Istumme autossa, joka kuljettaa meitä pakolaisleirin läpi Etiopian maaseudulla. Tien reunoilla, auton molemmin puolin, näkyy vierivieressä tyhjiä myyntikojuja. Muutamia ihmisiä vilahtelee asutuksien pihoilla. Vieressä istuva kollegani kertoo, että viimeisten kuukausien levottomuudet ja jo useita kuukausia katkolla ollut ruoka-avustus ovat pakottaneet leiriltä turvaa hakeneita pakolaisia palaamaan takaisin kotiseuduilleen pois akuutin väkivallan ja nälkiintymisen uhan alta.
Aloitin Suomen Pakolaisavulla hieman yli vuosi sitten järjestön ulkomaan yksikön monitoroinnin ja evaluoinnin asiantuntijana. Työssäni vastaan siitä, että pystymme seuraamaan ulkomailla toteutettavien projektiemme toteutumista sekä toimintamme vaikutuksia. Koska Pakolaisapu toimii eri puolilla maailmaa juuri pakenemaan joutuneiden ihmisten parissa, erilaisista sodista, konflikteista ja levottomuuksista on tullut osa työarkeani. Vuoden mittaan olen kuitenkin huomannut, että kriisit, joiden kanssa itse olen tekemisissä lähes päivittäin, eivät juurikaan esiinny julkisessa keskustelussa. Esimerkiksi Myanmarissa maan tila jatkaa heikkenemistään vuoden 2021 sotilasvallankaappauksesta käynnistyneiden taisteluiden ja julkisen infrastruktuurin hajoamisen seurauksena, vaikka julkisuudessa keskustelua Myanmarista, joka on yksi Suomen valtion kehitysyhteistyön kahdenvälisistä kumppanimaista, näkyy vain vähän. Kriisien lisäksi vaille huomiota tuntuu jäävän myös se, miten globaali taloustilanne ja kansainvälinen politiikka vaikuttavat eri kriiseihin vastaamiseen. Maailman suurin humanitaarinen järjestö, YK:n alainen Maailman ruokaohjelma, on esimerkiksi joutunut leikkaamaan merkittävän osan jakamastaan ruoka-avusta vuonna 2023 valtioiden vähentyneen rahoituksen ja lisääntyneiden toimintakulujen, kuten ruokatoimitusten bensakulujen, vuoksi. Ruoka-avun leikkaaminen on tarkoittanut esimerkiksi sitä, että osa Ugandassa oleskelevista pakolaista on jäänyt ruoka-avun ulkopuolelle, ja perheet joutuvat turvautumaan riskialttiisiin ja rikollisiinkin keinoihin ruoan hankkimiseksi.
Humanitaarisen avun tarve kasvaa globaalisti jatkuvasti. Eri puolilla maailmaa sodat, konfliktit ja luonnonkatastrofit muuttavat yllättäen monen ihmisen elämän suunnan, usein pysyvästi. Vuonna 2022 maailmanlaajuisesti humanitaarista apua tarvitsi ennätykselliset yli 320 miljoonaa ihmistä. Humanitaariset toimijat arvioivat, että avun saattamiseksi kaikille sitä tarvitseville olisi vuonna 2022 tarvittu noin 50 miljoonaa dollaria, joista onnistuttiin kattamaan 50 %. Koska käytettävissä oleva raha ei riitä tarjoamaan hätäapua kaikille, järjestöt ja valtiot joutuvat tekemään vaikeita valintoja sen suhteen, millaisissa kriisitilanteissa ja keille apua annetaan. Rahan lisäksi julkinen huomio tai tietoisuus kriiseistä ei jakaudu tasaisesti. Lisäksi yleinen kiinnostus kriisejä kohtaan vaihtelee, ja monet kriisit jäävät viihteellisempien uutisten varjoon. Care Internationalin tekemän media-analyysin mukaan, esimerkiksi vuoden 2022 Oscar- palkintogaalassa Will Smithin ja Chris Rockin välillä tapahtunut väliselkkaus sai lähes 100 kertaa enemmän mediatilaa kuin Malawin nälänhätä. Humanitaarisessa työssä puhutaankin unohdetuista kriiseistä, tilanteista, joissa julkinen huomio ja saatavilla oleva apu väistyvät, vaikka humanitaarisen avun tarve ei ole loppunut.
Syitä sille, miksi kriisejä unohdetaan, on monia. On helpompaa huomioida kriisejä, jotka tapahtuvat lähellä, ja joiden vaikutukset on mahdollista kokea tai kuvitella myös omassa elämässä. Kriisit ovat usein monimutkaisia, ja niihin perehtyminen ja vastaaminen vaativat pitkäjänteisyyttä, mitä etenkin nopeassa uutiskierrossa on vaikea huomioida. Kriisien seurauksista toipuminen vie pitkän ajan vielä senkin jälkeen, kun itse kriisi on jo ohi. Lisäksi yksittäisille ihmisille kriisien jatkuva seuraaminen voi olla psyykkisesti kuormittavaa. Muualla maailmassa tapahtuvien kriisien käsittely erityisesti julkisessa ja poliittisessa keskustelussa vaatii myös sille sopivan tahtotilan. Kansainvälisen huomion ja kiinnostuksen herättäminen ovat kuitenkin keskeisessä roolissa, jotta saadaan tarpeellinen rahoitus ja poliittinen paine vastata ja ratkoa erilaisia inhimillistä hätää aiheuttavia kriisejä. Vähäinen julkinen ja poliittinen kiinnostus lisää myös kriisien keskellä elävien ihmisten toivottomuuden tunnetta, ja voi lisätä katkeroitumisen ja eskalaation riskiä.
Automatkamme Etiopiassa kuljetti meidät lopulta naapurustoon, jossa tapasimme Etelä-Sudanista pakoon lähteneitä naisia. Naiset olivat osallistuneet Suomen Pakolaisavun järjestämään koulutukseen, jossa he olivat opiskelleet lukemaan, laskemaan ja kirjoittamaan ensimmäistä kertaa elämässään omalla äidinkielellään. Naiset kertoivat, kuinka opiskelu ei ollut ollut heille mahdollista sotien aiheuttaman epävakauden ja kieleen liittyvien poliittisten ja kansallisten jännitteiden vuoksi. Tuskin koskaan unohdan sitä, miten ylpeitä naiset olivat uusista taidoistaan ja kasvaneesta itsenäisyydestään, sekä sitä, miten kiitollisia naiset olivat että vaikeidenkaan elämänvaiheiden jälkeen heitä ei ollut unohdettu. Humanitaariset kriisit ovat nimensä mukaisesti ihmisyyden ja inhimillisyyden kriisejä. Jokainen humanitaarinen kriisi ansaitsee tulla huomioiduksi, sillä vaikka huomiota ei koettuun hätään nähden voi koskaan olla tarpeeksi, huomion kohdistaminen yhteisiin kriiseihimme on olennaista ratkaisujen syntymisen mahdollistamiseksi.
Janika Valtari
M&E asiantuntija
Lähteet: