Suomen Pakolaisapu jakaa tänä vuonna neljännen kerran KotoTeko-tunnustuksen toimintamallille, palvelulle, tuotteelle tai teknologialle, joka innovatiivisella ja inklusiivisella toiminnalla edistää maahanmuuttaneiden kotoutumista ja yhteiskunnan kykyä vastaanottaa tulijoita. Vuoden 2024 valinnassa painopisteenä on erityisesti suomalaisen työelämän yhdenvertaisuuden edistäminen sekä maahanmuuttaneiden työllisyyden vahvistaminen. Yksi kolmesta finalistista on Herizon ry.
Herizon ry on hyväntekeväisyysyhdistys, joka edistää korkeakoulutettujen maahanmuuttaneiden työllistämistä mitattavasti ja kustannustehokkaasti. Yhdistys järjestää heille viikoittain ilmaista LinkedIn-koulutusta, verkostoitumista kansainvälistyvien yritysten kanssa ja suomen kielen opiskelua. Herizon käyttää tavoitteidensa tukena kehittämäänsä teknologiaa, kuten tekoälyavusteista ja monikielistä kompetenssikartoitusta. Yhteisön 1000 jäsenestä yli 70 prosenttia on naisia, ja Herizon painottaakin erityisesti maahanmuuttaneiden naisten työllistymistä.
Herizon ry:n perustaja Mari Luukkainen kertoo tarkemmin yhdistyksen toiminnasta haastattelussamme:
Kuinka ja milloin yhdistys sai alkunsa? Mistä idea syntyi ja mitkä olivat yhdistyksen ensiaskeleet?
”Työskentelin neljä vuotta sitten varhaisen vaiheen pääomasijoitusyhtiössä, jossa yksi tavoitteeni oli auttaa yhtiötä kansainvälistymisessä. En löytänyt markkinoilta sopivia tekijöitä auttamaan, joten aloin kouluttamaan ihmisiä tähän rooliin. Koulutusohjelmaan hakeutui sattumalta amerikkalainen pedagogi Jade, jolla oli haasteita työllistyä Suomessa.
Jadella ei ollut kokemusta markkinoinnista, mutta korkeakoulutettuna ja motivoituneena henkilönä hän oppi erittäin nopeasti ja oli kuluvan vuoden aikana merkittävässä roolissa, kun kansainvälistimme suomalaista koulutusteknologiayhtiötä Yhdysvaltoihin.
Nyt hän on ollut tässä kyseisessä yhtiössä neljä vuotta töissä. Jaden kokemus sai minut rakentamaan toiminnasta verkkokurssin sekä yhteisömallin ja laajentamaan sen itsenäiseksi yhdistykseksi. Koulutin itse ensimmäiset 100 henkilöä, joista lähes kaikki työllistyivät.”
Kuinka yhdistys käytännössä tukee maahanmuuttaneiden kotoutumista? Entä heidän työllisyyttään?
”Meidän mielestämme mielekäs työ on kotoutumisen ensiaskel. Usein yhteisöömme liittyvä maahanmuuttanut on ollut kuukausia työttömänä, eikä ymmärrettävästi näe minkäänlaista tulevaisuutta Suomessa. Mielekkään uran käynnistymisen jälkeen heitä alkaa nopeasti kiinnostaa auttaminen ja mentorointi yhteisössä, yrittäjyys, asunnon ostaminen ja muu sitoutuminen yhteisöön ja Suomeen. Työ harvemmin merkitsee yhteisömme maahanmuuttaneelle vain työtä – se merkitsee tulevaisuutta Suomessa ja motivaatio työuran rakentamiseen on sen mukainen.”
Millaisia suunnitelmia ja tavoitteita yhdistyksellä on tulevaisuudessa?
”Olemme rakentaneet hyvin skaalautuvan alustan, joten tulevaisuudessa haluamme palvella kaikkia Suomeen saapuvia korkeakoulutettuja maahanmuuttaneita, sekä laajentaa myös korkeakoulutettujen ulkopuolelle. Tavoitteemme on löytää keino työllistää Etlan arvion mukainen 40 000 työperäistä maahanmuuttanutta, joita Suomi kipeästi tarvitsee.”
Tutustu tarkemmin Herizon ry:n toimintaan yhdistyksen verkkosivuilla.
KotoTeko 2024 -tunnustus jaetaan torstaina 14.11. Turussa kotoutumisen valtakunnallisen Integration 2024 -tapahtuman iltatilaisuuden yhteydessä. Lue lisää tapahtumasta osoitteesta Integration 2024 | Kotoutuminen.
Lisätietoja:
Herizon ry
Mari Luukkainen
mari(a)herizon.io
p. 040 171 0101
Suomen Pakolaisapu
Kaisa Kannuksela, kotimaan ohjelmajohtaja
kaisa.kannuksela(a)pakolaisapu.fi
p. 044 742 9213