Maahanmuutosta – siitä riittää puhetta. Tässä Pakolaisavun blogisarjassa asiaa tuntevat kirjoittajat yhteiskunnan eri aloilta tarjoavat lisää tarttumapintaa keskusteluun pakolaisuudesta ja maahanmuutosta. Sarjan 8. osassa paikallisvaikuttajat Roda Hassan ja Emina Arnautovic kertovat, mikä innosti heidät mukaan politiikkaan ja kuinka Suomeen muuttaneet voivat toimia yhteisten asioiden eteen.
Kantaväestöä ja maahanmuuttajia ei pidä asettaa päätöksenteossa vastakkain – Roda Hassan
Pääsin pakenemaan Suomeen Somalian sisällissotaa monien vaikeiden vaiheiden jälkeen. Suomessa ymmärsin varsin pian, että uudessa maassa olisi aluksi hyvä kuulua johonkin ryhmään; olla osa jotakin. Menetin kokonaan sen elämän, joka olin rakentunut kotimaassani. Täällä jouduin aloittamaan kaiken ihan alusta: kielen, kulttuurin, maan tavat ja uudet ihmissuhteet.
Varsinainen syy, miksi päätin myöhemmin lähteä mukaan politiikkaan, oli se, että näin varsin läheltä kotoutumiseen ja maahanmuuttajien integraatioon liittyvät ongelmat. Olinhan itse ensimmäisten Suomeen saapuneiden pakolaisten joukossa 1990-luvun alussa. Harkitsin pitkään osallistumistani yhteisten asioiden hoitoon, ja loppujen lopuksi liityin vuonna 2000 Vihreisiin. Yllätyksekseni minut valittiin valtuustoon jo ensimmäisellä yrityksellä ja nyt olen siellä jo viidettä kautta.
Päätöksenteko kunnallispolitiikassa osoittautui kovin erilaiseksi kuin aluksi kuvittelin. Luulin, että asiat saataisiin valmiiksi paljon nopeammin. Päätöksenteon hitaus on välillä raskasta ja vaatii kärsivällisyyden lisäksi myös sinnikkyyttä ajaa tärkeäksi kokemaansa asiaa käsittelyjen, selvitysten ja lausuntojen eri vaiheissa.
En ole enää aikoihin kokenut olevani vain maahanmuuttajien asioita ajava luottamushenkilö, vaan pyrin tekemään parhaani koko kaupungin asukkaita ajatellen. – Roda Hassan
Olen tyytyväisenä pannut merkille, että nykyiset valtuutetut ovat aktiivisia ja perehtyvät monipuolisesti kulloinkin esillä oleviin asioihin. Kirjallista materiaalia on todella paljon ja kaikkeen täytyisi yrittää perehtyä mahdollisimman hyvin. Perehtyessäni yhä enemmän Turun kaupungin moninaisiin asioihin en ole enää aikoihin kokenut olevani vain maahanmuuttajien asioita ajava luottamushenkilö, vaan pyrin tekemään parhaani koko kaupungin asukkaita ajatellen.
Uskon, että politiikka kiinnostaa maahanmuuttajia entistä enemmän. Tämän voi nähdä myös vaalien osallistujamäärissä. Pidän arvokkaana sitä, että maahanmuuttajat kokevat uuden kotikaupunkinsa niin tärkeäksi, että haluavat osallistua sen asioiden kehittämiseen. Näin varmistetaan myös se, että muutkin kuin kantaväestön näkökulmat ovat riittävästi esillä ennen päätöksentekoa.
Yhteinen etumme on, että turkulaiset työllistyvät hyvin ja syrjäytymisen ehkäisy tavoittaa kaikki kaupunkilaiset aina varhaiskasvatuksesta ammattitutkintoon ja edelleen työelämään.
Kantaväestöä ja maahanmuuttajia ei tule asettaa päätöksenteon millään tasolla vastakkain, vaan pyrkiä siihen, että kohtaamme toisemme kunnioituksen ja luottamuksen ilmapiirissä. Vuorovaikutuksemme voi olla rikasta ja integraatiota tukevaa myös silloin, kun emme näe päätettäviä asioita samalla tavalla. Etenkin tänään sekä kantaväestö että maahan muuttaneet tarvitsevat myönteisiä kokemuksia toisistaan, kun sosiaalisessa mediassa niin monet haluavat satuttaa toisiaan pahasti vain siksi, että arvomaailma on erilainen.
Maahanmuuttajataustainen luottamushenkilö tarvitsee myös oman yhteisönsä tukea. Tämä on samalla kahdensuuntaisen vaikuttamisen kanava, jossa minä voin paitsi kuunnella, myös kertoa, miten Turussa tehdään päätöksiä ja mitkä asiat tähän vaikuttavat. Tämän kaltainen vuorovaikutus edistää myös kiinnostusta tulla mukaan vaikuttamaan yhteisiin asioihin. Uskon, että meidän maahanmuuttajien äänen tullessa kuulluksi, olemme pystyneet osaltamme vähentämään kaupungissamme ongelmia, jotka liittyvät syrjäytymiseen, lähiöiden eristäytymiseen ja erityisesti lasten ja nuorten integroitumisen haasteisiin.
Toki paljon työtä on vielä tehtävä. Haluaisin panostaa enemmän koulutuksen kehittämiseen. Jokainen opiskeleva nuori pystyy myöhemmin maksamaan häneen sijoitettuja varoja yhteiskunnalle moninkertaisesti takaisin.
Myös jokainen maahanmuuttajanuori tulisi saattaa koulutuksen piiriin. Tämä ei kuitenkaan aina ole kovin yksinkertaista ennakkoluulojen sekä nuorella uudessa maassa vasta rakentuvan itsetunnon ja kielitaidon takia.
Kirjoittaja on vihreiden kaupunginvaltuutettu ja Turun kaupunginhallituksen jäsen. Hän saapui Suomeen vuonna 1990 Somaliasta, ja työskentelee somalin kielen tulkkina.
Demokratiassa harvoin löytyy ihmisiä, joiden kanssa on yhtä mieltä kaikesta – Emina Arnautovic
Politiikan määritelmiä on monia, mutta minulle politiikka on aina symboloinut yhteiskunnan rakentamista. Vanhempani olivat yhteiskunnallisesti aktiivisia ja siten kiinnostukseni politiikkaa kohtaan heräsi jo varhaisessa vaiheessa. Tultuani Suomeen sain tutustua tähän mahtavaan välineeseen, joka Suomessa on juuri yhteiskunnan rakentamiseen. Väline oli demokratia.
Opin suomalaisesta yhteiskunnasta muun muassa toimimalla Närpiön bosnialaisyhdistyksessä ja Närpiön koulun puhallinorkesterissa, jonka jäseniä molemmat lapseni olivat. Vuoden 2008 kunnallisvaalien alla minua lähestyttiin ja pyydettiin vaaleihin ehdokkaaksi, ja siitä kaikki lähti.
Politiikka on mahdollisuuksien taidetta. Demokratiassa löytyy harvemmin ihmisiä, joiden kanssa olisi yhtä mieltä kaikista asioista. Välillä saan enemmän tukea ajatuksilleni, välillä vähemmän. Suuressa mittakaavassa on kuitenkin hyvin paljon mahdollisuuksia olla mukana vaikuttamassa, etenkin suuriin linjauksiin ja visioihin.
Vuosien varrella minut on nähty sekä hyvänä esimerkkinä onnistuneesta kotoutumisesta että ulkomaalaistaustaisten äänenä politiikassa. Nämä molemmat pitävät varmaan ainakin osittain paikkansa. Haluan kuitenkin ajatella, että minulla on enemmän annettavaa kuin vain pakolaistaustani. Näen itseni henkilönä, jolla on kokemusta monikulttuurisesta arjesta mutta myös monesta muusta aiheesta. En näe itseäni yhden tietyn ryhmän edustajana kunnallispolitiikassa, vaan haluan tehdä työtä kaikkien närpiöläisten eteen – taustasta riippumatta.
Kotoutuminen on kahdensuuntainen prosessi, ja niin kauan kuin maahanmuuttajia määritellään aina taustansa perusteella, emme ole täysin onnistuneet siinä. ”Toisen sukupolven maahanmuuttaja” ja muut sen kaltaiset termit pistävät miettimään, milloin maahanmuuttajasta tulee ihan tavallinen suomalainen.
Pohjanmaalaisena olen ylpeä maakuntamme työstä pakolaisten ja maahanmuuttajien parissa. Kun vastaanottokeskusten tarve kasvoi vuonna 2015, Pohjanmaa kantoi vastuunsa suhteellisen hyvin. Tämän päivän suuri haaste liittyy mielestäni kuitenkin kasvavaan paperittomien määrään. Kuntapäättäjänä olen hyvin huolissani paperittomien tilanteesta ja oikeuksista.
Kunnilla on vastuu tarjota kiireelliset terveys- ja sosiaalipalvelut, koulutus lapsille sekä muuta välttämätöntä tukea ja huolenpitoa. Tästä huolimatta paperittomat ovat hyvin haavoittuvassa asemassa. Monet pelkäävät esimerkiksi viranomaisia, eivätkä siksi hakeudu hoitoon. Kuntapäättäjinä voimme vaikuttaa paikallisella ja alueellisella tasolla, mutta suurin valta on lopulta kuitenkin eduskunnalla, joka säätää lait.
Suomen maahanmuuttopolitiikka on muuttunut merkittävästi viime vuosien aikana ja etenkin turvapaikkapolitiikka on mielestäni mennyt kylmempään suuntaan. Yksi esimerkki tästä on humanitaarisen suojelun poisto lainsäädännöstä. Muun muassa tämän muutoksen johdosta monet ihmiset ovat joutuneet paperittomiksi.
Lähdin politiikkaan, koska halusin olla mukana rakentamassa parempaa yhteiskuntaa. Oikeudenmukaisuus, inhimillisyys ja yhdenvertaisuus ovat olleet suomalaisen yhteiskunnan perusteita. Nämä arvot antoivat minulle aikoinaan mahdollisuuden saada turvaa Suomesta. Toivon hartaasti, että ne arvot näkyisivät myös tämän päivän pakolaispolitiikassa.
Kirjoittaja on RKP:n kaupunginvaltuutettu ja Närpiön kaupunginhallituksen jäsen. Hän saapui Suomeen vuonna 1992 Bosnia-Hertsegovinasta, ja työskentelee RKP:n Pohjanmaan yhteyspäällikkönä. Kirjoitus on käännetty ruotsista, ja alkuperäisen tekstin voi lukea täältä.
Maahanmuutosta-blogisarjan kirjoittajien näkemykset ovat heidän omiaan eivätkä välttämättä edusta Suomen Pakolaisavun virallista kantaa.
Kuvituskuvat: Anna-Kaisa Jormanainen