Joka vuosi 19. elokuuta vietetään kansainvälistä humanitaarisen avun päivää. Kyseisenä päivänä humanitaarisen työn tärkeyttä juhlistetaan maailmanlaajuisesti ja annetaan tunnustusta ihmisille, jotka työskentelevät ihmisten hyvinvoinnin puolesta.
Tänä vuonna YK kannustaa osoittamaan horjumattoman niihin yhteisöihin, joiden eteen teemme töitä. Toimitamme apua huolimatta siitä, kuka, missä ja miksi sitä tarvitsee. Siksi tämän vuoden avainsana on #NoMatterWhat, kaikesta huolimatta.
Pakolaiset jäävät usein tyhjän päälle joutuessaan pakenemaan kotimaastaan. Usein he löytävät turvapaikan maista, joiden kieli ja kulttuuri ovat heille vieraita. Tämä johtaa siihen, että heidän on vaikea kommunikoida uudessa elinympäristössään tai tehdä mielekkäitä asioita elämässään. Avoimen Kulttuurikeskuksen (OCC) mukaan kielimuuri ja koulutuksen puute estävät pakolaisia hyödyntämästä taitojaan, mikä voi aiheuttaa paljon turhautumista.
Suomen Pakolaisapu on viimeisten 26 vuoden ajan edistänyt pakolaisten valmiuksia Ugandassa tarjoamalla heille erilaisia koulutuksia, kuten luku-, kirjoitus- ja kielitaidon sekä talous- ja liiketoimintaosaamisen koulutuksia.
Maailman juhlistaessa eri toimijoiden tekemää humanitaarista työtä, me haluamme nostaa esiin avunsaajia, jotka ovat positiivisesti vaikuttaneet omaan yhteisöönsä hyödyntämällä Pakolaisavulta saamiaan tietoja ja taitoja.
Benjaminin tarina
Kongosta kotoisin oleva Benjamin Angaze joutui pakenemaan epävakaata poliittista tilannetta Ugandaan vuonna 2014. Saapuessaan Ugandaan Benjamin oli kovin epätoivoinen ja valmis luovuttumaan. Onnekseen vuonna 2016 hän kuitenkin kuuli, että Pakolaisapu etsi aikuiskouluttajia. Koska Benjamin osasi englantia, hän päätti hakeutua koulutukseen ja pääsikin onnistuneesti mukaan. Pakolaisavun koulutuksen innoittama Benjamin halusi avata yhteisölle koulun, joka opettaisi sekä lapsia että aikuisia. Hänen ideansa oli, että lapset opiskelisivat päivisin ja aikuisille tarjottaisiin oppitunteja iltaisin.
Opettaessaan aikuisille englannin kielen perusteita Benjaminille tuli tutuksi myös asutusalueen lasten tilanteet:
“Huomasin, että Burundista ja Kongosta tulleiden pakolaisten lapsilla ei ollut mahdollisuuksia osallistua koulutukseen, sillä heidän yhteisöjensä lähistöllä ei ollut kouluja. Lapset joutuivat matkustamaan pitkiä matkoja käydäkseen koulua.”
Benjamin huomasi myös, että pitkät välimatkat eivät olleet lapsille turvallisia. Hän muistelee erästä surullista tapausta, joka hänen mukaansa havahdutti alueen ihmiset ja herätti hänessä tarpeen toimia myös lasten hyväksi:
“Lapsi, joka oli matkalla kotiinsa kahden kilometrin päässä olevasta koulusta, jäi auton alle ja kuoli.”
Viimeisten viiden vuoden aikana Benjamin on pystynyt tarjoamaan yhteisönsä jäsenille tavan selviytyä järjestämällä heille työpaikkoja koulussa. Esimerkiksi suurin osa koulussa vapaaehtoisena toimivista ohjaajista, joita hän kouluttaa opettajiksi, on hänen entisiä aikuisopiskelijoitaan. Hän myös palkkasi yhden oppilaistaan maalaamaan koulun, jotta hän voisi esitellä töitään. Koulupuvut taas valmistaa yksi hänen aikuisopiskelijoistaan, Valerie Nshimirimana.
“Olen iloinen, että meillä on tämä koulu yhteisössämme. Minulla on kaksi lasta, jotka käyvät tätä koulua – toinen on toisella ja toinen ylimmällä luokalla. Nuorin tyttäreni kävi toista koulua, mutta hän ei osannut lukea eikä kirjoittaa.
Osallistuttuaan Benjaminin opetukseen, hän oppi lukemaan ja opettelee nyt kirjoittamaan. Tämän lisäksi olen iloinen siitä, että koulu tuo minulle toimeentuloa”, Valerie kertoo.
Yhteisön jäsenet ovat onnellisia siitä, että heillä on koulu, joka tarjoaa laadukasta opetusta heidän lapsilleen eikä heidän tarvitse huolehtia lasten pitkistä koulumatkoista. Vaikka koulu on tuonut paljon hyvää yhteisölle sekä Benjaminille, matkassa on ollut myös haasteita.
“Joskus koulun resurssit ovat liian vähäiset esimerkiksi opettajien palkkojen maksamiseen tai parempien rakennusten rakentamiseen. Me haluaisimme parantaa koulumme tasoa, mutta koska suurin osa yhteisömme jäsenistä on pienituloisia, emme voi tehdä paljoa. Niinpä jatkamme toimintaamme käytettävissä olevilla resursseilla”, Benjamin summaa.
YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n mukaan Ugandassa on tällä hetkellä 1,4 miljoona pakolaista. Vaikka Uganda tunnetaan maailmalla edistyksellisestä pakolaispolitiikastaan ja pakolaisilla on mahdollisuus käyttää esimerkiksi terveydenhuollon ja koulutuksen palveluita, monet lapset joutuvat kulkemaan pitkiä ja raskaita matkoja kouluun. Siksi yhteisöjen koulut, jotka ovat samankaltaisia kuin Benjaminin, tarjoavat helpotusta sekä lasten että vanhempien elämään.
Lopuksi Benjamin korostaa, että on tärkeää tukea lapsia, sillä he ovat tulevaisuuden johtajia.
“Kun olen vanhempi, nuo lapset ovat sen ikäisiä kuin olen nyt ja heillä on mahdollisuus toimia kuten minä. Jos en olisi saanut koulutusta, en usko, että tekisin tätä työtä. Meidän tulee panostaa enemmän näiden lasten tukemiseen, jotta tulevaisuudessa, kun emme ole enää täällä, he voivat toimia yhteisönsä hyväksi.”
Haluamme kiittää kaikkia työntekijöitämme ja ohjaajiamme heidän jatkuvasta sitoutumisestaan siihen, että voimme edistää pakolaisten omaa toimijuutta.
Lue lisää työstämme Ugandassa verkkosivuilta.