Kongon demokraattisen tasavallan väkivaltaa kymmenen vuotta sitten Ugandaan paennut Riziki Tchumbu on itseopiskellut taidemaalari.
Elettiin 90-lukua Kongon demokraattisen tasavallan itäosissa. Jo silloin sota ja taistelut runtelivat Etelä-Kivun maakuntaa ja siellä sijaitsevaa Bukavun kaupunkia, jossa Riziki kasvoi. Maan hallituksen joukot ja aseellisten kapinallisryhmien moninaiset konfiktit ovat jatkuneet vuosikymmeniä, aiheuttaneet siviileille turvattomuutta ja ajaneet kotoaan pakoon satoja tuhansia ihmisiä.
Tässä ympäristössä Riziki kävi kolmen sisarensa kanssa koulua, harjoitteli piirtämistä ja unelmoi siitä, että maahan saataisiin rauha, jotta hän voisi alkaa harjoittaa taiteilijan ammattia. Perheen isä teki pätkätöitä ja pyrki hankkimaan perheelleen ruokaa pöytään.
“Perheellämme oli vaikeaa, rahaa ei ollut. Taiteilijana minulla ei olisi ollut tulevaisuutta, he elävät tyhjin käsin”, Riziki kertoo.
Vuodet kuluivat. Väkivalta ja taistelut sammuivat hetkittäin, mutta eivät loppuneet. Eräänä yönä aseistetut sotilaat rikkoivat hänen perheensä kodin oven ja tunkeutuivat sisään.
“He kiduttivat meitä ja tekivät äidilleni sekä sisarilleni seksuaalista väkivaltaa”, Riziki muistelee vakavana.
Tapahtumien jälkeen, vuonna 2008, vanhemmat lähettivät vasta lukiosta valmistuneen, vanhimman lapsensa rajan yli Ugandaan luomaan uutta elämää ja hankkimaan toimeentuloa. Riziki päätyi pääkaupunki Kampalaan.
Nyt Riziki istuu maalauksia pursuavalla työhuoneellaan Etelä-Kampalassa, Makindyen kaupunginosassa. Ympärillä hänen taiteilijaystävänsä viimeistelevät kahta muotokuvamaalausta.
Siitä, kun Riziki lähti kotoa Kongosta, on kulunut kymmenen vuotta. Hänen perheensä jatkaa edelleen elämää turvattomassa Kongossa, mikä huolestuttaa esikoista jatkuvasti. Myöskään toimeentulon hankkiminen ei ole helppoa, kertoo Riziki.
“Minun on siitä huolimatta parempi olla Ugandassa. Taiteesta ja yhteisön tuesta on saanut vuosien varrella voimaa.”
Hiljalleen Riziki on saanut tehtyä intohimostaan, maalaamisesta ja piirtämisestä, palkkatyötä.
“Olen saanut Pakolaisavulta konkreettista apua. Vuonna 2013 nuorisojohtajakoulutuksessa opin projektinhallintaa, ja sain käyttööni siveltimiä, kankaita ja maaleja. Sitten aloin harjoitella.”
Harjoittelu tuotti tulosta. Rizikin taidot kehittyivät, ja hän tutustui muihin kongolaistaiteilijoihin, joista seitsemän työskentelee nyt samassa työtilassa hänen kanssaan.
Taiteilijayhteisö jakaa työhuoneella arjen ja työhön liittyviä oppeja. Varsinaiset työt ovat lähinnä porukalla tehtäviä urakkahommia kuten bannereiden ja mainosten maalaamista. Muu aika käytetään omien teosten työstämiseen.
“Tällä hetkellä osa maalauksistani on myyntinäyttelyssä Kampalan keskustassa olevassa hotellissa”, Riziki kertoo luonnosta ja heimonsa perinteistä vaikutteita saaneita maalauksia esitellessään.
Taiteilijan mukaan hänen elämänsä on hiljalleen menossa siihen suuntaan, mihin hän toivoo.
“Suurin ero aiempaan on se, ettei toimeentuloni enää ole riippuvainen muista ihmisistä, ystävistä tai perheenjäsenistä. Tienaan maalaamalla elantoni, ja voin olla siitä ylpeä”, Riziki sanoo.
Teksti ja kuvat: Jenna Vehviläinen