Viime päivinä päättäjät ovat keskustelleet Valko-Venäjän ja Puolan rajalla olevista ihmisistä ja ihmisoikeusloukkauksista, hybridisodankäynnistä sekä Suomen valmiuksista tilanteessa, jossa rajalle tulee suuri määrä maahan pyrkiviä ihmisiä. Kenelläkään ei tunnu olevan kokonaiskuvaa siitä, mitä rajalla tapahtuu ja ketä siellä varsinaisesti on. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n alkusyksyn tietojen mukaan rajalla on ihmisiä todella monesta eri maasta, kuten Iranista, Irakista, Afganistanista, Kongon demokraattisesta tasavallasta, Syyriasta ja myös Valko-Venäjältä. Ihmisten käyttäminen poliittisina pelinappuloina valtioiden välisissä kiistoissa on surullista ja järkyttävää.
Köyhien ja toivottomien ihmisten hyväksikäyttö poliittisena painostuskeinona ei ole uusi asia. Euroopan kohdalla ilmiö on saanut uudet mittasuhteet vuoden 2015 jälkeen, jolloin Eurooppaan saapui vähän yli miljoona ihmistä hakemaan turvapaikkaa. Tilanne oli kaoottinen, eikä Eurooppa osannut vastata ihmisten tuloon. Tämän seurauksena Euroopassa tehtiin nopeita ja lyhytnäköisiä päätöksiä, kuten järjestöjen kritisoima sopimus Turkin kanssa, jossa Turkki lupasi pitää syyrialaiset pakolaiset poissa Euroopasta rahallista korvausta vastaan. Pelkäämällä turvapaikanhakijoita Eurooppa osoittaa, ettei se tiedä mitä tehdä, mikäli tavallista suurempi määrä ihmisiä tulee sen rajoille. Tämä taas antaa Euroopan kanssa kiistoissa oleville valtioille oivallisen välineen painostukseen, kuten esimerkiksi tämä raportti Turkista osoittaa.
Pakolaiskriisi ei ole meillä Suomessa tai Euroopassa. Maailmassa on yli 82 miljoonaa kotinsa pakon edessä jättänyttä ihmistä, ja määrä lisääntyy vuosi vuodelta. Euroopan todellinen uhka ja kriisi on Eurooppa itse. Olemme jo vuosia nähneet, kuinka rajoille rakennetaan muureja ja kumiveneissä matkaavia ihmisiä jätetään Välimerelle kuolemaan. Pushbackeista, eli turvaa hakevien ihmisten laittomasta käännyttämisestä, on raportoitu laajasti viime vuosina. Nyt myös Suomessa kuullaan ehdotuksia lainvalmisteluista, joiden myötä Suomi liittyisi osaksi joukkoa, joka ei enää kunnioita kansainvälisiä sopimuksia. Suomi YK:n ihmisoikeusneuvoston tuoreena jäsenenä ei mitenkään voi valita tätä tietä.
Tämä kehitys on merkittävä syy siihen, miksi Euroopan naapurimaat käyttävät turvaan hakeutuvia ihmisiä poliittisina pelinappuloinaan. Euroopan on nimittäin vaikeaa kritisoida diktatuureja ja puolustaa oikeusvaltion ideaa, jos se ei itse kykene kunnioittamaan ihmisoikeuksia. Jos ryhdymme ottamaan turvapaikkapolitiikassa mallia maista, jotka eivät välitä kansainvälisistä sopimuksista, emme voi enää Euroopassa paheksua naapureiden ihmisoikeusloukkauksia. Turvapaikan hakeminen on ihmisoikeus, jonka toteutumisen Suomen on turvattava myös jatkossa.
Katja Mannerstöm
Suomen Pakolaisavun yhteiskuntasuhdepäällikkö
