Täällä kirjoittelee Noora, hiljattain opintonsa päättänyt Lähi-idän tutkimuksen maisteri sekä järjestökentän sekatyöläinen. Viime syksynä aloin kaipaamaan sattuneesta syystä varsin rajoittuneeseen elämääni uudenlaista sisältöä, ja koska mielenkiintoni pakolaisten parissa toimimista kohtaan heräsi jo yliopistourani alkumetreillä, tuntui Pakolaisavun Suomiluotsiksi ryhtyminen luontevalta ratkaisulta. Loppuvuoden kiireiden jälkeen pääsin tammikuussa viimein hommiin, kun aloin toimia kielenharjoitteluapuna muutaman vuoden Suomessa asuneelle maahanmuuttajanaiselle. Soitimme usean kuukauden ajan kerran viikossa videopuhelun WhatsAppissa ja keskustelimme sopivan yksinkertaisella ja selkeällä suomella muun muassa työelämästä, harrastuksista ja matkailusta – sekä tietysti ajan hengen mukaisesti uusimmista koronarajoituksista. Puhuttavaa riitti, ja puolen tunnin sessiot kuluivatkin vauhdilla!
Nämä lyhyet juttutuokiot tarjosivat luotsattavalleni mahdollisuuden hioa suomen kielen taitoaan natiivipuhujan seurassa ja antoivat itsellenikin paljon. Tarvittaessa hitaamman puherytmin ja juurevan Pohjois-Pohjanmaan murteeni hillitsemisen ohella opin yhtä sun toista muun muassa Suomeen sopeutumisen haasteista noin maahanmuuttajanäkökulmasta. Suomiluotsina toimiminen onkin antanut minulle hyödyllistä perspektiiviä siihen, miten voin osaltani auttaa tulijoita tuntemaan itsensä tervetulleiksi uudessa kotimaassaan sekä tukea heitä kielen oppimisessa. Itsekin useampaan otteeseen lähes kielitaidottomana vieraaseen maahan muuttaneena ymmärrän paikallisten kontaktien arvon kotoutumisen tukena, ja koenkin kyseisessä prosessissa mukanaolon omalla pienellä panoksellani todella palkitsevaksi!
Vapaaehtoiseksi voi lähteä pienemmälläkin panoksella mukaan, ja miellänkin esimerkiksi oman suomiluotseiluni suhteellisen matalan kynnyksen toiminnaksi – tehdä voi enemmän tai vähemmän omien aikataulujen ja jaksamisen puitteissa. Vapaaehtoistyön joustava luonne onkin ehdottoman positiivinen asia etenkin kaltaisteni monenlaista touhuavien (ja sen touhuamisen määrästä toisinaan stressaantuvien) kannalta, sillä se mahdollistaa toimintaan mukaan lähdön ja matkassa pysymisen erilaisissa, muuttuvissakin elämäntilanteissa. Itse aion ilman muuta jatkaa Pakolaisavun vapaaehtoisena myös tänä vuonna, vaikka kiirettä välillä pitääkin – merkitykselliselle ja palkitsevalle työlle muiden hyväksi saan aina raivattua täydehköstäkin kalenterista aikaa, vaikka vain tunnin viikossa.
Noora
Suomiluotsi
