Pakolaisavun Olenko rasisti? -kampanjassa suomalaiset ihmisoikeuspuolustajat ja yhteiskunnalliset vaikuttajat – muun muassa Elisabeth Rehn ja Risto E. J. Penttilä – kertovat avoimesti omista ennakkoluuloistaan. Tavoitteena on saada koko Suomi keskustelemaan siitä, miten asenneilmapiiri maahanmuuttajia kohtaan muutetaan myönteisemmäksi.
Suomi osoittautui vuoden 2017 lopulla julkaistussa EU:n perusoikeusviraston FRA:n tutkimuksessa yhdeksi Euroopan syrjivimmistä maista. Suomen Pakolaisavussa on seurattu jo vuosien ajan vähemmistöryhmiin kohdistuvan keskustelun polarisoitumista ja kielteisen asenneilmapiirin kehittymistä. Suurin osa syrjinnästä ei ilmene ääriliikkeiden mielenosoituksissa, vaan arjessa: koulussa, työnhaussa tai julkisessa liikenteessä.
Pelkän rasismista puhumisen lisäksi nyt tarvitaan konkreettisia ratkaisuja sen kitkemiseksi. Tähän Pakolaisapu vastaa tänään alkavalla Olenko rasisti? -kampanjallaan. Kampanjan tarkoituksena on haastaa suomalaiset tunnistamaan omia ennakkoluulojaan, muuttamaan niitä ja vähentämään eri väestöryhmien välistä vastakkainasettelua.
”Kokemuksemme perusteella paras tapa purkaa ennakkoluuloja ja negatiivisia asenteita on niistä keskusteleminen. Ennakkoluulot eivät ole muuttumattomia ajatusrakennelmia, vaan sosiaalisen ympäristömme, kulttuurimme ja kokemustemme kautta syntyneitä asenteita, joihin voidaan vaikuttaa”, sanoo Pakolaisavun toiminnanjohtaja Annu Lehtinen.
Myös Lehtinen itse kertoo osana kampanjaa tilanteesta, jossa huomasi ajattelevansa ennakkoluuloisesti toisesta väestöryhmästä. Keskustelunavauksen ovat tehneet myös kampanjan lähettiläät Tuomas Enbuske, Iikka Kivi, Risto E.J. Penttilä, Nasima Razmyar ja Elisabeth Rehn.
”Selkeä osoitus omista ennakkoluuloistani oli, kun minut kutsuttiin johtamaan YK:n poliisioperaatiota Bosnia-Hertsegovinaan. Poliiseja tuli 45 maasta. Minulla ainakin oli turha ennakkoluulo sitä kohtaan, että ovatko aasialaiset, afrikkalaiset ja eteläamerikkalaiset poliisit yhtä hyviä kuin Euroopasta tulevat”, Elisabeth Rehn kertoo.
Pakolaisapu uskoo, että kertomalla avoimesti omista ennakkoluuloistaan kampanjalähettiläät rohkaisevat jokaista suomalaista miettimään omia asenteitaan muita ihmisryhmiä kohtaan. Kampanja tavoitteena on nostaa keskusteluun nimenomaan tiedostamattomat ennakkoluulot.
”Harva suomalainen on omasta mielestään ennakkoluuloinen, mutta mikäli tämä pitäisi paikkansa, tutkimustulokset koetusta syrjinnästä näyttäisivät erilaisilta. Varmasti jokainen meistä on joskus aloittanut lauseen ´En ole rasisti, mutta”. Kampanjalla haluamme herättää keskustelua siitä, että ennakkoluuloja on aivan kaikilla. Tärkeintä on tiedostaa ennakkoluulonsa ja päättää olla toimimatta niiden pohjalta”, Lehtinen sanoo.
Pakolaisapu toivoo, että kampanja olisi yksi askel kohti parempaa asenneilmapiiriä ja rasismista vapaata yhteiskuntaa.