NUORTEN JENGIYTYMISEN JA RADIKALISOITUMISEN EHKÄISY 

Pakolaisavun ja Aseman Lapset ry:n yhteisessä Sawian-hankkeessa teemme ennaltaehkäisevää työtä ulkomaalaistaustaisten nuorten ja perheiden hyvinvoinnin edistämiseksi. Keskitymme ennaltaehkäisemään väkivaltakierteitä sekä rikolliselle polulle, jengiytymiseen tai radikalisoitumiseen ajautumista.

Työmme tavoitteena on tukea syrjäytymisvaarassa olevia nuoria, jotka oireilevat rikoksilla ja/tai väkivallalla. Toimintamme auttaa nuoria löytämään paikkansa yhteiskunnassa, saamaan elämään mielekkyyttä ja kokemaan osallisuutta. Työmme keskiössä on lisäksi perheiden vuorovaikutuksen ja vanhemmuuden tukeminen.

Koulutamme myös eri alojen ammattilaisia jengiytymiseen ja radikalisoitumiseen liittyvistä teemoista. Kehittämällä ratkaisuja kyseisiin ongelmakohtiin sekä parantamalla eri tahojen välistä yhteistyötä, pystymme tunnistamaan ja ennaltaehkäisemään syrjäytymistä. Teemme yhteistyötä muun muassa koulujen, poliisin, lastensuojeluviranomaisten sekä lähiyhteisöjen kanssa.

LISÄTIETOJA:

Mustafa Husseini
Asiantuntija, jengiytyminen ja radikalisaatio
mustafa.husseini(a)pakolaisapu.fi
p. 044 768 8604

Nouran Al-Emara 
Asiantuntija, jengiytyminen ja radikalisaatio 
nouran.al-emara(a)pakolaisapu.fi 
p. 044 742 9202 

Ahmed Mowlid 
Asiantuntija, jengiytyminen ja radikalisaatio 
ahmed.mowlid(a)pakolaisapu.fi 
p. 044 742 9210 

Hadi Baghbani
hankesuunnittelija, Aseman Lapset ry
hadi.baghbani(a)asemanlapset.fi
p. 050 5546 285

Mire Mroué 
hankesuunnittelija, Aseman Lapset ry 
mire.mroue(a)asemanlapset.fi 
p. 050 364 9392

Sawian-hanke on STEAn ja EU:n Sisäisen turvallisuuden rahaston (ISF) osarahoittama hanke.

Sininen logo, jossa on EU-lippu ja teksti: Euroopan unionin osarahoittama.

TUKEA KUNNIAAN LIITTYVÄÄ TAI
MUUTA LÄHISUHDEVÄKIVALTAA KOKEVILLE

Pakolaisavun Irada-hankkeessa parannamme kunniaan liittyvän tai muun lähisuhdeväkivallan uhreiksi joutuneiden ulkomaalaistaustaisten henkilöiden turvallisuutta ja oikeuksia. Toiminnassa tuemme uhreja ja heidän yhteisöjään sekä vahvistamme viranomaisten kykyä suojella uhreja ja varmistaa uhrien oikeuksien toteutuminen. 

Järjestämme ammattilaisille ja viranomaisille koulutuksia kunniaan liittyvästä väkivallasta ja lähisuhdeväkivallasta. Tavoitteena on, että ammattilaiset kykenevät entistä tehokkaammin tunnistamaan ja ehkäisemään kunniaan liittyvää ja muuta lähisuhdeväkivaltaa sekä pystyvät paremmin tukemaan rikoksen uhreiksi joutuneita henkilöitä.

LISÄTIETOJA:

Ala Saeed  
Asiantuntija, kunniaan liittyvän väkivalta
ja tukihenkilötoiminta 
 
ala.saeed(a)pakolaisapu.fi  
p. 044 776 4859 

Fathi Osman  
Asiantuntija, kunniaan liittyvä väkivalta
ja kouluttaminen
fathi.osman(a)pakolaisapu.fi
 
p. 044 768 9606

Irada-hanke on Sisäisen turvallisuuden rahaston (ISF) osarahoittama hanke.

Sininen logo, jossa on EU-lippu ja teksti: Euroopan unionin osarahoittama.