EU:n turvapaikkajärjestelmää on yleisesti pidetty epäonnistuneena siitä asti, kun suuri määrä kotimaistaan konflikteja ja köyhyyttä paenneita laittoivat järjestelmän koetukselle vuonna 2015. Ylikuormittuneesta järjestelmästä media kehysti kuvan ”pakolaiskriisistä”, vaikka kriisin juuret olivat täysin muualla. Vaihtoehtoisesti voidaan kehystää vuoden 2015 tapahtumat EU:n sisäiseksi kriisiksi, jossa solidaarisuus EU:n valtioiden välillä petti, johtaen epäsymmetriseen vastuunjakoon Pohjois- ja Etelä-Euroopan välillä.
Loppukesästä palanut Morian pakolaisleiri ja sen synnyttämä päättäjiin kohdistunut paine toimi sysäyksenä EU:n yhteisen maahanmuuttopaketin neuvotteluiden aloittamiselle etuajassa. Epävirallisia neuvotteluita on käyty jo vuosia. Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von Der Leyen julkisti ehdotuksen tekeillä olevasta EU:n maahanmuutto- ja turvapaikkauudistuksesta, joka tulisi lunastamaan odotukset EU:n arvoista turvapaikanhakuprosessissa ja samalla kohtaamaan globalisoituneen maailman haasteet.
Päältäpäin uudistus onkin näyttänyt tuovan tervetulleen muutoksen lukuisiin nykyisen järjestelmän epäkohtiin. Komission ehdotuksessa on tosiasiallisesti isoja ihmisoikeusongelmia ja valtava määrä epäselvyyksiä. Tässä neljä asiaa, jotka jokaisen on hyvä tietää EU:n maahanmuutto- ja turvapaikkauudistuksesta.
1. Oikeusturva ja haavoittuvien ihmisten tunnistaminen rajalla
Ehdotuksessa ihmiset pysäytetään rajalla ja kategorisoidaan nopeasti kahteen ryhmään, eli sellaisiin, jotka saavat normaalin turvapaikkaprosessin ja sellaisiin, jotka saavat nopeutetun prosessin ja jotka pyritään lähtökohtaisesti palauttamaan. Uudistuksen takana on halu nopeuttaa turvapaikkahakuprosessia ja tehdä pikapalautuksia rajan ylikuormittuneisuuden ehkäisemiseksi. On hyvin epäselvää, miten haavoittuvia ryhmiä tunnistetaan tässä vaiheessa. Uhkana oikeusturvalle tässä on se, että tässä vaiheessa kerätty tieto tulee todennäköisesti vaikuttamaan uskottavuuden arviointiin sitä seuraavassa prosessissa. Silti seulonnasta ei voisi saada virallista päätöstä. Lisäksi ehdotuksessa on kriisitilanteille omat säännöt, jossa rajamenettelyn oikeusturvatakeet kapenevat entisestään. Hakemuksien vastaanottaminen on mahdollista keskeyttää ja kaikki alle 75 % myönteisten päätösten kansalaisuudet päätyvät suoraan nopeutettiin prosessiin.
2. Solidaarisuusmekanismilla palautuksia
Solidaarisuusmekanismi on suora vastaus Dublin-asetuksen toimimattomuudelle ja EU jäsenmaiden ad hoc -solidaarisuudelle, joka ei yksinään riitä turvapaikanhakijoiden tasavertaisessa uudelleensijoittamisessa. Ehdotettu solidaarisuusmekanismi antaisi EU jäsenmaiden maahanmuuttopolitiikalle liikkumavaraa vastuunjaossa: joko valtio vastaanottaa turvapaikanhakijoita tai auttaa taloudellisesti ja toiminnallisesti kielteisen päätöksen saaneiden palautuksissa. Uudistuksessa esitetty solidaarisuusmekanismi jättää kuitenkin tilaa hyvin monenlaiselle kansalliselle toteutukselle. Tässä herää kysymys, voimmeko laskea sen varaan, että kansallisen tason toteutus on ihmisoikeusmyönteistä? Jos viimeaikaisiin EU:n poliittisiin kehityksiin voi luottaa, niin ei välttämättä. Unkari, Puola, Slovakia ja Tshekki ovat jatkaneet EU:n fundamentaalisten arvojen, kuten oikeusvaltioperiaatteen haastamista. Mitä tapahtuu palautettaville ihmisille, jotka siirretään vaikkapa Unkariin? Koko uudistuksessa huokuu palautuskeskeisyys. Pakkopalautukset ovat uudistuksen mukaan jäsenvaltioiden ”solidaarisuuden” osoittamista, mikä on mielestäni hieman kyseenalaista. Palautus ei itsessään ole menestyksekäs eikä missään nimessä ”solidaarinen”, jos olosuhteet lähtömaassa ovat sellaiset, ettei ihminen pysty rakentamaan ihmisarvoista elämää.
3. Palautukset ja EU:n ulkosuhteet
EU haluaisi uudistuksen myötä sitoa kehitysyhteistyön ja humanitaarisen työn rahoituksen vahvemmin palautuksiin. Kehitysyhteistyön ja humanitaarisen avun sitominen palautuksiin on eettisesti arveluttavaa. Kehittyvät maat voisivat siis saada EU:lta tukea sillä edellytyksellä, että he ottaisivat vastaan EU:sta kielteisen päätöksen saaneita siirtolaisia. Voidaan kysyä, minkälaisen viestin EU haluaa uudistuksellaan lähettää kansainvälisenä toimijana?
Palautusten ei pitäisi olla uudistuksen pääteesinä, vaan sen sijaan täytyisi lähteä vahvistamaan laatua ja yhdistää kapasiteetteja vastaanottaa pakon edessä kotinsa jättäneitä hallitulla tavalla, kasvattaa pakolaiskiintiötä ja edistää turvallisia väyliä tulla Eurooppaan.
4. Säilöönotto ja muut epäkohdat
Seulontamenettelyn yhteydessä turvapaikanhakijaa kuulustellaan kymmenen päivän ajan, kunnes hänet ohjataan vastausten perusteella joko normaaliin turvapaikkaprosessiin tai nopeutettuun rajamenettelyyn. Mikäli hänet ohjataan rajamenettelyyn, järjestelmä mahdollistaisi jopa puolen vuoden vapauden rajoittamisen. Komission mukaan kyseessä ei ole mikään säilöönotto, vaikka vapaudenriistoa siinä harjoitetaankin. Jos tätä osuutta ei korjata, saattaa seulontamenettelyn ja rajamenettelyn välissä muodostua tulppa, joka vastaisi Välimeren saarten pakolaisleirien nykytilaa.
Mitä uutta EU:n maahanmuutto- ja turvapaikkapaketissa sitten lopuksi on? Jos sääntöjä ruvetaan noudattamaan siinä, missä niitä ei tällä hetkellä noudateta, voidaan paketista puhua todellisena uudistuksena ja tervetulleenakin sellaisena. Tässä vaiheessa on kuitenkin hyvin epäselvää, miten solidaarisuusmekanismi tulee käytännössä toteutumaan. Koska komission päätösvalta perustuu vapaaehtoisuuteen, näyttää nykyinen ehdotus solidaarisuusmekanismista riittämättömältä keinolta sitouttaa jäsenvaltioita tasavertaiseen vastuunjakoon. Vaikka Suomessa olisikin halukkuutta käyttää ehdotusten tarjoama mahdollisuus toteuttaa menettelyt korkeampilaatuisina, meillä on vastuu koko EU:n laajuisesta uudistuksesta – myös niistä maista, joissa varmasti mennään sieltä, missä aita on matalin.
Daniel Placeres
Viestintäharjoittelija