Etiopian tilanne kiristyy – Pakolaisapu seuraa tilannetta ja jatkaa toimintaansa pakolaisleireillä

Etiopian pohjoisosassa Tigrayssa jo vuoden käynnissä ollut konflikti on marraskuun aikana levinnyt kovaa vauhtia myös muihin osavaltioihin.

Uutiset ovat viime viikkoina kertoneet Etiopian keskushallintoa vastustavien joukkojen TPLF:n (Tigray People’s Liberation Front) ja OLA:n (Oromia Liberation Army) lähestyvän pääkaupunki Addis Abebaa muiden pienempien kapinallisjoukkojen liittyessä joukkoihin. Elämä Addis Abebassa on kuitenkin vielä toistaiseksi rauhallista. Samanaikaisesti kuitenkin arvioidaan, että Tigrayssa noin 400 000 ihmistä elää nälänhädässä ja konfliktin seurauksena miljoonia ihmisiä on joutunut pakenemaan kodeistaan eri puolille Etiopiaa tai muihin maihin, esimerkiksi Sudaniin.

Amnesty Internationalin, Etiopian ihmisoikeuskomission ja YK:n ihmisoikeuskomission hiljattain julkistamat kaksi erillistä raporttia pitkittyneen konfliktin seurauksista siviiliväestölle ovat huolestuttavaa luettavaa, ja ne ennustavat pitkää toipumista koko maalle, jos ja kun rauhasta päästään neuvottelemaan. Afrikan unioni johtaa rauhanvälityskeskusteluja muiden Itä-Afrikan johtajien tuella.

Maahan toivotaan pian tulitaukoa ja humanitaarisille järjestöille pääsyä Tigrayhin avun perille saattamiseksi, mutta apua tarvitaan jo nyt Amharan ja Afarin osavaltioissa. Suomen Pakolaisapu seuraa tilannetta Etiopiassa. Pakolaisavun hankkeet länsi-Etiopian pakolaisleireillä jatkuvat edelleen suunnitellusti, mutta valmistaudumme myös Gambelassa lisääntyviin levottomuuksiin.