SANASTO

Vuonna 1990 allekirjoitetulle Dublinin sopimukselle perustuva järjestelmä määrittelee, mikä EU:n jäsenvaltio on vastuussa unionin alueella jätetyn turvapaikkahakemuksen tutkimisesta. Asetuksen mukaan vastuu turvapaikkahakemuksen käsittelystä kuuluu sille jäsenvaltiolle, josta EU:n ulkopuolelta tuleva henkilö on ensimmäiseksi hakenut turvapaikkaa. Järjestelmän määrittelemien kriteerien perusteella jäsenvaltiot voivat pyytää toista valtiota ottamaan takaisin turvapaikanhakijan, jonka hakemuksen tutkiminen kuuluu tämän toisen valtion vastuulle. Turvapaikanhakijalla ei kuitenkaan ole velvollisuutta hakea turvapaikkaa ensimmäisestä EU-maasta, johon hän saapuu. Dublin-asetuksen uudistamista valmistellaan. Tällä hetkellä Dublin-palautuksia ei pitäisi tehdä Kreikkaan ja Unkariin.

 

Selvästi kansainvälistä suojelua tarvitsevia henkilöitä siirretään joskus EU-maasta toiseen. Vapaaehtoisten siirtojen tarkoituksena on helpottaa niihin valtioihin kohdistuvaa paineitta, jonne saapuu muita EU-maita enemmän turvapaikanhakijoita. Tällaisia maita ovat muun muassa Euroopan unionin ulkorajavaltiot Kreikka ja Italia. Siirtoja koordinoi Euroopan komissio yhdessä YK-järjestöjen kanssa. 

Suomi vastaanottaa sisäisten siirtojen kautta erityisesti haavoittuvassa olevia henkilöitä kuten ilman huoltajaa matkustaneita lapsia sekä yksinhuoltajaperheitä. EU:n sisällä siirrettyjen henkilöiden tulee hakea turvapaikkaa tavanomaisten käytänteiden mukaan. 

 

EU–Turkki -sopimus on 18.3.2016 solmittu EU:n ja Turkin välinen julkilausuma. Sen tarkoituksena on vähentää Turkista Kreikan saarille tulevien siirtolaisten ja turvapaikanhakijoiden määrää. Välimeren ylityksissä on kuollut tuhansia turvaa etsiviä siirtolaisia. Sopimuksen mukaan Turkista Kreikkaan tulleet siirtolaiset ja turvapaikanhakijat palautetaan Turkkiin. Jokaista Kreikasta Turkkiin palautettua syyrialaista kohden EU ottaa alueelleen yhden syyrialaisen Turkista. Osana sopimusta Turkille luvattiin kolme miljardia euroa pakolaisista huolehtimiseen. EU sitoutui sopimuksen myötä edistämään turkkilaisten viisumivapautta ja Turkin EU-jäsenyysneuvotteluja.

 

Geneven pakolaissopimuksen on allekirjoittanut 138 maata. Sopimuksessa määritellään pakolaisuuden edellytykset ja pakolaisille kuuluvat oikeudet. Sopimus tehtiin toisen maailmansodan päättymisen jälkeen vuonna 1951 alun perin Euroopassa oleskelevien pakolaisten auttamiseksi. Tuolloin sopimus koski ennen 1.1.1951 vainoa paenneita henkilöitä. Vuonna 1965 maantieteellinen ja alueellinen rajaus poistettiin sopimuksesta ja sopimus ulotettiin koskemaan kaikkia pakolaisia maailmanlaajuisesti. Suomi allekirjoitti Geneven sopimuksen lokakuussa 1968 ja se astui voimaan 8.1.1969.

 

Humanitaarinen suojelu on ollut oleskeluluvan perusteena, jos turvapaikan tai toissijaisen suojelun edellytykset eivät ole täyttyneet, mutta hakija ei ole voinut palata kotimaahansa sen huonon turvallisuustilanteen tai ympäristökatastrofin vuoksi. Huono turvallisuustilanne voi johtua aseellisesta selkkauksesta tai vaikeasta ihmisoikeustilanteesta. Suomi lopetti oleskeluvan myöntämisen humanitaarisen suojelun perusteella vuonna 2016.

 

Humanitaarisen viisumin avulla kansainvälistä suojelua tarvitsevat henkilöt voivat laillisesti ja turvallisesti matkustaa uuteen maahan. Viisumi ei vielä oikeuta kansainväliseen suojeluun, vaan humanitaarisen viisumin avulla matkustavan tulee hakea suojelua lähdemaassa erikseen. Humanitaarinen viisumi toimiikin ratkaisuna ennen kaikkea vaarallisiin maahanmuuttoväyliin. Lailliset edellytykset humanitaarisen viisumin käyttöönotolle ovat jo olemassa EU:n viisumisäännöstössä, mutta Suomessa sitä ei ole otettu käyttöön.

 

 

Joukkopalautuksella tarkoitetaan ihmisryhmän palauttamista toiseen maahan ilman, että heidän tilannettaan tarkastellaan yksilöllisesti, eli heille ei esimerkiksi anneta tilaisuutta hakea turvapaikkaa. Euroopan ihmisoikeussopimukset kieltävät joukkopalautukset.

 

Kansainvälisellä suojelulla tarkoitetaan toisen valtion tarjoamaa suojaa ihmiselle, jonka kotimaa ei suojelua tarjoa. Suomessa kansainvälistä suojelua tarvitseville voidaan myöntää turvapaikka tai oleskelulupa toissijaisen suojelun perusteella. Näiden lisäksi Suomeen otetaan pakolaisstatuksen maailmalla saaneita henkilöitä osana Suomen pakolaiskiintiötä. Kaikki kansainvälistä suojelua saavat henkilöt eivät siis automaattisesti ole pakolaisia. Turvapaikanhakijoiden kohdalla Maahanmuuttovirasto tekee päätöksen suojelun myöntämisestä turvapaikkahakemuksen käsittelyn yhteydessä.

 

Maailmassa on ihmisiä, jotka esimerkiksi syntyessään pakolaisuudessa oman kotimaansa ulkopuolella, eivät saa yhdenkään valtion kansalaisuutta. Kansalaisuudettomuus johtuu useista tekijöistä, kuten kansallisuuslainsäädännössä esiintyvistä puutteista tai syrjinnästä esimerkiksi sukupuolen, etnisyyden tai uskonnon perusteella. UNHCR arvioi, että Pohjoismaissa ja Baltian maissa asuu yli 325 000 kansalaisuudetonta henkilöä. Suomi on allekirjoittanut sekä vuonna 1954 tehdyn kansalaisuudettomien henkilöiden asemaa koskevan yleissopimuksen että vuonna 1961 tehdyn kansalaisuudettomuuden vähentämistä koskevan yleissopimuksen.

 

Karkottamisella tarkoitetaan tilannetta, jossa Suomessa oleskellut ulkomaalainen määrätään poistumaan Suomesta oleskeluluvan tai viisumin umpeutumisen nojalla tai siksi, että häntä pidetään kykenemättömänä huolehtimaan itsestään. Toistuva rikoksiin syyllistyminen, vakaviin rikoksiin syyllistyminen ja vaarallisuus valtiolle tai muille ihmisille ovat perusteita karkotukselle silloinkin, kun henkilön oleskelulupa on voimassa.

 

Kotoutumisella tarkoitetaan lain mukaan maahanmuuttajan ja yhteiskunnan vuorovaikutteista kehitystä, jonka tavoitteena on antaa maahanmuuttajalle yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittavia tietoja ja taitoja samalla, kun tuetaan hänen mahdollisuuksiaan oman kielen ja kulttuurin ylläpitämiseen. Kotoutujan näkökulmasta kotoutuminen on eräänlaista oman paikan löytämistä uudessa kotimaassa.

 

Kotoutumisen edistämisellä tarkoitetaan kotoutumisen monialaista edistämistä ja tukemista viranomaisten ja muiden tahojen toimenpiteillä ja palveluilla. Kotoutumista edistävät toimet ja palvelut ovat määritelty laissa.

 

Käännyttämisellä tarkoitetaan tilannetta, jossa ulkomaan kansalainen määrätään poistumaan Suomesta maahantuloluvan puuttumisen, passintarkastuksessa annettujen puuttuvien tai virheellisten tietojen, varattomuuden tai kielteisen turvapaikkapäätöksen nojalla. Käännyttäminen on mahdollista myös silloin, kun ulkomaalaisen epäillään todennäköisesti syyllistyvän vakaviin rikoksiin tai olevan vaaraksi valtion turvallisuudelle.

 

Maahanmuuttanut tarkoittaa ulkomailta Suomeen muuttanutta henkilöä, jonka tarkoituksena on asua maassa pidempi aika, yleensä vähintään vuosi. Maahanmuuttaneet ovat siis kaikkien maiden kansalaiset, jotka muuttavat Suomeen. Eniten maahanmuuttaneita Suomessa on Virosta, Venäjältä ja Irakista.

 

Maahanmuuttovirasto on Suomen sisäasiainministeriön alainen virasto, joka käsittelee ja ratkaisee maahantuloon, maassa oleskeluun, pakolaisuuteen sekä Suomen kansalaisuuteen liittyviä asioita. Migri aloitti toimintansa 1.1.2008. Maahanmuuttoviraston edeltäjä, Ulkomaalaisvirasto (UVI), aloitti toimintansa vuonna 1995.

 

Maansisäiset pakolaiset eli evakot ovat ihmisiä, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa esimerkiksi aseellisen konfliktin, väkivallan, ihmisoikeusloukkauksien tai luonnonkatastrofin vuoksi, mutta eivät ole poistuneet kotimaastaan. He ovat siis paossa kodeistaan ja kotiseuduiltaan mutta eivät ole jättäneet kotimaataan.

 

Oleskeluluvalla tarkoitetaan valtion jollekin tietylle henkilölle myöntämää määräaikaista tai pysyvää lupaa asua valtionsa alueella. Turvapaikanhakija voi saada oleskeluluvan turvapaikan tai toissijaisen suojelun tarpeen perusteella. Aiemmin Suomi myönsi oleskelulupia myös humanitaarisin perustein. Lisätietoa turvapaikkapäätöksistä Maahanmuuttoviraston sivulta.

 

Turvapaikkaa hakeneelle myönnetään oleskelulupa toissijaisen suojeluntarpeen perusteella, jos häntä uhkaa kotimaassa tai pysyvässä asuinmaassa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu epäinhimillinen tai ihmisarvoa loukkaava kohtelu.

 

Turvapaikanhakija voi saada oleskeluluvan Suomessa yksilöllisen inhimillisen syyn perusteella eli mikäli kielteinen turvapaikkapäätös olisi kohtuuton turvapaikanhakijan terveydentilan, Suomeen syntyneiden siteiden tai muun yksilöllisen inhimillisen syyn takia. Kyseessä ei ole varsinainen suojelun tarpeeseen perustuva oleskelulupa, joten esimerkiksi perheenyhdistämisoikeus on rajoitetumpi.

 

Pakkomuutto tarkoittaa ulkoista syytä, joka pakottaa henkilön muuttamaan toiseen paikkaan tämän tahdosta riippumatta. Pakolaisuus on yksi pakkomuuton muoto. Pakolaisuuden lisäksi esimerkiksi köyhyys, ympäristökatastrofit tai ilmastonmuutoksen pysyvät vaikutukset voivat ajaa ihmiset pois kodeistaan. Pakkomuutto ei kuitenkaan rajaudu edeltäviin syihin, vaan kattaa kaikki tekijät, jotka pakottavat ihmiset jättämään kotinsa.

 

Pakolainen on henkilö, jolle on myönnetty kansainvälistä suojelua kotimaansa ulkopuolella. Hän on paennut kotimaastaan ihmisoikeusrikkomuksia, sotaa ja levottomuuksia. Hän on joutunut jättämään kotimaansa, koska hänellä on perusteltu syy pelätä joutuvansa vainotuksi. Pakolaista vainotaan hänen alkuperänsä, kansallisuutensa, uskontonsa, yhteiskunnallisen ryhmänsä tai poliittisen mielipiteensä perusteella.

 

Ulkomaalaislaissa pakolaisella tarkoitetaan ainoastaan niitä, jotka ovat saaneet Geneven pakolaissopimuksessa määritellyn turvapaikan eli pakolaisen statuksen. Yleiskielessä pakolaisella viitataan usein kaikkiin niihin, jotka ovat joutuneet pakenemaan kotiseudultaan sekä myös niihin, joilla on kohdemaassaan suojeluperusteinen oleskelulupa.

 

Pakolaisaseman saa Suomessa kolmessa eri tapauksessa. Pakolaisasema myönnetään turvapaikan Suomesta saaneille ja uudelleensijoittamisen kautta maahan tulleille sekä heidän perheenjäsenilleen, jotka tulevat maahan perheenyhdistämisen kautta. Pakolaisasema on vahvin kansainvälisen suojelun kategoria.

 

Palautuskiellon eli non-refoulement -periaatteen mukaan ketään ei saa palauttaa alueelle, jossa häntä uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus, vaino tai muu epäinhimillinen tai ihmisarvoa loukkaava kohtelu. Palauttava maa on siis vastuussa siitä, ettei palautettavan ihmisoikeuksia loukata hänen kotimaassaan. Palautuskielto on absoluuttinen, eikä siitä voida poiketa esimerkiksi siksi, että henkilö olisi uhka yleiselle turvallisuudelle. Palautuskielto on kirjattu Suomen perustuslakiin ja ulkomaalaislakiin sekä YK:n pakolaissopimukseen ja Euroopan ihmisoikeussopimuksiin, joihin Suomi on sitoutunut.

 

Palautussopimus (myös takaisinottosopimus) on sopimus, jonka nojalla henkilöitä voidaan palauttaa lähtö- tai kauttakulkumaihinsa. Palautussopimukset voivat olla EU:n palautussopimuksia tai kahdenvälisiä palautussopimuksia. Palautussopimus ei kuitenkaan ole edellytys palauttamiselle. Valtioilla on velvollisuus ottaa vastaan oman maansa kansalaisia, ja usein palautussopimuksilla tätä velvollisuutta laajennetaan koskemaan myös valtion kautta kulkeneita henkilöitä.

 

Henkilö, joka on asunut pitemmän tai lyhyemmän ajanjakson synnyinmaansa rajojen ulkopuolella ja palaa takaisin synnyinmaahansa. Suomessa paluumuuttaja -käsitettä käytetään entisistä ja nykyisistä Suomen kansalaisista sekä entisen Neuvostoliiton alueelta peräisin olevista henkilöistä eli inkerinsuomalaisista, joilla on suomalainen syntyperä.

 

Paperiton on henkilö, joka elää Suomessa vailla laillista oleskeluoikeutta. Paperittoman oleskelu ei ole virallisesti viranomaisten tiedossa tai sallimaa. Paperittomaan maassa oleskeluun voi päätyä esimerkiksi sen jälkeen, kun on saanut kielteisen turvapaikka- tai oleskelulupapäätöksen, viisumi tai oleskelulupa on umpeutunut tai henkilö ei ole hakenut lainkaan oleskelulupaa. Pelkkä passin tai muun henkilöllisyystodistuksen puuttuminen ei tee ihmisestä paperitonta. Turvapaikanhakijat eivät ole paperittomia, sillä heillä on lupa oleskella maassa. Paperittomat ovat pitkälti yhteiskunnan peruspalvelujen ulkopuolella.

 

Kansainvälisen suojelun perusteella Suomessa oleskelevilla on ihmisoikeuksien takaama oikeus saada viettää perhe-elämää. Suomea sitoo myös EU-direktiivi oikeudesta perheenyhdistämiseen. Suomessa oikeus koskee oleskeluluvan saaneen puolisoa ja alle 18-vuotiaita lapsia, tai lapsen tapauksessa vanhempia ja alaikäisiä sisaruksia. Käytännössä perheenyhdistäminen on hyvin hankalaa. Oleskelulupahakemuksen perhesiteen perusteella voi panna vireille ainoastaan ulkomailla asuva hakija itse. Perheenyhdistämistä on haettava henkilökohtaisesti lähimmästä Suomen suurlähetystöstä, joten hakijan on yleensä matkustettava toiseen maahan. Perheenyhdistämisen ehtoja tiukennettiin vuonna 2016 siten, että Suomessa oleskelevan perheenkokoajan on täytettävä kuukausittaiset toimeentuloedellytykset.

 

Siirtolainen on yleistermi henkilölle, joka muuttaa pysyvästi asumaan toiseen maahan. Siirtolaisella tarkoitetaan sekä maahanmuuttajaa että maastamuuttajaa. Kansainvälisissä tilastoissa siirtolainen on henkilö, joka muuttaa maasta ainakin vuodeksi ulkomaille. Monien maiden tilastoissa siirtolaiseksi määritellään kuitenkin myös henkilöt, jotka muuttavat maahan lyhyemmäksi ajaksi – kuten puoleksi vuodeksi tai kolmeksi kuukaudeksi.

 

Siirtotyöntekijä on henkilö, joka siirtolaisen tavoin hakeutuu toimeentulon hankkiakseen toiseen maahan, mutta ei asetu sinne kuitenkaan pysyvästi.

 

Sisäisellä paolla tarkoitetaan tilannetta, jossa henkilö voi palata johonkin kotimaansa osaan ilman perusteltua pelkoa vainosta tai vakavasta haitasta tai hänen on mahdollista saada suojelua jostain kotimaansa osasta. Tällöin hänelle voidaan olla myöntämättä turvapaikkaa sillä perusteella, että hänen on mahdollista paeta kotimaansa sisällä. Sisäisen paon mahdollisuus on aina arvioitava yksilöllisesti.

 

Ulkomaalainen voidaan ottaa säilöön, jos ulkomaalaislaissa nimetyt ehdot täyttyvät. Ulkomaalainen voidaan ottaa säilöön esimerkiksi jos on perusteltua aihetta olettaa, että ulkomaalainen piileskelisi, pakenisi tai muulla tavalla vaikeuttaisi huomattavasti itseään koskevaa päätöksentekoa tai maasta poistamistaan koskevan päätöksen täytäntöönpanoa, säilöönotto on tarpeellinen ulkomaalaisen henkilöllisyyden selvittämiseksi tai ulkomaalainen on syyllistynyt tai hänen epäillään syyllistyneen rikokseen tai on aihetta olettaa, että hän muodostaa uhkan kansalliselle turvallisuudelle. Säilöönoton aikana henkilön vapautta liikkua rajoitetaan ja häntä pidetään säilöönottokeskuksessa. Päätöksen säilöönotosta tekee poliisi tai rajaviranomainen. Suomessa myös lapsia voidaan laittaa säilöön.

 

Turvapaikkaa Suomesta hakeneelle on voitu myöntää tilapäinen oleskelulupa, mikäli hakijaa ei tilapäisestä terveydellisestä syystä johtuen ole voitu palauttaa hänen kotimaahansa tai jos hänen maasta poistamisensa ei ole ollut käytännössä mahdollista. Tilapäisen oleskeluluvan saaneiden oikeudet ovat olleet hyvin rajalliset. Lupa on voimassa vuoden kerrallaan, ja se voidaan uusia vain kerran. Mikäli kahden vuoden oleskelun jälkeen olosuhteet, joiden perusteella tilapäinen oleskelulupa on myönnetty, ovat edelleen voimassa, on henkilölle myönnetty jatkuva oleskelulupa. Tilapäistä oleskelulupaa ei ole myönnetty heinäkuun 2015 jälkeen.

 

Toissijaista suojelua voidaan myöntää silloin, kun turvapaikan saamisen edellytykset, kuten vainon kohteeksi joutuminen, eivät täyty, mutta ihmistä uhkaa kotimaassaan vakava hengenvaara tai esimerkiksi aseelliseen selkkaukseen liittyvä mielivaltainen väkivalta. Käytännössä sotaa paenneet henkilöt saavat usein toissijaista suojelua. 

 

Turvapaikanhakija on henkilö, joka hakee turvaa vieraasta valtiosta. Turvapaikan hakeminen on ihmisoikeus. Vain pienelle osalle turvapaikanhakijoista myönnetään YK:n pakolaissopimuksen mukainen pakolaisstatus, joka perustuu henkilökohtaiseen vainoon. Sen sijaan turvapaikanhakija voi saada oleskeluluvan toissijaisen suojeluntarpeen perusteella (esim. epäinhimillisen kohtelun uhka kotimaassa). Lisätietoa turvapaikan hakemisesta Suomesta Maahanmuuttoviraston sivuilta.

 

Valtion myöntämä suoja sen alueelle paenneelle ulkomaalaiselle. Ihmisoikeussopimus velvoittaa valtioita tarjoamaan turvapaikan sellaisille ihmisille, jotka eivät voi vainon vuoksi asua kotimaassaan. Jokaisella on niin ikään ihmisoikeuksien takaama oikeus hakea turvapaikkaa toisesta maasta.

 

Kansainvälistä suojelua haetaan ensisijaisesti saapumalla vieraan valtion rajalle. Täydentävä väylä on tavanomaisen turvapaikka- ja uudelleensijoitusjärjestelmän rinnalle rakennettu, pakolaisille kohdennettu laillinen ja turvallinen maahantulon väylä. Näitä täydentäviä ja turvallisempia väyliä ovat muun muassa maahantulo perheenyhdistämisen kautta sekä maahantulo työperäisesti tai opiskeluperäisesti.

 

Suomessa ulkomaalaisella tarkoitetaan henkilöä, joka ei ole Suomen kansalainen.

 

Ulkomaalaistaustaisella tarkoitetaan henkilöä, joka on itse muuttanut maahan tai jonka molemmat vanhemmat tai ainoa tiedossa oleva vanhempi on syntynyt Suomen ulkopuolella.

 

United Nations High Commissioner for Refugees eli Yhdistyneiden Kansakuntien pakolaisasioiden päävaltuutetun toimisto (YK:n pakolaisjärjestö) on perustettu vuonna 1951 auttamaan toisen maailmansodan jälkeisiä eurooppalaisia pakolaisia. UNHCR:n tehtäviin kuuluu kansainvälisen suojelun tarjoaminen pakoon joutuneille, kestävien ratkaisujen etsiminen pakolaisongelmaan sekä hätäavun antaminen pakolaistilanteissa.

 

Valtaväestöllä tarkoitetaan sitä väestönosaa, jonka kieli, kulttuuri ja etnisyys ovat enemmistössä. 

 

Jos hakijan turvapaikkahakemus hylätään eikä hänelle myönnetä oleskelulupaa myöskään toissijaisen suojelun perusteella, hänet käännytetään eli määrätään poistumaan maasta. Mikäli hakijalle ei määrätä maahantulokieltoa, hän saa vähintään 7 ja enintään 30 päivää aikaa poistua maasta vapaaehtoisesti. Vapaaehtoinen paluu määrätään myös silloin, jos maassa oleskellut ulkomaalainen karkotetaan maasta mutta hänelle ei määrätä maahantulokieltoa. Monissa tapauksissa on kuitenkin ongelmallista puhua vapaaehtoisesta paluusta. Esimerkiksi kaikki valtiot eivät suostu vastaanottamaan kansalaisiaan tai eivät tunnusta kielteisen päätöksen saanutta turvapaikanhakijaa kansalaisekseen. Vapaaehtoisesta paluusta tulisikin puhua vain silloin, kun hakija on tehnyt tietoisen päätöksen palata vapaaehtoisesti kotimaahansa ilman ulkoista painostusta.

 

Suomesta turvapaikkaa eli kansainvälistä suojelua hakevat sekä tilapäistä suojelua saavat ihmiset ovat oikeutettuja vastaanottopalveluihin, jotka määritellään laissa. Vastaanottokeskusasuminen on osa vastaanottopalveluita. Vastaanottokeskus voi olla joko valtion, kunnan, järjestön tai yrityksen ylläpitämä. Vastaanottokeskuksessa asuminen on kansainvälistä suojelua hakevalle ilmaista ja asumisen on tarkoitus kestää siihen saakka, kunnes hakemus on ratkaistu tai kun henkilön oleskelulupa tilapäisen suojelun perusteella päättyy ja hänelle myönnetään kuntapaikka. Kansainvälistä suojelua hakeva tai tilapäistä suojelua saava voi myös asua vastaanottokeskuksen ulkopuolella, jolloin majoitus on järjestettävä itsenäisesti ja omatoimisesti, mutta hakija on silti tietyn vastaanottokeskuksen palveluiden piirissä. Vastaanottokeskukset tarjoavat turvapaikanhakijoille ja tilapäistä suojelua saaneille lakisääteiset vastaanottopalvelut.