Finalistit Kototeko 2021 -tunnustuksen saajiksi on valittu

Hymyilevä mies halaa naista.
Suomen Pakolaisapu jakaa tänä vuonna kolmannen kerran Kototeko-tunnustuksen taholle, joka innovatiivisella ja inklusiivisella toiminnallaan edistää maahanmuuttaneiden kotoutumista ja yhteiskunnan kykyä vastaanottaa tulijoita. Vuoden 2021 finalistien valinnassa painotettiin erityisesti väestöryhmien vuorovaikutuksen ja maahanmuuttaneiden osallisuuden edistämistä. Ehdokkaista on nyt valittu kolme finalistia: Naapuruustalo Matinkylä, International Working Women of Finland ry ja Dörren-hanke.
 
Kototeko-tunnustuksen valintaraati perustelee finalistien valintoja sillä, että toiminnallaan ne edistävät väestöryhmien tasa-arvoista vuorovaikutusta ja lisäävät kohtaamisia arjessa sekä vahvistavat eri ihmisryhmien osallisuutta ja toimijuutta yhteiskunnassa. Lisäksi valinnoissa painottui toiminnan vaikuttavuus ja tuloksellisuus. Valintaraatiin kuuluvat Vuoden pakolaismies Ahmed Mesaedy, Uudenmaan ELY-keskuksen maahanmuuttopäällikkö Jaana Suokonautio, Lidl Suomen henkilöstöjohtaja ja johtoryhmän jäsen Päivi Ben Ammar sekä Moniheli ry:n järjestöpäällikkö Julie Breton.
 
– Ehdokkaat Kototeko-tunnustuksen saajaksi osoittivat, että Suomessa tehdään paljon erinomaista ja monipuolista työtä kotoutumisen edistämiseksi. On tärkeää, että tätä työtä tehdään myös näkyväksi ja että se saa tunnustusta. Kärkikolmikkoon yltäneet tahot vakuuttavat aktiivisella toiminnallaan, josta on nähtävillä konkreettisia vaikutuksia sekä yhteiskunnan tasolla että yksilöiden elämässä, Lidl Suomen henkilöstöjohtaja Päivi Ben Ammar sanoo.
 

Kulttuurien kohtaamista ja matalan kynnyksen tukea naapurustossa

Naapuruustalo Matinkylä on kaikille avoin kohtaamispaikka ja toimintatila, jossa alueen asukkaat pääsevät vuorovaikutukseen toistensa kanssa. Naapuruustalolla on tarjolla arabiankielistä ohjaus- ja auttamistoimintaa, jonka avulla vuosittain tuhannet vieraskieliset maahanmuuttaneet löytävät oikeiden palveluiden piiriin. Naapuruustalolla on joka vuosi myös useita suomen kielen opiskelijoita, jotka oppivat kielen lisäksi suomalaista kulttuuria, suomalaisia tapoja ja voivat kertoa omasta kulttuuristaan. Tämän lisäksi Naapuruustalossa on työllistettyinä maahanmuuttaneita, jotka pääsevät tutustumaan suomalaiseen työelämään, ja työkokeilun jälkeen tavoitteena on löytää joko työ- tai opiskelupaikka.
 

Yhteisö voimaannuttaa ja tuo yhteen maahanmuuttaneiden naisten osaamisen

International Working Women of Finland (IWWOF) on kahden vuoden ajan edistänyt maahanmuuttaneiden naisten työllisyyttä ja kotoutumista tavoitteenaan parantaa työvoiman kysyntää ja tarjontaa. Maahanmuuttaneiden naisten perustama yhdistys tarjoaa vertaistoimintaa, verkostoitumista, koulutusta ja työpajoja työelämässä tarvittavien taitojen kehittämiseen. IWWOF on tähän asti toiminut lähinnä vapaaehtoisvoimin ja saavuttanut jo yli 6 000 ihmistä hyödyntämällä erityisesti sosiaalista mediaa. Keskeistä toiminnassa on suomalaisten ja maahanmuuttajataustaisten naisten yhteisöllisyys ja yhdessä asioiden edistäminen.
 

Paikalliset ammattilaiset ja työnantajat kohtaavat kansainvälisiä osaajia

Dörren on verkostoitumiskonsepti, joka yhdistää saman alan osaajia ja auttaa maahanmuuttaneita tulemaan osaksi suomalaista työelämää laajentamalla heidän kontaktejaan. Samalla paikalliset pääsevät vahvistamaan omia verkostojaan. Lisäksi Dörren toimii helppona työkaluna organisaatioille, jotka tahtovat edistää monimuotoisuutta ja löytää uusia työntekijöitä. Käytännössä henkilöt rekisteröityvät palveluun, jonka avulla heidät linkitetään samalla alalla toimivan henkilön kanssa. Parit verkostoituvat sen jälkeen tunnin ajan kahvikupin äärellä. Lisäksi organisaatioiden kanssa järjestetään suosittuja verkostoitumistapahtumia. Dörren toimii kolmella kielellä – englanniksi, ruotsiksi ja suomeksi.
 
– Kilpailu Kototeko-tunnustuksesta on tiukka. Oli ilahduttavaa nähdä hakijoiden monipuolisuus ja uusien toimijoiden kirjo niin kunta- kuin järjestökentällä. Finalistit tekevät kotoutumisen edistämistä tavalla, jossa on huomioita kotoutuminen vuorovaikutuksena. Kotoutuminen on mahdollista vain yhdessä. Kuka tahansa ehdokkaista voittaakaan, menee tunnustus vaikuttavaa työtä tekevälle taholle, Moniheli ry:n järjestöpäällikkö Julie Breton sanoo.
 
Kototeko 2021 -tunnustus jaetaan Helsingissä 27.10. klo 14–16 järjestettävässä virtuaalisessa Kotogaalassa. Kototeko 2021 -tunnustuksen suojelijana toimii työministeri Tuula Haatainen. Tilaisuuteen voi ilmoittautua 24.10. asti ilmoittautumislomakkeen kautta. Mukaan mahtuu 150 ensimmäisenä ilmoittautunutta. Lue lisää Kotogaalasta Pakolaisavun verkkosivuilta
 
Lisätietoja:
 
Suomen Pakolaisapu 
Yhteiskuntasuhdepäällikkö Katja Mannerström
044 761 5708, katja.mannerstrom(a)pakolaisapu.fi
 
Matinkylän naapuruustalo
Minna Jantunen
minna.jantunen@kalliola.fi, 04577330302
 
International Working Women of Finland
Suomeksi: Halla Hänninen
halla@iwwof.com, 0405728565
 
In English: Caroline Bondier 
caroline@iwwof.com, +358 50427 6920
 
Dörren
Gerd Norrgård
gerd.norrgard@luckan.fi, 0452117922