Työkeskeisestä kotouttamispolitiikasta kohti osallisuuslähtöistä näkökulmaa

Ihmisiä istuu kalliolla. Etualalla kaadetaan juomaa termarista pahvikuppiin.

Suomessa kotoutumista ja kotoutumisen edistämistä on pitkään ajateltu ja organisoitu vahvasti työkeskeisesti. Tämä on erittäin ymmärrettävää, sillä ihmiset haluavat tehdä töitä ja Suomi puolestaan tarvitsee työvoimaa eri aloilla.

Voiko kuitenkin olla, että kotouttamispolitiikkamme työkeskeisyys ei paradoksaalisesti johdakaan meitä työllistymisen ja kotoutumisen näkökulmasta parhaaseen lopputulokseen?

Haasteena voi nimittäin olla työkeskeisyyden liian kapea näkökulma. Tiedämme nykyään, että ihmisen kotoutumisessa on kyse moniulotteisesta prosessista ja kokemuksesta yhteiskuntaan kuulumisesta. Työllä on kotoutumisessa normaalisti keskeinen rooli, mutta kotoutuminen ei siltikään typisty pelkkään työn löytämiseen.

Ihmisellä voi olla töitä, mutta hän on muutoin heikosti kotoutunut Suomeen. Hänen tuntemuksensa suomalaisesta yhteiskunnasta voi olla hyvin vähäinen, mikä heikentää hänen asemaansa niin työmarkkinoilla kuin yhteiskunnan jäsenenä ylipäätään. Työ voi myös olla luonteeltaan sellaista, jossa kielitaito ei pääse juuri kehittymään. Ihmisen yhteys yhteiskuntaan on tällöin usein ohut ja etäinen.

Mitä jos kotouttamispolitiikkaa jäsennettäisiin Suomessa työkeskeisyyden sijasta osallisuuslähtöisesti? Se tarkoittaisi sitä, että kotouttamispolitiikan tavoitteena olisi ennen kaikkea rakentaa vahvaa kokemusta yhteiskuntaan kuulumisesta.

Kokemus yhteiskuntaan kuulumisesta rakentuu tietysti monesta tekijästä. Valtion toimesta olisi tärkeää pyrkiä antamaan Suomeen muuttaville ainakin hyvä pohja täkäläiselle kielitaidolle (kielikoulutus) sekä nykyistä paremmin tietoa suomalaisen yhteiskunnan pelisäännöistä sekä yksilön oikeuksista, velvollisuuksista ja mahdollisuuksista (omalla kielellä alkuvaiheessa tarjottava yhteiskuntaorientaatiokoulutus). Lisäksi ihmisillä on oltava mahdollisuus henkilökohtaiseen tukeen, jotta oma polku kohti työmarkkinoita tai omaan elämäntilanteeseen sopivaa ratkaisua etenisi mahdollisimman sujuvasti.

Voisiko viitekehyksen muutos työkeskeisyydestä osallisuuslähtöiseksi huomioida paremmin ihmisen kotoutumisen kokonaisvaltaisuuden ja johtaa meidät samalla kohti kestävämpää kotoutumista? Punaisena lankana olisi tarjota maahanmuuttaneille hyvät edellytykset suomalaiseen yhteiskuntaan kuulumisesta. Kotoutuminen vaatii vaivannäköä ja kovaa työtä, ja tunne arvostuksesta ja välittämisestä antaa ihmiselle voimaa ja kantaa pitkälle. Esimerkiksi halutut kansainväliset osaajat saattavat muuttaa muualle, jos kokemus Suomesta jää etäiseksi ja välineelliseksi.

Osallisuutta rakentava kotoutumisen pohja antaisi hyvät eväät aktiiviselle kansalaisuudelle ja oman näköiselle elämälle uudessa yhteiskunnassa. Kestävälle pohjalle rakennettu kotoutuminen edistää myös oman paikan löytämistä työmarkkinoilta, koulutusmahdollisuuksien hyödyntämistä ja pitkäjänteisempää työelämässä pysymistä.

Osallisuuslähtöinen kotouttamispolitiikka voisi tarkoittaa myös pienempiä asioita, kuten kunnissa vuosittain järjestettäviä juhlistamistilaisuuksia henkilöille, jotka ovat hiljattain saaneet Suomen kansalaisuuden. Jossain kunnissa näitä jo järjestetäänkin. Niiden kautta voitaisiin osaltaan vahvistaa tunnetta arvostuksesta sekä kokemusta suomalaisesta yhteiskunnasta omana paikkana.

Heidi Nikula
Asiantuntija, kansalaisyhteiskunta ja yhteiskuntaorientaatio.