Tuntematonta käsitellessä ei tule pelätä – uteliaisuus vie pidemmälle. Globaalikasvatus tarjoaa käytännönläheisiä välineitä opetuksen tueksi, ja sen menetelmien avulla voi lähestyä vaikeitakin teemoja.
Puheensorina käy vilkkaana kevätauringon valaisemassa Helinä Rautavaaran museossa, kun parikymmentä opettajaa ja muuta kasvatusalan ammattilaista jakaa aiempia kokemuksiaan globaalikasvatuksesta. Alkamassa on museon ja Suomen Pakolaisavun yhteistyönä toteuttama Välineitä globaalikasvatukseen -koulutus, josta osallistujat ovat tulleet hakemaan käytännönläheisiä työkaluja, tietoa ja uusia ideoita työnsä tueksi. Hyppäsin myös itse mukaan globaalikasvatuksen harjoituksiin samalla puntaroiden, mitä uutta oppisin pakolaisuudesta.
Aihe on tärkeä, sillä uudessa opetussuunnitelmassa painotetaan aktiivista maailmankansalaisuutta ja toimimista ihmisoikeuksien ja myönteisen muutoksen puolesta. Moni osallistuja korostaa tarpeen nousevan myös koulujen arjesta, missä kulttuurinen moninaisuus on lisääntynyt.
”Lasten kanssa työskenneltäessä tarvitaan tietynlaista sensitiivisyyttä näihin asioihin. Ei voi olettaa, että maahanmuuttajataustainen lapsi kertoo mielellään kokemuksistaan ennen Suomeen tuloa,” kommentoi yksi opettajista, joka kertoi luokkansa koostuvan puoliksi maahanmuuttajista.
Leikin keinoin lähemmäksi
Emme ainoastaan keskustele menetelmistä, vaan pakolaisaiheisiin tutustuttavat leikit pelattiin yhdessä osallistujaporukan kesken. Leikkeihin on helppo heittäytyä ikään katsomatta, sillä koulutuksen ilmapiiri on osallistava ja turvallinen.
Ensimmäinen harjoitus on esinepeli. Siinä meidän tulee löytää museosta näyttelyesine tai valokuvat tietyltä ajanjaksolta. Museossa esillä oleva näyttely perustuu Rautavaaran vuosina 1955-1957 tekemään Intian matkaan, jolloin hän vieraili Lähi-Idän maista myös Syyriassa, Afganistanissa ja Irakissa.
”Konkreettiset esineet auttavat tekemään asioista helpommin lähestyttäviä ja arkisempia”, kertoo kouluttajana toiminut Riika Huitti-Malka Helinä Rautavaaran museosta.
Hän korostaa, että esineitä ja kuvia voi hyödyntää globaalikasvatuksessa monin eri tavoin ja kehottaa meitä osallistujia pohtimaan, millaisia esineitä kukin voisi soveltaa omassa työssään.
Itselleni yksi pysäyttävimmistä näyttelyesineistä on valokuva kengänkiillottajapojan läksyhetkestä työn lomassa Afganistanissa. Kuva herättää minut pohtimaan koulunkäyntiä: työn tekeminen koulunkäynnin ohella on täysin normaalia jossain osissa maailmaa, kun taas Suomessa ehdottoman laitonta.
Esinepelin jälkeen pelaaminen jatkuu: pakolaisuuteen ja maailman pakolaistilanteeseen pureudataan Kahoot!-sovelluksella toteutetun tietovisan avulla. Vastaukset visailuun yllättävät minut ja muut: Pakolaisia eniten vastaanottaneen maan veikattiin olevan Saksa, vaikka Turkki otti vuonna 2015 Saksaan nähden vastaan kahdeksankertaisen määrän pakolaisia. Median Eurooppa-keskeisyys on vääristänyt monen kohdalla tätä käsitystä.
”Oppiminen on tutkitusti tehokasta, kun ihmiset ovat innostuneita. Siksi myös globaalikasvatuksessa kannattaa hyödyntää pelejä ja leikkejä”, toteaa kouluttajana toiminut globaalikasvatuksen suunnittelija Anna Latva-Pukkila Pakolaisavusta.
Hauskuuden motivoiva vaikutus on huomattu käytännössä paitsi Pakolaisavun globaalikasvatustoiminnassa, myös kouluissa.
”Oppilaat hihkuvat aina tunneilla kysellen, että koska päästän seuraavan kerran käyttämään Kahootia opetuksessa”, kommentoi yksi opettajista.
Draama ja eläytyminen herättävät empatiaa
Yhdenvertaisuutta vahvistavassa draamaharjoituksessa osallistujille jaetaan roolit. Yksi on Ugandaan paennut vanha muori, toinen rovaniemeläinen pyörätuolilla kulkeva kouluikäinen poika. Harjoituksessa eläydytään aluksi kävelemällä ja tervehtimällä roolihahmolle ominaiseen tyyliin. Kun roolihahmon pystyy jo tuntemaan luissa ja ytimissä asti, asettuvat kaikki samalle viivalle huoneen päähän. Seuraavaksi pohditaan erilaisia kysymyksiä:
”Onko hahmollasi perhettä?”
”Pystyykö hahmosi ilmaisemaan itseään vapaasti?”
”Pystyykö hahmosi matkustamaan vapaasti?”
Jos vastaus on kyllä, saa astua askeleen eteenpäin. Vastauksen ollessa ei jäädään paikoilleen. Harjoituksen päätteeksi jokainen osallistuja on eri puolilla huonetta. Harjoituksen tarkoituksena on oppia, kuinka eri asemassa ihmiset ovat keskenään oikeuksiensa ja vapautensa suhteen. Harjoitus herättää minut ja varmasti muut osallistujat pohtimaan erilaisia ihmiskohtaloita: Ugandan pakolaisleirillä majailevalla mummolla ei ole yhtä paljon vapautta ja päätösvaltaa kuin vaikka saksalaisella liikemiehellä.
Valokuvia somalimiehen elämästä
Harjoituksen yhteydessä kouluttaja kysyy näyttelijöiltä, mitä tunteita he käviviät läpi roolihahmossaan. ”Aggressio,” vastaa Al-Shabaabin terroristi. ”Pelko,” vastaa salakuljettajan ajoneuvoon piiloutunut Ahmed. Itse terroristiin samaistuneena rooli saa minut tuntemaan inhoa ja ärtymystä. Edes kuvitteellisella aseella toisen osoittelu ei tunnu missään määrin mukavalta.
”Kaikki harjoitukset on tärkeä purkaa huolellisesti nuorten kanssa”, korostaa Huitti-Malka.
Päivä oli kaikin puolin onnistunut ja sai rutkasti positiivista palautetta osallistujilta. Opin harjoitusten kautta paitsi yleisesti pakolaisaiheista, mutta myös ylipäätään empatian taitoja pakolaisia kohtaan.
Näyttelemistä aiemmin harrastaneena voin todeta, että harjoitukset tempaisivat todella mukaansa ja saivat pohtimaan pakolaisen asemaa ruohonjuuritasolla. Ne olivat paitsi hauskoja, myös rohkaisivat pohtimaan pakolaisuutta laajalla skaalalla esimerkiksi tietokilpailuharjoituksen merkeissä.
Suomen Pakolaisapu ja Helinä Rautavaaran museo järjestivät Välineitä globaalikasvatukseen -koulutuksen 23.3.2018 Espoossa. Koulutus toteutettiin osana ulkoministeriön tukemaa Koulu maailmaa muuttamaan -täydennyskoulutushanketta sekä Naiset ja pakolaiset -ensin! -hanketta.
Tutustu jutussa kuvattuihin Pakolaisavun globaalikasvatusmateriaaleihin ja muihin palveluihimme: www.pakolaisapu.fi/globaalikasvatus
Myös Helinä Rautavaaran museo tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia kouluille, lue lisää: www.helinamuseo.fi/kouluille
Teksti ja kuvat: Emma Rahikainen