Vuonna 2024 Suomen Pakolaisavun Ugandan maatoimisto nimesi Petronille Mukandoran Vuoden pakolaisnaiseksi. Vuoden pakolaisnainen on tunnustuspalkinto, jolla tuodaan esille pakolaisnaisten resilienssiä, johtajuutta ja heidän aikaansaamaansa myönteistä muutosta yhteisöissään. Vuosi tunnustuspalkinnon saamisen jälkeen Petronille tekee töitä vammaisten lasten ja heidän äitiensä tukemiseksi, kehittää käsityötuotantoa ja edistää koulutusta sekä tietoisuutta vammaisuudesta yhteisössään.
Petronille Mukandora pakeni kotimaansa Ruandan konfliktia ja saapui Ugandaan kolmen lapsensa kanssa vuonna 2019. Yksinhuoltajana ja vammaisen lapsen äitinä Petronille tahtoi luoda naisille turvallisen kohtaamispaikan, jossa jokainen saisi jakaa omia pelkojaan sekä turhautumisen tunteitaan. Niinpä hän oli mukana perustamassa Wenzetu-nimistä toimintaa, joka edelleen viisi vuotta myöhemmin voimaannuttaa vammaisten lasten äitejä ammatillisen koulutuksen ja vaikuttamistyön avulla.
Vuosi tunnustuspalkinnon saamisen jälkeen tapasimme Petronillen kuullaksemme, miten hänen elämänsä on muuttunut ja mitä neuvoja hän antaisi muille pakolaisnaisille auttaakseen heitä löytämään äänensä ja voimaa vastoinkäymisten keskellä.
Viime vuonna voitit Pakolaisavun Vuoden pakolaisnainen -tunnustuspalkinnon. Miltä sinusta tuntui, kun sait tietää voitostasi?
”Kun sain Pakolaisavun Kampalan toimistolta puhelun, jossa minulle kerrottiin, että olin voittanut Vuoden pakolaisnainen -palkinnon, olin kotona lasteni kanssa. Kun kerroin uutisen heille, koko perhe oli innoissaan puolestani. Polvistuimme yhdessä ja kiitimme Jumalaa ihanasta uutisesta. Lapseni olivat palkinnosta onnellisia, koska he tunsivat, että myös heillä on äiti, joka saa asioita aikaan. He alkoivat jopa vitsaillen pyytää minua viemään heidät Amerikkaan. Olin niin onnellinen. Tunsin, että ponnistukseni nähtiin ja tunnustettiin.
Haluan vilpittömästi kiittää Suomen Pakolaisapua ja Ugandan hallitusta siitä, että he ottivat minut pakolaisena vastaan ja antoivat minulle mahdollisuuden elää vapaasti ja tehdä merkityksellistä työtä.
Kiitän myös UNHCR:ää siitä, että se koordinoi toimintaa Pakolaisavun kaltaisten kumppaneiden kanssa. Jumala siunatkoon heitä kaikkia.”
Muuttiko palkinnon voittaminen elämääsi jotenkin?
”Kyllä muutti. Kun palasin palkinto mukanani Kampalasta, kerroin tittelistä ensin esihenkilölleni Wenzetu-järjestössä, jonka perustimme vammaisten lasten äitien tukemiseksi. Kerroin palkinnosta myös TPO:n (Transcultural Psychosocial Organization), joka tukee työtämme, henkilökunnalle.
Palkinnon saamisen jälkeen olemme voineet ottaa lisää äitejä ja joitakin vammaisia lapsia mukaan käsityötaitojen koulutukseemme. Avasimme jopa uuden toimipisteen Kabazanan kylässä, jotta alueen naisten ei tarvitsisi matkustaa alkuperäiseen toimipisteeseemme Base Campiin. Tämä on mahdollistanut sen, että yhä useammat äidit ovat voineet osallistua toimintaamme ja alkaa valmistaa käsitöitä opittuaan tarvittavat taidot.”
Minkä asian parissa olet työskennellyt tai mitä olet saavuttanut palkinnon jälkeen?
”Palkinnon saamisen jälkeen olen pyrkinyt lisäämään toimintaamme osallistuvien vammaisten lasten äitien ja joissakin tapauksissa myös vammaisten lasten määrää. Olemme avanneet Wenzetun toisen toimipisteen Kabazanan kylään, jotta kyseisen alueen äitien ei tarvitse tulla toisella leirillä sijaitsevaan päätoimipisteeseemme. Uusi toimipiste on lisännyt käsityötuotteiden määrää, koska toimintaamme osallistuvat ihmiset alkavat valmistaa käsityötuotteita opittuaan siihen tarvittavat taidot.
Samalla olen jatkanut tietoisuuden lisäämistä vammaisista lapsista, naisten osallistumisesta perheen asioihin, lastensuojelusta ja naisten tuloja tuottavista toimista.
Kun palasin takaisin hakemasta palkintoa, pyysin Pakolaisavun Nakivalen tiimiä järjestämään englannin kielen kurssin. He vastasivat myöntävästi ja antoivat meille mahdollisuuden oppia englantia aikuiskoulutuksena. Ryhmäni jäsenet opiskelevat nyt siis myös englantia, jotta voimme parantaa viestintäämme pakolaisasutuksen sisällä ja sen ulkopuolella. Opiskelemme englantia maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin, ja olemme siitä kiitollisia Pakolaisavulle.
Valmistamiamme käsityömateriaaleja myydään markkinoilla esimerkiksi Kityazassa, Mbararan kaupungissa ja New Congossa. Lisäksi myyn myös joitakin tuotteita verkossa WhatsAppin, Instagramin, LinkedInin, Snapchatin ja muiden alustojen kautta. Saamamme rahat laitetaan säästöryhmään, jonka avulla voimme myöntää lainoja OMIPA SACCO:n tuella.”
Oletko kohdannut uusia haasteita tai esteitä kuluneen vuoden aikana?
”Kyllä, haasteenamme on asiakkaiden puute. Myöskään myynti verkkoalustoilla ei ole helppoa, koska jotkut asiakkaat eivät jatka kauppoja kuultuaan tuotteiden hinnat. Toinen haasteeni on käsityömateriaalien valmistukseen tarvittavien raaka-aineiden puute ja kallis hinta, sillä materiaalit on ostettava Mbararan kaupungista.
Käytän säästöryhmää lainojen ottamiseen, mikä auttaa meitä toimimaan silloinkin, kun asiakkaita ei ole. Vastuullisuuden ja monipuolistamisen osalta meillä on myös puutarhoja, joissa kasvatamme vihanneksia. Vihanneksia myymällä tuemme ryhmää ja lisäksi tarjoamme tasapainoisia aterioita vammaisille lapsille.”
Minkä viestin tai neuvon haluaisit antaa muille pakolaisnaisille, jotka saattavat tuntea itsensä näkymättömiksi tai voimattomiksi?
”Neuvoni heille on, että heidän ei pitäisi liikaa miettiä sitä, että he saavat apua kumppaneilta tai YK:n järjestöiltä. Sen sijaan heidän kannattaa rakentaa omaa brändiään, tehdä kovasti töitä, säästää rahaa ja alkaa ansaita omaa rahaa.
Vammaisten lasten tukemisen osalta haluan sanoa, että perheiden, joissa on vammaisia lapsia, pitäisi jatkaa puhumista ja omien oikeuksiensa ja vammaisten lasten oikeuksien puolesta taistelemista.”
Lue Pakolaisavun työstä Ugandasta työmme-sivulta.