UNHCR ja Suomen Pakolaisapu kehottavat Suomea toteuttamaan ihmisoikeuksia vahvistavia parannuksia perheenyhdistämiseen

Kuvassa on isä sylissään kaksi pientä lasta. Isän kasvot ovat pois päin kamerasta, mutta lasten hymyilevät kasvot näkyvät. Kuvassa on teksti: #OikeusOllaYhdessä
YK:n pakolaisjärjestö UNHCR ja Suomen Pakolaisapu pitävät Suomen hallituksen luonnosesitystä perheenyhdistämisen helpottamiseksi erittäin odotettuna ja toivottuna parannuksena. Kukaan ei valitse pakolaisuutta. Maailmassa on tällä hetkellä arviomme mukaan yli 82 miljoonaa kotinsa pakon edessä jättänyttä ihmistä. Konfliktit, sodat ja vaino, jotka pakottavat ihmiset pois kodeistaan, repivät myös perheitä hajalleen.
 
“Näemme kerta toisensa jälkeen, kuinka konfliktit ja pakeneminen erottavat lapset vanhemmistaan, miehet vaimoistaan, perheenjäsenet toisistaan. Perhe-elämä on ihmisoikeus, ja siksi valtioiden onkin tuettava perheiden mahdollisuutta elää yhdessä myös paon jälkeen. Yhteiskunnan turvaverkko ei voi korvata menetettyä perhettä”, UNHCR:n Pohjois- ja Baltian maiden edustaja Henrik M. Nordentoft kertoo.
 
Oikeus perhe-elämään on määritelty ihmisoikeudeksi YK:n ihmisoikeusjulistuksessa ja on sitä myötä laajasti turvattu kansainvälisessä ja EU:n lainsäädännössä. YK:n lapsen oikeuksien sopimus takaa jokaiselle lapselle oikeuden olla vanhempiensa hoidettavana.
 
Perheenyhdistäminen on kuitenkin tällä hetkellä kohtuuttoman vaikeaa. Useat oikeudelliset, taloudelliset ja käytännön esteet luovat perheenyhdistämiselle merkittäviä haasteita, jotka estävät pakolaisperheitä nauttimasta oikeuttaan perhe-elämään, erityisesti lapsen oikeuksien osalta. UNHCR ja Suomen Pakolaisapu yhdessä suosittelevatkin, että Suomi vie läpi vaikuttavia parannuksia kansainvälistä suojelua saaneiden perheenyhdistämiseen.
 
On hienoa, että luonnoksessa esitetään lapsen edun parempaa arviointia, joka on selkeästi ollut puutteellista. Lakiluonnoksen esitykset korjaisivat osittain vuonna 2016 tehdyt muutokset, joiden myötä kansainvälistä suojelua saaneiden oikeudet heikentyivät. Arviomme mukaan lakimuutos, jossa kaikkien kansainvälistä suojelua saaneiden toimeentuloedellytys poistetaan, on erittäin tarpeellinen. Muutostenkaan jälkeen perheenyhdistäminen ei olisi helppoa, ja jo tunnistettuja esteitä tulisi edelleen poistaa.
 
”Suurimmat esteet perheiden yhteiselolle on valtioneuvoston selvityksessä tunnistettu ja nyt on tehtävä konkreettisia toimia, joiden avulla pakolaisten oikeudet perhe-elämään toteutuisivat myös Suomessa. Tuoreena ihmisoikeusneuvoston jäsenenä Suomi on painottanut haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden oikeuksia. Perheenyhdistäminen on inhimillinen ja tehokas tapa saattaa turvaan kaikista haavoittuvimmassa asemassa olevia ihmisiä.”, Suomen Pakolaisavun toiminnanjohtaja Annu Lehtinen sanoo.
 
Taloudelliset seikat ovat yksi merkittävimmistä esteistä perheenyhdistämiselle: Suomessa vuosittain noin 100 lapsen perheenyhdistämishakemus hylätään, koska Suomessa olevan vanhemman tulot eivät ole riittävät. On kohtuutonta vaatia, että suomen kieltä taitamaton ja konfliktien keskeltä paennut henkilö pääsisi heti Suomeen tullessaan kokoaikatyöhön, jotta voisi saada myös perheensä turvaan.
 
Toimeentuloedellytys ei ole ainoa este perheiden yhteiselolle. Isolle osalle pakolaisista käytännön esteet tekevät perheenyhdistämisen hakemisesta mahdotonta. Haavoittuvassa asemassa olevat perheenjäsenet eivät pääse laillisesti matkustamaan valtiorajojen yli Suomen lähetystöön tunnistautumaan eivätkä välttämättä saa hakemukseen ja matkustamiseen tarvittavia asiakirjoja omasta maastaan. Kansainvälistä suojelua saaneiden henkilöiden erityisen haavoittuva asema tulisi paremmin huomioida perheenyhdistämisen esteitä poistamalla, jotta Suomen perustuslaissakin turvattu oikeus perhe-elämään mahdollistetaan.
 
Suomen Pakolaisapu ja UNHCR haluavat yhteisellä #OikeusOllaYhdessä -kampanjallaan lisätä tietoa perheenyhdistämisestä. Kampanjalla halutaan muistuttaa perheenä elämisen olevan ennen kaikkea jokaiselle kuuluva perustavanlaatuinen ihmisoikeus, mitä ei saa unohtaa. Kampanja näkyy eri puolilla Suomea sekä sosiaalisessa mediassa 11.–28.11.2021. Lisätietoa kampanjasta löytyy sivulta www.pakolaisapu.fi/oikeusollayhdessa.
 
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
 
Suomen Pakolaisapu:
Katja Mannerström
yhteiskuntasuhdepäällikkö
puh. 044 761 5708
katja.mannerstrom@pakolaisapu.fi
 
UNHCR:
Elisabeth Arnsdorf Haslund
Senior Communication Associate
Spokesperson in the Nordic and Baltic Countries
puh. +45 21 42 55 64
haslund@unhcr.org