Suomen Pakolaisapu vetoaa välittömän tulitauon puolesta, jotta elintärkeä apu tavoittaa hädänalaiset Gazassa ja Israelissa

Bannerikuvassa on mustalla pohjalla keltaisella fontilla teksti: Hädässä olevia on suojeltava. Vetoamme tulitauon puolesta.
Viime viikkojen aikana olemme joutuneet todistamaan käsittämätöntä tuhoa ja viattomien ihmishenkien kuolemaa Gazan kaistalla ja Israelissa. Erityisen lohduton tilanne on Gazassa, jossa yli 8 500 palestiinalaista on saanut surmansa Israelin iskuissa. UNICEF:in tietojen mukaan yli 3 450 heistä on lapsia. Pelastakaa Lapset tuo esille, kuinka vain kolmen viikon aikana Gazassa kuolleiden lasten määrä on suurempi kuin kaikilla konfliktialueilla yhteensä vuosittain kuolleiden lasten määrä vuodesta 2019 lähtien.
 
Olemme syvästi järkyttyneitä Gazan ja Israelin tapahtumista sekä silmittömästä, sivullisiin kohdistetusta väkivallasta ja sorrosta. Suomen Pakolaisapu tuomitsee kaiken siviileihin kohdistuvan väkivallan ja vetoaa kansainvälisiin toimijoihin sen lopettamiseksi.
 
Yli 40 % Gazan alueen asutuksista on tuhottu, eikä missään päin miehitettyä palestiinalaisaluetta ole turvallista. Alueella on ollut jo ennestään suuri ja monisukupolvinen pakolaisväestö, ja nyt lukemattomilla ihmisillä ei ole mitään paikkaa, josta hakea suojaa. Tiistaina 31.10.2023 Israel teki tuhoisan iskun Gazan kaistaleen suurimpaan pakolaisleiriin Jabaliaan. Iskun seurauksena jälleen lukemattomat ihmiset saivat surmansa. Iskuja on tehty paljon myös kouluihin, sairaaloihin ja moskeijoihin. Kaikista haavoittuvimpiin väestöryhmiin kuten pakolaisiin, sairaisiin ja lapsiin kohdistetut iskut ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia. Gazassa kaikki internetyhteydet ovat olleet useaan otteeseen poikki, mikä vaikeuttaa tiedonkulkua ja yhteydenpitoa alueella oleviin.
 
Tilanne on painajaismainen, ja sille on saatava loppu.  
 
Olemme pettyneitä Suomen haluttomuuteen seisoa ihmisoikeuksien ja viattomien ihmisten puolella hädän hetkellä. Toisin kuin muun muassa Norja, Ranska, Belgia ja Espanja, Suomi ei äänestänyt YK:n yleiskokouksessa välitöntä humanitaarista aselepoa Gazaan vaatineen päätöslauselman puolesta.
 
“On kriittistä, että kansainvälinen yhteisö ja myös Suomi tekee kaikkensa siviilien suojelemiseksi, tulitauon aikaansaamiseksi ja humanitaaristen käytävien avaamiseksi. Valtava ja nopeasti syvenevä humanitaarinen kriisi vaatii välittömiä toimia”, kommentoi Pakolaisavun toiminnanjohtaja Annu Lehtinen.
 
Vetoamme siihen, että Suomen on yhdessä muiden EU-maiden ja kansainvälisten toimijoiden kanssa tehtävä kaikkensa siviilien suojelemiseksi ja kansainvälisen oikeuden toteutumiseksi. Välitön tulitauko on välttämätön, jotta hädässä olevat ihmiset saavat tarvitsemansa ja heille kuuluvan avun. Humanitaariset käytävät on turvattava, jotta välitön humanitaarinen apu kuten ruoka, vesi, lääkkeet ja hoitohenkilökunta pääsee apua tarvitsevien luokse turvallisesti.
 
Olemme yhdessä yli 20 kansalaisjärjestön voimin allekirjoittaneet Fingon kannanoton, jossa vaaditaan Suomen hallitukselta toimia, joilla edistetään humanitaarisen avun pääsy kriisialueille, humanitaarisen oikeuden toteutumista sekä lisärahoitusta humanitaariseen apuun vuodelle 2024.
 
Lue Fingon kannanotto kokonaisuudessaan tästä.