Suomalaiset ovat tottuneet toimivaan kansalaisyhteiskuntaan, jossa on vapaus yhdistyä ja oikeus ilmaista oma mielipide. Vahva, aktiivinen ja laaja kansalaisyhteiskunta tukee rauhaa ja antaa valtiolle valmiuksia kestää kriisejä. Demokratia pakottaa kollektiiviseen päätöksentekoon, minkä ansiosta kansalaiset ovat sitoutuneempia päätöksiin, ja päätöksenteko on läpinäkyvää. Kollektiivinen päätöksenteko lisää myös luottamusta.
Kansalaisyhteiskunnan avulla Suomesta on tullut demokraattinen yhteiskunta. Esimerkiksi suomalaisen koulutuksen ja tasa-arvotyön perusteita luotiin 1800-luvulla kansalaisyhteiskunnan aloitteesta. Tasa-arvokehitykseen on 1800-luvulla vaikuttanut Suomen Naisyhdistys, ja samoihin aikoihin agraarisen yhteiskunnan kansansivistystyössä avainasemassa oli kansanopistot ja sivistysyhdistykset.
Kansalaisyhteiskunta toimii eräänlaisena päättäjien peilinä: jos valtion taholta tehdyt päätökset ovat huonoja, kansalaisyhteiskunta kritisoi. Jos päätöksenteko on hidasta, kansalaisyhteiskunta hoputtaa. Jos taas jokin tärkeä asia jää päättäjiltä huomioimatta, kansalaisyhteiskunta nostaa esiin sen korjaamistarpeen.
Kansalaisyhteiskunnan merkitys korostuu kriisien aikana. Kun tarvitaan nopeaa reagointia, on kansalaisyhteiskunta virkakoneistoa ketterämpi väline vastaamaan tarpeeseen. Tästä kertoo muun muassa se, miten Ukrainan hätään reagoitiin Suomessa. Lukuisat järjestöt saivat organisoitua hätäapukeräykset sodan uhrien auttamiseksi muutamassa päivässä, Helsingin tukimielenosoitukseen saapui arviolta 10 000 ihmistä, ja tälläkin hetkellä Suomen ukrainalaisjärjestöt paiskivat töitä auttaakseen kotimaataan kaikin keinoin.
Ukrainan sota saattoi tulla monelle yllätyksenä, mutta vielä hankalampaa on ollut monelle meistä vapaan demokratian kasvateista ymmärtää, miksi Venäjän kansa tuntuu olevan niin hiljaa. Miksi kansalaisyhteiskunta ei kapinoi?
Yle Areenassa on nähtävissä Jaakko Keson tuore lyhytdokumentti Viikko sotaa takana. Dokumentissa haastatellaan Suomessa asuvaa anonyymiä venäläistä, joka kuvailee hiljaisuuden taustaksi sen, kuinka kautta historian on ollut turvallisempaa olla Venäjällä näkymätön.
Miksi siis näkymättömyys on paras suoja? Kansalaisyhteiskunnan toimintaan on puututtu Venäjän politiikassa järjestelmällisesti jo pitkään ja se on pakotettu mukautumaan hallinnon tahdon mukaisesti. Poikkeuksen tähän tekevät ne muutamat tapahtumat historiassa, kun kaoottisen tilanteen keskellä valtion ja kansalaisyhteiskunnan tavoitteet ovat olleet yhtenäiset. Näin tapahtui silloin, kun Neuvostoliitto hajosi.
Talouskasvu ja sen myötä kansalaisten hyvinvoinnin lisääntyminen 2000-luvun alussa ylläpiti Venäjällä rauhaa kansalaisyhteiskunnan ja hallinnon välillä, kunnes vuoden 2008 talouskriisi keikutti tasapainoa. Putinin noustessa jälleen presidentiksi 2012, kansalaisyhteiskunta kapinoi, mikä johti hallintoa vain kiristämään otettaan. Tästä lähtien on kansalaisyhteiskuntaa kontrolloitu erityisesti silloin, kun arvostelun kohteena ovat olleet viranomaistahot ja heidän toimintansa.
Vuonna 2012 Venäjällä säädettiin uusia, kansalaisjärjestöjä rajoittavia ja toimintaa kontrolloivia lakeja. Venäjän valtio voi mm. julistaa järjestöjä ei-toivotuiksi, mikäli ne tulkitaan liian poliittisiksi tai saavat rahoitusta muualta kuin Venäjältä. Uusimpana lisäyksenä 4.3.2022 Venäjällä astui voimaan uusi laki, joka kieltää valheellisen tiedon levittämisen asevoimista. Tästä rangaistus voi kovimmillaan olla 15 vuotta vankeutta. Näiden lakien puitteissa on kansalaisyhteiskunnalta kavennettu mahdollisuuksia demokraattiseen ja vapaaseen toimintaan. Toiminnan toteutuksen tulee täyttää hallinnon vaatimukset, ja jos näin ei tapahdu, voi vaakalaudalla olla työ- tai opiskelupaikka tai pahimmillaan vapaus. Kansalaisyhteiskunnalta on viety mahdollisuudet toimia päättäjien peilinä.
Demokratia syntyy siis siitä, että kansa valtuuttaa johtajat johtamaan maata. Venäläinen tutkija Vladislav Inozemtsev toteaa, että Venäjän haaste on juuri se, ettei kansalle anneta tätä mahdollisuutta. Johto ei halua nähdä valtion rakentuvan alhaalta päin muun muassa demokraattisten vaalien avulla. Kansalaisten oikeus vaikuttaa yhteiskuntaan on Venäjän enemmistölle edelleen vieras ajatus. Paljon näkyvämpi on ideologia, joka tukee hallitsevan eliitin ylivaltaa muuhun väestöön nähden.
Kansainvälinen demokratiainstituutti IDEA julkaisi vuosittaisen raporttinsa The Global State of Democracy viime marraskuussa. Vaikka raportti koskee vuotta 2020, on pahaenteinen demokratian rapistuminen ollut jo tuolloin havaittavissa. Raportissa todetaan, että useampi maa on liikkunut ennemminkin autoritäärisempään kuin demokraattisempaan suuntaan. Vahvoja demokratioita, joihin myös Suomi lukeutuu, on maailman valtioista ainoastaan 21 kappaletta. 70 % maailman väestöstä elää maassa, joka on autoritäärinen tai jonka demokratia on heikentynyt. Demokratian taantuma koskee läpileikkaavasti kaikkia valtioita, myös eurooppalaisia ja korkean elintason valtioita. Taantuman joukkiosta löytyy muun muassa Slovenia, Yhdysvallat ja Brasilia.
Demokratiassa valta ja vastuu on meillä kaikilla. Kun valta ja vastuu viedään, tulee tilalle pelko. Autetaan heitä, jotka elävät pelossa, jotka joutuvat lähtemään kodeistaan tai joilta on viety oikeus ilmaista vapaasti oma mielipiteensä. Pidetään huolta siitä, että meillä on jatkossakin Suomessa moniääninen kansalaisyhteiskunta, jossa kaikki mielipiteet, myös ne, joista olemme eri mieltä, saavat tulla esiin.
Tuire Pylvänäinen
Asiantuntija, Järjestöhautomo