Ompelukurssi antoi Ma Shar Melille uuden alun

Myanmarilainen Ma Shar Mel istuu ompelukoneen äärellä Pakolaisavun ompelukurssilla

Pakolaisleirillä asuva Ma Shar Mel joutui keskeyttämään koulunkäynnin ja menemään naimisiin ollessaan vain 14-vuotias. Pakolaisavun ja sen paikallisen kumppanijärjestön tuella Ma Shar Mel sai eron väkivaltaisesta aviomiehestä ja oppii nyt ompelutaitoja oman toimeentulon ansaitsemiseksi.

Myanmaria piinaavat monet, vuosikymmeniä kestäneet konfliktit maan armeijan ja eri etnisiä vähemmistöjä edustavien aseellisten järjestöjen välillä. Konflikteja ruokkivat esimerkiksi syrjintä ja eriarvoisuus sekä valtion ja etnisten vähemmistöjen väliset ratkaisemattomat kiistat. Konfliktit ovat ajaneet satoja tuhansia ihmisiä pakolaisiksi niin maan sisä- kuin ulkopuolelle, kun kyliä on joutunut sotimisen ristituleen, tuhoutunut taisteluissa tai poltettu.

Erityisen alttiita konflikteille, epävakaudelle ja köyhyydelle ovat maan rajaseudut kuten Kayahin, Shanin, Kachinin ja Rakhinen osavaltiot, joissa suuri osa etnisiin vähemmistöihin kuuluvista asuu. Myanmarissa on yli 350 000 maan sisäistä pakolaista, joista enemmistö asuu väliaikaisiksi tarkoitetuilla leireillä oman osavaltionsa sisällä. Lisäksi sadat tuhannet elävät pakolaisleireillä Myanmarin naapurimaissa Thaimaassa ja Bangladeshissa.

Thaimaassa sijaitsevilla pakolaisleireillä asuu lähes 100 000 Kayahista paennutta, joista osa on elänyt leireillä yli 30 vuotta. Pakolaiset eivät pääsääntöisesti saa liikkua leirin ulkopuolella, ja leirin sisällä työskentelymahdollisuudet ovat vähäiset tai jopa olemattomat. Kansainvälisen avun määrän väheneminen pahentaa pakolaisten ahdinkoa entisestään.

Etenkin pakolaisnaisten asema on heikko, ja monet heitä koskevat ongelmat jäävät yhteisössä huomiotta. Köyhyys koskettaa lähes kaikkia naisia, sillä heidän työllistymisnäkymänsä ovat erityisen huonot.

Etenkin pakolaisnaisten asema on heikko, ja monet heitä koskevat ongelmat jäävät yhteisössä huomiotta. Köyhyys koskettaa lähes kaikkia naisia, sillä heidän työllistymisnäkymänsä ovat erityisen huonot.

Lisäksi konfliktien keskellä tai pakolaisleireillä asuvien naisten riski joutua perheväkivallan uhriksi on korkea, sillä konflikteissa traumatisoituneet tai leireillä turhautuneet miehet purkavat usein pahaa oloaan lähipiiriinsä. Riittävää lainsäädäntöä ja viranomaisten tietotaitoa perheväkivallan ehkäisemiseksi ei ole, ja naisten taloudellinen asema estää monia lähtemästä väkivaltaisesta avioliitosta.

19-vuotias Ma Shar Mel on kokenut valitettavan monet Myanmarin naisia koskettavista vaikeuksista. Ma Shar Mel kuuluu karenivähemmistöön ja on alun perin kotoisin Kayahin osavaltiosta. Hänen perheensä joutui pakenemaan Thaimaahan yhdeksän vuotta sitten, ja perhe on siitä lähtien asunut Myanmarin rajan tuntumassa sijaitsevalla pakolaisleirillä.

Ma Shar Mel on käynyt koulua seitsemänteen luokkaan asti. Vaikka tyttö olisi tahtonut jatkaa koulunkäyntiä, 12-lapsisella perheellä ei ollut siihen varaa säännöllisen toimeentulon puuttuessa. Ilman mahdollisuutta jatkaa koulunkäyntiä Ma Shar Mel meni naimisiin ollessaan vain 14-vuotias.

Ilman mahdollisuutta jatkaa koulunkäyntiä Ma Shar Mel meni naimisiin ollessaan vain 14-vuotias. Aviomies oli väkivaltainen.

Aviomies oli väkivaltainen. Nuori vaimo sinnitteli avioliitossaan muutamia vuosia, mutta tilanne kävi lopulta sietämättömäksi ja Ma Shar Mel päätti jättää miehensä. Tämä mahdollisuus ei ollut käynyt tytöllä mielessäkään, ennen kuin hän sai kuulla paikallisen naisjärjestön Pakolaisavun tuella ylläpitämästä naisten turvatalosta.

Ma Shar Mel muutti väliaikaisesti taloon asumaan ja sai siellä laillista neuvontaa avioeron hakemisessa. Turvatalossa asuessaan Ma Shar Mel kuuli myös Pakolaisavun järjestämistä, haavoittuvassa asemassa oleville naisille suunnatuista ompelukursseista ja päätti hakea kurssille. Kurssilla naiset saavat riittävät taidot voidakseen jatkossa ansaita toimeentulonsa ompelemalla.

”Kurssi on todella tehokas keino tukea meitä. Minulla ei koskaan elämässäni ole ollut tällaista mahdollisuutta”, Ma Shar Mel toteaa.

”Kurssi on todella tehokas keino tukea meitä. Minulla ei koskaan elämässäni ole ollut tällaista mahdollisuutta”, Ma Shar Mel toteaa kurssin merkityksestä.

Tue työtämme Myanmarissa

Pakolaisavun tärkeimpiä tavoitteita Myanmarissa on maan sisällä paenneiden ja konfliktialueilla asuvien naisten toimeentulomahdollisuuksien parantaminen sekä paikallisten viranomaisten ja yhteisöjen kouluttaminen naisten oikeuksista sekä naisiin kohdistuvan seksuaalisen ja fyysisen väkivallan ehkäisystä.

Toimintamme on aiemmin keskittynyt Kayahin osavaltioon, mutta olemme nyt laajentamassa toimintaamme myös Shanin ja Kachinin osavaltioihin, joissa on yli 100 000 maan sisäistä pakolaista ja määrän odotetaan nousevan. Tukemalla työtämme voit varmistaa, että mahdollisimman moni konfliktien keskellä kasvanut nainen voi jatkossa välttyä väkivallalta sekä saada mahdollisuuden päättää itse omasta elämästään.

LAHJOITA

 

Katso myös