Suomen hallitus on 17.1.2024 linjannut, että se tulee edistämään EU-tason toimia, joilla edistetään kansainvälisen suojelun tarjoamista ja turvapaikkaprossin toteuttamista kolmansissa maissa. Linjaukset on kirjattu Suomen avaintavoitteiksi EU-kaudelle 2024–2029. Vastaavaa turvapaikkaprosessien ja suojelun ulkoistamista on aikaisemmin ajanut muun muassa Iso-Britannia.
Tämä linjaus seuraa Suomen kartoitusta tuoda niin sanottu ”push back -toiminta” osaksi kansallista rajamenettelyä ja lainsäädäntöä.
Olemme äärimmäisen huolissamme Suomen uudesta suunnasta ja hallituksen asettamasta avaintavoitteesta ulkoistaa kansainvälisten sopimusten, sitoumusten ja lainsäädännön vastuut ja velvoitteet.
Turvapaikkaprosessin ja kansainvälisen suojelun ulkoistaminen kolmansiin maihin rikkoo maiden perustavanlaatuisia velvoitteita kuten YK:n pakolaissopimusta, ihmisoikeussopimuksia ja turvapaikkaprosessiin liittyvää EU:n lainsäädäntöä. Sopimusten ja velvoitteiden mukaan turvapaikkahakemukset tulee aina käsitellä siinä maassa, jossa hakemus on jätetty. Turvapaikanhakijat ja heidän oikeuksiensa toteutuminen ovat edelleen hakemuksen vastaanottaneen maan vastuulla, vaikka heidät siirrettäisiin fyysisesti muualle.
Turvapaikkaprosessien tai kansainvälisen suojelun ulkoistaminen vaarantaa oikeuden laadukkaaseen ja tehokkaaseen turvapaikkamenettelyyn sekä voi myös rajoittaa turvapaikanhakijoiden oikeutta vapauteen ja turvallisuuteen. Ulkoistaminen lisää myös merkittävästi riskiä palautuskiellon ja joukkokarkotuksen kiellon rikkomiseen. Palautuskiellon periaate turvaa oikeutta elämään sekä suojelee kidutukselta, vainolta ja muulta ihmisarvoa loukkaavalta kohtelulta. Palautuskielto on kansainvälisen oikeuden keskeinen periaate, eikä siitä saa poiketa missään tilanteessa.
Turvapaikanhakijat ovat haavoittuvassa asemassa, ja tämä tulee aina huomioida turvapaikkamenettelyssä. Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat ihmiskaupan ja kidutuksen uhrit, sairaat ja vammaiset, ilman huoltajaa olevat alaikäiset turvapaikanhakijat sekä lapsiperheet.
Vetoamme siihen, että Suomi jatkossakin toteuttaa turvapaikanhakijoita kohtaan oikeudenmukaista ja inhimillistä politiikkaa valtioiden kansainvälisen sopimusten mukaisesti. Suomen tulee johdonmukaisesti ja horjumatta suojella oikeutta hakea turvapaikkaa ja pitää kiinni kansainvälisistä ihmisoikeussopimuksista.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Marjukka Koskenkorva, viestinnän asiantuntija, Suomen Pakolaisapu
p. 045 133 3803, marjukka.koskenkorva@pakolaisapu.fi