Pohjoismaisella yhteistyöllä etsitään uusia tapoja lisätä empatiaa

Svanta Gullichsenin kuva

Suomen Pakolaisapu aloittaa yhteistyön Pohjoismaisen kulttuuripisteen ja Måndag -suunnittelutoimiston kanssa luovien alojen Nordic Match -ajatushautomossa. Nordic Match kerää yhteen luovien alojen ammattilaisia yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemiseksi. Tänä keväänä teemana on muuttoliike.

Nordic Matchissa luovien alojen ammattilaiset kokoontuvat yhteen ratkomaan yhteiskunnallisia ongelmia taiteen, kulttuurin ja designin keinoin. Tänä vuonna Pohjoismaisen kulttuuripisteen yhteistyökumppanina on Suomen Pakolaisavun Empathy Movement -liike. Yhteistyöllä etsitään uusia, luovia tapoja kokea ja ilmaista empatiaa yhteiskunnassa, erityisesti eri taustoista tulevia ihmisiä kohtaan.

Nordic Match tarjoaa mahdollisuuden pohjoismaisille tai Pohjoismaissa asuville luovien alojen ammattilaisille tutustua suomalaiseen kulttuurikenttään. Vastineeksi vieraat antavat omaa osaamistaan ja alakohtaista asiantuntemustaan, jota päästään näkemään esimerkiksi osana Pohjoismaisen kulttuuripisteen ohjelmatoimintaa.

”Kun vietämme aikaa yhdessä, luotamme toisiimme ja uskallamme paljastaa myös keskeneräiset ideamme. Yhdessä voimme rakentaa pohjoismaisia kaupunkeja ja yhteisöjä entistä paremmaksi. Tämä on syy Nordic Matchin perustamiselle”, toteaa Måndagin toimitusjohtaja Arto Sivonen.

Pakolaisavun toiminnanjohtaja Annu Lehtinen muistuttaa, että uusilla ratkaisuilla voidaan ravistella samoille raiteille juuttuneita ajatusmalleja:

”Empatia on arjen supervoima, jonka avulla voimme kaikki olla sankareita toisillemme. Joskus empatia kuitenkin ulottuu vain heihin, joiden kanssa toimimme päivittäin. Uusilla ja luovilla keinoilla voimme kuitenkin laajentaa tavanomaista ajatteluamme. Odotamme innolla tämän yhteistyön tuloksia!”

Nordic Match kokoontuu Helsingissä 8.–12.4.2019
Yhteistyön tulokset esitellään 11.–15.9. Tikaun ja Pakolaisavun yhteisosastolla Habitaressa sekä Helsinki Design Weekin aikana.
Haku Nordic Matchin osallistujaksi on avoinna 24.2.2019 asti.

Lisätietoja:
Linda Lehto, Suomen Pakolaisapu linda.lehto@pakolaisapu.fi +358 44 025 6834

Kuva: Svante Gullichsen