Ahmad Hosseini päätyi Suomeen lähes sattumalta kolme vuotta sitten. Nyt hän haluaa olla mukana vaikuttamassa uuden kotimaansa yhteiskuntaan.
Ahmad Hosseini, 19, kuuli Suomesta ensimmäistä kertaa syksyllä 2015. Hän oli tuolloin 16-vuotias, ja siihenastinen elämä oli sujunut pääpiirteissään näin: Ahmad syntyi maanviljelijäperheeseen Keski-Afganistanissa. Hän kävi peruskoulun kotiseudullaan ja auttoi sen ohella perhettään tekemällä töitä. Peruskoulun jälkeen Ahmad muutti vuodeksi pääkaupunkiin Kabuliin suorittamaan oppisopimusta verho-ompelimossa.
Sitten alkoi näyttää siltä, että Ahmadin turvallisuus on vaarassa, joten hän joutui lähtemään maasta.
”Afganistan ei ole turvallinen maa. Viime vuonna siellä kuoli yli 10 000 siviiliä. Tämän tilanteen takia sinne ei pitäisi palauttaa ihmisiä”, hän sanoo.
Etniseltä taustaltaan Ahmad on hazara. Hazarat kuuluvat Afganistanin syrjityimpään vähemmistöön ja ovat usein ääriryhmien iskujen kohteita.
Matka Afganistanista Suomeen kesti kaksi kuukautta. Ensin Pakistanista Iranin kautta Turkkiin, sitten salakuljettajan kyydissä Välimeren yli Kreikkaan, Balkanin ja Keski-Euroopan läpi Ruotsiin ja pohjoisen kautta Suomeen.
”Matka oli pelottava ja vaarallinen. Välillä tuli niin vaikeita tilanteita, ettemme voineet kuin nauraa. Kun nyt ajattelen pakomatkaa, se tuntuu unelta tai elokuvalta”, hän sanoo.
Syksyllä 2015 Euroopan rajat olivat vielä auki ja liikkeellä valtavasti turvapaikkaa hakevia. Maasta toiseen siirtyminen onnistui helposti. Ahmad nukkui busseissa ja junissa, asemilla ja kadulla. Valtioiden rajalla ja asemilla vastassa oli usein ihmisiä, jotka tarjosivat ruokaa ja auttoivat eteenpäin.
”En tiennyt, minne olen menossa, sillä tarkoitus oli vain päästä turvaan kotimaasta. Matkalla kuulin muilta pakolaisilta, että on sellainen hyvä maa kuin Suomi, jossa saa käydä koulua ja tehdä töitä.”
Ahmad päätti jatkaa sinne.
”Tervetuloa Suomeen ja Turkuun”, tulkki käänsi tervehdyksen bussista vastaanottokeskukseen pihaan purkautuville nuorille turvapaikanhakijoille. Se oli ensimmäinen kerta, kun Ahmad kuuli suomen kieltä.
”Kieli kuulosti niin vaikealta, etten uskonut voivani oppia sitä”, Ahmad kertoo sujuvalla suomella.
Sen sijaan alaikäisille tarkoitettu vastaanottoyksikkö tuntui uskomattoman hyvältä. Ahmad pääsi ensi kertaa kuukausiin lämpimään suihkuun ja nukkumaan patjalla oikeassa huoneessa. ”Kiitos, Allah”, hän ajatteli.
Vaikka Ahmad oli onnellinen ja kiitollinen päästyään Suomeen, asettuminen uuteen maahan ja kulttuuriin oli aluksi vaikeaa. Kaikki suomalaiset näyttivät samalta, ruoka oli outoa ja kieli vieras.
Nuoresta iästään huolimatta Ahmad oli tottunut kantamaan vastuuta elämästään. Afganistanissa siirtymäaika lapsuudesta aikuisuuteen on usein hyvin lyhyt.
”Olin oppinut paljon, joutunut huolehtimaan itsestäni ja perheestäni ja tekemään töitä.”
Suomessa ensimmäinen tehtävä oli opetella kieli. Ahmad on tyytyväinen siitä, että omisti maahan saapuessaan vanhan Nokian kännykän eikä älypuhelinta. Monien turvapaikanhakijoiden aika kului pitkälti puhelinta selaten, mutta Ahmadilla oli mahdollisuus keskittyä suomen opiskeluun. Hän osasi hieman englantia ja kyseli suomen kielen sanoja vastaanottokeskuksen työntekijöiltä. Ohjaajat huomasivat nuoren miehen motivaation ja lähettivät tämän kielikurssille.
Ahmad sai oleskeluluvan ensin vuodeksi. Sen jälkeen piti miettiä seuraavaa askelta. Lukioon olisi vaikea päästä, sillä Ahmadilla ei ollut todistusta siitä, että hän oli suorittanut peruskoulun, joten vuoden 2017 alussa hän aloitti lähihoitajaopinnot Turun ammatti-instituutissa.
Sittemmin tulevaisuuden suunta on kirkastunut.
”Valmistun lähihoitajaksi toivottavasti puolentoista vuoden päästä. Sen jälkeen pyrin Turun yliopistoon lukemaan valtiotieteitä. Jos en pääse, tulee välivuosi ja teen töitä. Kolmen vuoden päästä haluaisin olla ehdolla kuntavaaleissa ja katsoa, mihin se johtaa”, hän sanoo.
Ahmadin intohimona on vaikuttaa yhteiskuntaan. Yhteisten asioiden hoito kiinnosti jo kotimaassa, jossa hän oli peruskoululuokkansa edustaja. Suomessa oppilaskunnan hallituksessa toimiminen on auttanut ymmärtämään, miten päätöksenteko tapahtuu.
Ahmad on myös järjestänyt Turussa afgaanikulttuuriin liittyviä juhlia ja ollut puhumassa rasismin vastaisissa tapahtumissa. Lisäksi Ahmad on aktiivinen turvapaikanhakijoiden oikeuksia ajavassa We see you -verkostossa, jonka kautta hän on ollut mukana poliitikkotapaamisissa ja järjestämässä mielenosoituksia.
”Haluamme tuoda esiin Migrin järjestelmän virheitä. Olemme hallituksen tukena, emme vastaan, ja tuomme heille tietoa päätöksenteon avuksi” Ahmad kertoo.
Hän toivoo, että jokainen maahanmuuttaja tekisi osansa sen eteen, että suomalaisesta yhteiskunnasta tulee entistä parempi.
”Yhtä paljon kuin meillä on Suomessa oikeuksia, on myös velvollisuuksia. Älkää olko täällä vain fyysisesti, vaan myös henkisesti.”
Toisaalta myös Suomella on velvollisuuksista maahanmuuttajia kohtaan: sen tulisi mahdollistaa kaikille yhteiskunnan jäsenille samat oikeudet näiden taustasta riippumatta. Lisäksi suomalaisten tulisi ymmärtää paremmin niitä syitä, miksi ihmiset joutuvat pakenemaan.
Elokuussa 2017 Suomi meni hetkeksi sekaisin, kun Turun kauppatorilla tehtiin terroristisessa tarkoituksessa joukkopuukotus. Ahmad Hosseini oli paikalla sattumalta. Hän yritti juosta puukottajaa kiinni ja oli auttamassa uhreja.
Ahmadia tapauksesta haastatellut Turun Sanomien toimittaja Rebekka Härkönen joutui jutusta seuranneen vihapuheen ja uhkausten vuoksi muuttamaan pois Turusta.
”Itse en ole onneksi saanut suoraan uhkauksia”, Ahmad kertoo.
Ennakkoluuloilta hän ei ole kuitenkaan Suomessa välttynyt. Ruuhkabussissa matkustaessaan Ahmad on huomannut, että usein ainoa tyhjä penkki jää ulkomaalaistaustaisen viereen. Ahmadilta on myös tultu kysymään, onko hän terroristi.
”Olen ymmärtänyt, että kun ihmiset käyttäytyvät noin, heidän kanssaan pitää keskustella. Jos heidät leimataan rasisteiksi, siitä seuraa syyttelyn kierre. Ei sellaisesta ole mitään hyötyä.”
Ennakkoluulojen vähentäminen ja inhimillisyyden lisääminen ovat syitä, miksi Ahmad haluaa olla vaikuttamassa yhteiskuntaan. Mitä tahansa maailmassa tahtoo saada aikaan, tärkeintä on aloittaa itsestään, Ahmad sanoo.
”Pitää olla esimerkkinä muille. Ei sanoilla, vaan teoilla.”
Teksti: Ruut Tolonen, kuva: Ilmari Fabritius