Vuonna 2021 juhlittiin Pakolaisavun ulkomaan toiminnan 30-vuotista taivalta. Aloittaessamme vuonna 1991 ensimmäisen oman kehitysyhteistyöhankkeemme ulkomailla, maailmassa oli noin 17 miljoonaa paennutta.
30 vuotta myöhemmin heitä on jo yli 80 miljoonaa.
Kuluneiden vuosien aikana Pakolaisavulla on ollut omia hankkeita peräti kymmenessä eri maassa: toimintamme käynnistyi Malawista laajentuen ensimmäisinä vuosina Ugandaan, Liberiaan, Kosovoon ja Bosnia-Hertsegovinaan. Työtä on tehty myös Sierra Leonessa, Thaimaassa, Myanmarissa ja Turkissa, joiden lisäksi työ laajeni toissa vuonna myös Etiopiaan. Työmme on keskittynyt naisten aseman ja tasa-arvon parantamiseen, aikuisten luku- ja kirjoitustaidon vahvistamiseen, toimeentulon tukemiseen ja demokratian rakentamiseen sekä vastaanottavien yhteisöjen ja pakolaisten vuorovaikutuksen edistämiseen.
Muistoja ja tuloksia vuosien varrelta
MALAWI
Ensimmäinen oma hankkeemme ulkomailla alkoi vuonna 1991 ja sijoittui Malawiin. Luwanin ja Chifungan pakolaisleireillä tuettiin Mosambikin sisällissotaa paenneita naisia ja lapsia, joilla oli vaikeita sotatraumoja. Yksi toimintamme ydinarvoista on alusta saakka ollut naisten tasa-arvon tukeminen. Malawin projekti päättyi vuonna 1994 Mosambikin tilanteen rauhoituttua Etelä-Afrikan apartheid-hallinnon kaatumisen myötä. Työ kuitenkin jatkui Mosambikissa paluumuuttajien parissa.
UGANDA
1,45 miljoonan pakolaisen Uganda on yksi maailman suurimpia pakolaisten vastaanottajamaita. Ensimmäinen hankkeemme maassa alkoi vuonna 1997 Pohjois-Ugandan Adjumanissa. Sudanilaisten pakolaisten parissa toteutetussa hankkeessa vahvistettiin aikuisten lukutaitoa, järjestettiin englannin kielen ja kädentaitojen koulutusta sekä myönnettiin pienlainoja.
Seuraavan vuosikymmenen aikana koulutustoimintamme Ugandassa laajeni uusille alueille. Vuonna 2006 Pakolaisapu rakennutti kirjaston pakolaisten asutusalueelle, ja vuotta myöhemmin aloitimme omien opetusmateriaalien tuottamisen koulutuksiimme. Koulutustoiminnan ja lukutaidon seurauksena opiskelijat ymmärtävät lääkitsemisohjeita, osaavat laskea rahasummia, perustavat pienyrityksiä sekä osallistuvat useammin kansalaistoimintaan. Koulutettujen aikuisten lapsista myös usein tulee koulutettuja.
Konflikteista kärsivillä alueilla työskentely ei kuitenkaan aina ole helppoa. Esimerkiksi vuosina 2002 ja 2004 Pakolaisapu joutui keskeyttämään tai siirtämään toimintaansa Ugandassa uusille alueille väkivallan ja levottomuuksien vuoksi.
Vuonna 2008 olimme vakiinnuttaneet asemamme Ugandan kehitysyhteistyön kentällä ja toimineet maassa yli kymmenen vuotta. Työmme sisälsi toiminnallisten lukutaito-, kieli- ja taitokoulutusten lisäksi nuorison johtajuuskoulutuksia. Julkaisimme pakolaisten omaa radio-ohjelmaa ja tiedotuslehteä sekä avustimme säästö- ja lainaryhmien perustamisessa, jotka ovat toiminnassa edelleen.
2015 Pakolaisapu palasi aikuiskoulutushankkeen tiimoilta Adjumaniin, missä Ugandan työmme alkoi vuonna 1997. Olemme ylpeitä toimintaamme syvään juurtuneesta aikuiskoulutuksesta, jonka tulokset Ugandassa ovat ällistyttäviä – koulutuksiin osallistuu nykyisin 12 000–15 000 opiskelijaa vuosittain. Suomen Pakolaisapu on ainut Ugandassa toimiva kansainvälinen järjestö, joka on keskittynyt pakolaisväestön aikuiskoulutustyöhön. Tämänhetkiset hankkeemme maassa työllistävät yhteensä 107 henkilöä.
Lähes 25 vuotta jatkuneen toimintamme tulevaisuus Ugandassa näyttää valoisalta. Tänä vuonna Maailman ruokaohjelma WFP:n kanssa yhteistyössä toteutettava talouslukutaidon projekti Ugandassa laajenee. Hankkeen tuella yli 141 000 perhettä saa välttämättömiä talouden hallintaan tarvittavia taitoja.
LIBERIA
Pakolaisavun kolmas toimintamaa ulkomailla on Liberia, jossa hanketoiminta alkoi vuonna 1999. Samana vuonna Liberiassa puhkesi sisällissota, joka jatkui aina vuoteen 2003 asti. Sodan seurauksena sadattuhannet liberialaiset joutuivat pakenemaan kodeistaan.
Työmme Liberiassa alkoi paluumuuttajien tukiprojektilla. Hankkeidemme avulla parannettiin pakolaisten ruokaturvaa jakamalla siemeniä ja viljelytarvikkeita.
Teimme yhteisökehitystä aktivoimalla erilaisia talkoo- ja naisryhmiä, jotka rakensivat itselleen mm. tuhansia ekoliesiä ja koulun lapsille. Vuonna 2001 rakennutimme ammatillisen koulutuskeskuksen vähävaraisille nuorille Liberian pääkaupunkiin Monroviin.
KOSOVO & BOSNIA-HETRSEGOVINA
Suomen Pakolaisapu tuki Kosovon sodan seurauksena paenneita albaaneja lahjoittamalla hätäapuun jo aikaisempina vuosina, mutta vuonna 1999 tilanne Kosovossa muuttui katastrofaaliseksi ja yli miljoona ihmistä joutui pakenemaan väkivaltaa. Pakolaisapu aloitti oman hankkeessa Kosovossa yhdessä paikallisen Mundesia -naisjärjestön kanssa, jonka vahvistaminen oli yksi projektin keskeisistä tavoitteista. Hankkeessa tuettiin heikossa asemassa olevien kouluttamattomia naisia tarjoamalla heille koulutusta sekä mahdollisuuksia valmistaa ja myydä perinteisiä käsityöläistuotteita. Koulutuksiin ja tapahtumiin osallistui 1 464 naista. Mundesia-naisjärjestö on edelleen toiminnassa, ja sen toiminta on laajentunut ja vahvistunut.
Syksyllä 1999 toimintamme ulkomailla laajeni myös Bosnia-Hertsegovinaan, kun avasimme pakolaisten neuvonta ja -avustuskeskuksen Mostarin kaupunkiin. Toiminta keskittyi psykososiaaliseen ja lainopilliseen tukeen pakolaisten ja paluumuuttajien keskuudessa. Konsultaatioita tehtiin Bosnia-Hertsegovinan hankkeen aikana yli 3 700.
SIERRA LEONE
Sierra Leone on yksi pitkäaikaisemmista toimintamaistamme, jossa teimme työtä pakolaisten hyväksi lähes 14 vuotta, vuosina 2003–2017. Ensimmäisen hankkeemme tavoitteena oli tukea paluumuuttajia heidän elintasonsa nostamisessa sekä parantaa heidän osaamistaan ja omanarvontuntoaan lukutaitokoulutuksen ja yhteisökehitystoimintojen avulla. Sierra Leonea runteleman sisällissodan jäljiltä peräti 75–80 % aikuisista oli lukutaidottomia.
Toimintavuosien aikana toteutettiin useita köyhyyden vähentämiseen, yhteiskunnalliseen vakauteen sekä koulutukseen keskittyvää hanketta. Tuimme myös syrjäytyneiden nuorten ammatillista kouluttautumista ja työllistymistä, sillä vain 4 % silloisista työikäisistä nuorista kävi töissä.
Vuonna 2015 teimme Sierra Leonessa tärkeää työtä ebolaepidemian leviämistä vastaan. Koulutimme yli 900 tiedottajaa ja jaoimme tietoa taudista muun muassa radio-ohjelman kautta. Tiedotustyötä toteutettiin yli 450 kylässä.
Pitkäjänteisen työmme tulokset Sierra Leonessa ovat mittavat. 5 vuotta hankkeidemme päättymisen jälkeen palasimme kyliin, joissa Pakolaisavun projektit toteutettiin. Iloksemme saimme huomata, kuinka useissa kylissä oli jatkettu itsenäisesti aloittamaamme koulutustoimintaa. Näin yhä useammat lukutaidottomat aikuiset oppivat lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan. Opitut taidot vaikuttivat merkittävästi pakolaisten arkeen ja tulevaisuuden mahdollisuuksiin. Aikuiskoulutuksestamme hyötyi Sierra Leonessa yli 32 000 opiskelijaa.
THAIMAA
Vuonna 2009 Pakolaisavun toiminta laajeni Aasiaan, jossa aloitimme ensimmäisen oman hankkeemme. Toimintamme Thaimaassa keskittyi myanmarilaisten pakolaisten tukemiseen ja kouluttamiseen Myanmarin raja-alueilla. Järjestimme vaikeissa oloissa eläville pakolaisille muun muassa lukutaidon koulutuksia burman ja karennin kielillä sekä tuimme pakolaisten toimeentuloa pienyrittäjyyskoulutusten avulla.
Thaimaan pakolaisleireillä oli paljon lukutaidottomia aikuisia, erityisesti naisia, joista noin 40 prosenttia ei osannut lukea ja kirjoittaa. Opetukseen osallistui yli 1 300 pakolaista. Thaimaassa koulutimme pakolaisten keskuudesta myös lähes 50 opettajaa.
Toimintamme keskiöön koulutuksen rinnalle nousi myös paikallisten järjestöjen tukeminen. Näin pystyimme tukemaan ja vahvistamaan paikallisia toimijoita, ja sitä kautta koko kansalaisyhteiskuntaa. Toimimme Thaimaassa vuosina 2009–2014.
MYANMAR
Vuonna 2015 toimintamme siirtyi Kaakkois-Aasiaan Myanmariin, jossa jatkettiin Thaimaassa aloitettua työtä karen- ja karenniyhteisöjen parissa. Sosioekonominen kehitys oli taantunut etnisten vähemmistöjen asuttamilla konfliktialueilla. Myanmarin työn alusta alkaen aina nykypäivään saakka tavoitteemme on ollut hauraan rauhantilan vahvistaminen sosioekonomista kehitystä ja etnisiin vähemmistöihin kuuluvien nuorten ja naisten osallisuutta sekä osaamista tukemalla. Teemme työtä ennen kaikkea maansisäisten pakolaisten ja paluumuuttajien parissa.
Pakolaisapu toimii Myanmarissa edelleen. Työtä tehdään nyt kahdessa osavaltiossa, Kayahissa ja Kachinissa, joissa järjestämme mm. maatalouden ulkopuoliseen työllistymiseen tähtääviä ammatillisia lyhytkursseja nuorille. Suurin osa opiskelijoista tulee köyhistä perheistä ja vaikeasti tavoitettavilta syrjäseuduilta.
Naisiin kohdistuva väkivalta on yleistä konflikteista kärsineillä alueilla. Myanmarissa teemmekin väsymätöntä työtä myös sukupuolittuneen väkivallan kitkemiseksi. Annamme koulutusta järjestöille, viranomaisille ja eri alojen ammattilasille. Lisäksi tarjoamme väkivallan uhreille oikeusapua ja psykososiaalista tukea sekä ylläpidämme auttavaa puhelinta ja turvataloa. Sukupuolittuneen väkivallan vastaisessa hankkeestamme hyötyy Myanmarissa arviolta lähes 39 000 ihmistä. Koronapandemian aikana olemme jakaneet myös hygieniatarvikkeita vaikeasti saavutettaville alueille.
ETIOPIA
Pakolaisavun humanitaarinen työ laajeni merkittävästi vuonna 2020, kun saimme ensi kertaa myös ulkoministeriön humanitaarista rahoitusta. Sen turvin aloitimme aikuiskoulutushankkeen Etelä-Sudanin pakolaisille ja vastaanottavien yhteisöjen jäsenille Gambellassa, Etiopiassa. Suurin osa Etiopiassa elävistä pakolaisista on kotoisin Etelä-Sudanista, ja heistä valtaosa on lukutaidottomia.
Ensimmäiselle kuusi kuukautta kestäneeseen lukutaidon opintoryhmään osallistui 1 117 aikuisopiskelijaa, joista 93 % oli naisia ja 5,3 % vammaisia. Järjestämme mm. lastenhoitopalveluita, jotta naisilla olisi parhaat mahdollisuudet osallistua opetukseen. Luku- ja kirjoitustaidon lisäksi opintoryhmässä opitaan arkielämän kannalta elintärkeitä asioita, kuten terveyteen, hygieniaan, ravintoon ja tasa-arvoon liittyviä asioita.
“Opintoryhmään osallistuneille lukutaito ei ole ollut itsestäänselvyys. Etenkin haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten kohdalla luku- ja laskutaito antavat työkalut moneen jokapäiväiseen tilanteeseen, joissa he aiemmin ovat olleet alakynnessä: esimerkiksi ruoan hintoja ja määriä vertaillessa, terveyteen liittyvien ohjeistusten ymmärtämisessä ja omien lasten koulunkäynnin seuraamisessa”, kertoo Pakolaisavun Etiopian maajohtaja Lotta Kinnunen.