pikkuveljelleen. Myöhemmin Merville selviää, että lapset Fatemeh ja Mohammed Javad ovat tulevan ystävänsä Zahra Rezaein lapsia.

Kielen opiskelua ja kardemumman tuoksua

Toimiessaan vapaaehtoisena Mervi päätti kutsua vastaanottokeskuksen naisia kotiinsa opettaakseen heille suomen kieltä. Kymmenen naisen porukka, johon myös Zahra kuului, kokoontui noin kerran viikossa yhteen juomaan teetä ja opettelemaan arjen sanastoa. Yhdessä tarkasteltiin asunnossa olevia esineitä ja asioita – tuoli, televisio, lusikka, kahvikuppi. Naiset myös tutkailivat Mervin keittiönkaappeja ja haistelivat mausteita.

”Tapasin kerran Zahran kaupassa, ja hän yritti kertoa minulle tarvitsevansa jotakin. En ymmärtänyt häntä, sillä vielä silloin meillä ei ollut yhteistä kieltä. Mutta sitten kerran, kun naiset olivat luonani kylässä ja Zahra haistoi kardemummapussia, hän hihkaisi innoissaan, että tätä etsin sieltä kaupasta”, Mervi naurahtaa.

Naiset jatkoivat suomen kielen opiskelua, kävivät yhdessä asioilla ja kirjastossa, jossa Mervi opetti naisille myös tietotekniikkaa. Ajan kuluessa Zahra oppi kieltä, ja vuorovaikutus monipuolistui. Pian naiset huomasivatkin viettävänsä entistä enemmän aikaa yhdessä ja jakavansa kaikenlaiset kuulumiset keskenään – ystävyys rakentui, vaikka aluksi ei jaettu yhteistä kieltä.

Yhdessä iloiten

Asuttuaan vuoden verran vastaanottokeskuksessa Zahran perhe sai oleskeluluvan, ja he pääsivät muuttamaan omaan asuntoon. Kouluun pääsyä lasten ei kuitenkaan tarvinnut odottaa; tytär Fatemeh pääsi opiskelemaan heti perheen saavuttua Pieksämäelle.

”Koulussa lapsille opetettiin suomen kieltä, ja kerran tunnilla Fatemeh oli sanonut opettajalle, että tänään on keskiviikko. Opettaja oli ihmetellyt, että mistä tyttö oli sanan oppinut, vaikka eivät olleet vielä opetelleet viikonpäiviä. Fatemeh oli kertonut kuulleensa sen äidin selatessa kalenteria. Mervin opetukset ylettyivät siis tyttäreeni asti”, Zahra muistelee hymyillen.

Saatuaan oman kodin Zahra alkoi vuorostaan kutsua Merviä vierailuille. Naiset vaihtoivat usein kuulumisiaan teen äärellä, leipoivat ja jatkoivat suomen kielen opiskelua. Mervi auttoi Zahraa asioiden hoidossa, ja yhdessä käytiin läpi myös viranomaispapereita. Yksi merkittävä käänne ystävysten elämässä tapahtui syksyllä 2021.

”Olin opiskellut ahkerasti, ja ilokseni läpäisin suomen kielen testin, joka kansalaisuuden saamiseksi vaaditaan. Marraskuussa tein kansalaisuushakemuksen, joka oli iso asia koko perheellemme. Mervi ja myös hänen tyttärensä onnittelivat minua – tuntui mukavalta huomata, kuinka ympärilläni olevat ihmiset aidosti iloitsivat puolestani”, Zahra kuvailee.

Siskokset eri kulttuureista

Nyt vuoden 2022 lokakuisena syyspäivänä naiset istuvat hyväntuulisina sohvalla Vantaalla, jonne perhe muutti edeltävänä kesänä Zahran miehen Rezan opiskeluiden perässä. Keskustelun lomassa äidin syliin kipuaa perheen kuopus, 3-vuotias Zohra. Kun naisilta kysyy, mitä ystävyys heille merkitsee, molemmat hiljenevät hetkeksi ja heidän silmistään välittyy ilon ja liikutuksen tunteet.

”Minulle on ollut rikkaus päästä seuraamaan Zahran perheen elämää ja nähdä, kuinka lapset kasvavat ja kulkevat koulutietään. Mukavia yhteisiä muistoja liittyy myös perheemme mökille, jossa saunoimme, uimme ja miehemme kävivät yhdessä kalassa. Zahran perhe on hyvin vieraanvarainen vierainakin ollessaan – he saapuivat mökille omat ruuat mukanaan, joita tahtoivat valmistaa meille grillissä”, Mervi naurahtaa.

Molempien naisten puheisiin nousevat myös erilaiset kulttuuritaustat. Se, mistä ihmiset tulevat, mihin uskontokuntaan he kuuluvat tai mitä kieltä he puhuvat, eivät naisten mukaan vaikuta ystävyyteen.

”Emme me ihmiset kauhean erilaisia ole, vaikka olemmekin kotoisin eri puolilta maailmaa. Ystävyys ohittaa kaikki tällaiset asiat ja silloin mistä tahansa asiasta voidaan keskustella. Näin koen olevan Mervin kanssa, hän on minulle kuin sisko”, Zahra tiivistää.

”Näihin vuosiin on mahtunut niin paljon hyviä hetkiä; oman kodin saaminen, kielen ja kulttuurin oppiminen, lasten syntymäpäiväjuhlia, Mervin häät ja kuusikymppisjuhlat. Tärkein muisto minulle on, kun Zohra syntyi ja Mervi saapui miehensä Ahtin kanssa katsomaan meitä sairaalaan. Vanhempani ja muut sukulaiseni ovat kaukana, joten tuntui merkittävältä, kun joku tuli kysymään, kuinka voin ja kuinka synnytys sujui”, Zahra kertoo.

Koko kuva – tarinoita maahanmuuton takaa -projekti käsittelee suomalaiseen yhteiskuntaan kuulumista ja ihmisten välisten suhteiden merkitystä uuteen maahan kotoutumiselle. Projekti avaa myös maahanmuuton globaalia tilannetta. Valokuvanäyttelyn ja verkkokampanjan muodossa Koko kuva kutsuu tutustumaan kuuteen keskenään erilaiseen inhimilliseen tarinaan ja pohtimaan, näemmekö yksilöitä tilastojen takaa. Projektin valokuvat ja henkilöhaastattelut on toteutettu kesän ja syksyn 2022 aikana.