English
Joka päivä neljännesmiljoona naista parantaa konfliktien ja katastrofien uhrien elämää. Sodan ja katastrofien keskellä työskenteleminen vaatii enemmän rohkeutta kuin moni meistä osaa kuvitella, ja naisena oleminen voi tehdä siitä entistä vaikeampaa. Tapasimme Everlyne Kabasitan ja keskustelimme siitä, miten hänestä tuli yksi harvoista Ugandan naispuolisista kenttätyöntekijöistä.
Tämän vuoden maailman humanitaarisena päivänä Yhdistyneet kansakunnat kunnioittivat naisten työtä ympäri maailmaa. Everlyne Kabasita on työskennellyt Suomen Pakolaisavulla Ugandassa lähes 9 vuotta. Everlynen mukaan naisena kentällä ei ole aina helppoa, mutta työskentely on erittäin palkitsevaa. Hänen työnsä saa hänet tuntemaan itsensä ylpeäksi ja voimakkaaksi.
”Naisena olen innoissani siitä, että olen osana kenttäryhmää suorassa vuorovaikutuksessa pakolaisten ja naisten kanssa. Olen ylpeä siitä, että pystyn muuttamaan näiden ihmisten elämää, joiden kanssa olen päivittäin tekemisissä ja siitä, että näen heidän muuttavan omaa tilannettaan”, hän sanoo.
Uganda on vastaanottanut yli 1,3 miljoonaa pakolaista, ja se on Afrikan suurin pakolaisten vastaanottomaa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että Pakolaisavun työlle on jatkuva tarve. Suurin osa Ugandaan tulevista pakolaisista on naisia, sillä naapurimaiden konflikteihin Kongon demokraattisessa tasavallassa ja Etelä-Sudanissa osallistuvat lähinnä miehet. Naisena Everlyne voi tavoittaa ja tukea heitä tavalla, johon miespuolinen työntekijä ei koskaan pystyisi.
”Olen työskennellyt pitkään naisten kanssa ja onnistunut saavuttamaan monien luottamuksen. Olen tukenut naisia eri tavoin, esimerkiksi vakuuttamalla heidän miehensä siitä, että heidän tulisi antaa vaimojensa osallistua koulutuksiin tai auttamalla perustamaan pienyrityksiä. Jotkut naisista jopa pyytävät minulta psykologista tukea, koska heidän on helpompi jakaa elämäntarinansa toisen naisen kanssa”, hän sanoo.
Everlynen mukaan sekaryhmät helpottavat myös yhteisön aktivointia ja tietoisuuden lisäämistä. On tärkeää osoittaa yhteisölle, että Pakolaisavun ohjelmat ovat yhtäläisesti kaikkien ulottuvilla sukupuolesta riippumatta.
”Naishenkilöstön näkeminen osoittaa myös naisille, että nainen voi olla vahva ja itsenäinen. Meistä tulee usein roolimalleja ja motivoimme naisia opiskelemaan ja oppimaan.”
Työn ja perheen tasapainottaminen
Yksi naisten avustustyöntekijöiden yleisimmistä haasteista on työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen. Useimmissa pakolaisia vastaanottavissa maissa työntekijän odotetaan edelleen täyttävän myös äidin ja vaimon velvollisuudet. Everlyne sanoo, että tämä on yksi suurimmista haasteista, joita hän kohtaa.
”Äitiys on täällä vaativampaa kuin isyys. Jos joku lapsistani sairastuu, saatan joutua ajamaan kotiin hoitamaan heitä. Miehiin ei kohdistu tällaisia odotuksia – Afrikassa ja etenkin Ugandassa lapset ovat naisen vastuulla.”
Toisaalta työ saa Everlynen tuntemaan olonsa hyödyllisemmäksi perheelleen.
”Se, että en ole kokopäiväisesti perheeni kanssa kotona, on antanut minulle mahdollisuuden tukea perhettäni taloudellisesti. Työn ansiosta pystyn maksamaan lapseni lukukausimaksut ja tukemaan muita perheenjäseniäni.”
Everlynen mukaan kenttätyön hyödyt ohittavat haittapuolet. Kenttätyöntekijänä hän on oppinut taitoja, joita muilla naisilla ei ole, kuten moottoripyörällä ajaminen. Ugandassa moottoripyörä helpottaa liikkumista ja pääsyä syrjäisempiin paikkoihin. Taito on kirvoittanut Everlynelle Pakolaisavussa jopa uuden lempinimen: ”vanhempi naiskuski”.
Everlyne toivoo, että tulevaisuudessa useampia naisia kiinnostaisivat kenttätyöt. Vaikka työ voi olla haastavaa, on myös uskomattoman palkitsevaa nähdä muutosta ja työnsä tuloksia.
”Rakastan pakolaisten ja naisten tukemista. Tämän työn myötä olen ansainnut yhteisön kunnioituksen ja kiintymyksen yhtenä ainoista pitkäaikaisista naispuolisista työntekijöistä. Tämä työ on uskomattoman tärkeää, ja tarvitsemme naishenkilöstöä tavoitteidemme saavuttamiseksi. Tulevaisuudessa toivon näkeväni kokonaisia ‘naiskuskien’ joukkoja.”