Maahanmuutosta – siitä riittää puhetta. Tässä Pakolaisavun blogisarjassa asiaa tuntevat kirjoittajat yhteiskunnan eri aloilta tarjoavat lisää tarttumapintaa keskusteluun pakolaisuudesta ja maahanmuutosta. Sarjan ensimmäisessä osassa asianajaja Ville Punto avaa sitä, mitä termit pakolainen ja turvapaikanhakija tarkoittavat ja kuka kansainvälistä suojelua voi käytännössä saada.
Turvapaikanhakija on ulkomaalainen, joka Suomessa ilmoittaa viranomaiselle hakevansa turvapaikkaa. Hakemuksen perusteella Maahanmuuttovirasto määrittelee hänen kansainvälisen suojelun tarpeensa, eli onko hän pakolainen tai toissijaisen suojelun tarpeessa. Hakemusta arvioitaessa tutkitaan lisäksi, onko oleskeluluvan myöntämiselle edellytyksiä yksilöllisten inhimillisten syiden vuoksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita kansainvälisen suojelun myöntämistä, vaikka harkinnassa kiinnitetään huomiota hakijan haavoittuvaan asemaan kotimaassa.
Ulkomaalaislain määritelmän mukaan pakolainen on henkilö, jolla on perusteltua aihetta pelätä vainoa tiettyjen syiden vuoksi. Näitä ovat alkuperä, uskonto, kansallisuus, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuuluminen tai poliittinen mielipide. Yleinen virhekäsitys on, että turvapaikan myöntämisen kannalta olisi ratkaisevaa, käydäänkö hakijan kotimaassa sotaa. Sota sinänsä ei muodosta perustetta pakolaisasemalle. Jos hakijaa kuitenkin sodan olosuhteissa vainotaan ja tämä johtuu määritelmässä mainituista syistä, henkilö on pakolainen.
Pakolaisen on aina oltava kansallisuusvaltionsa tai pysyvän asuinmaansa ulkopuolella. Kotimaassaan kukaan ei määritelmän mukaan voi olla pakolainen, eikä turvapaikkaa näin voi hakea muualla kuin kotimaan ulkopuolella.
Turvapaikan myöntäminen on pakolaisaseman toteava toimenpide. Vainoa perustellusti pelkäävä on pakolainen heti, kun hän täyttää aseman edellytykset ja poistuu kotimaastaan. Hänestä ei tule pakolaista vain siksi, että hänen vainon pelkonsa arvioidaan perustelluksi, vaan hänelle annetaan turvapaikka siksi, että hän on pakolainen.
Perusteltu vainon pelko voi syntyä ja hakijasta voi tulla pakolainen myös hänen kotimaastaan lähdön jälkeisten tapahtumien perusteella. Tällöin puhutaan ns. sur place -pakolaisista. Kotimaan olosuhteissa voi tapahtua yhteiskunnallisia tai poliittisia muutoksia, joiden seurauksena hän voi perustellusti vedota vainon pelkoon, vaikka näin ei olisi ollut hänen lähtiessään kotimaasta.
Perusteltu pelko voi myös syntyä hakijan omien toimenpiteiden seurauksena. Tyypillisessä sur place-tilanteessa hakija on esimerkiksi luopunut uskonnostaan tai kääntynyt toiseen uskontoon, ja hänen kotimaassaan tällaisesta voi seurata vainoa. Kotimaassa kiellettyyn poliittisen opposition toimintaan osallistuminen ulkomailla voi myös aiheuttaa sur place -tilanteen.
Vainolle ei ole tyhjentävää määritelmää. Ulkomaalaislaissa on määritelty tietyt teot, jotka ainakin katsotaan vainoksi. Näitä ovat muun muassa fyysinen tai henkinen väkivalta, kohtuuton tai syrjivä syytteeseen asettaminen tai tuomitseminen tai vastaavat erilaiset poliisin toimintaan liittyvät toimenpiteet. Esimerkiksi poliittinen vaino voi yleensä olla luonteeltaan tällaista, koska ihmisoikeuksia loukkaava hallinto käyttää poliittisen opposition toiminnan estämiseen rikoslain keinoja. Vaino johtuu yleensä kotimaan viranomaisten toiminnasta. Mikäli vainon harjoittaja on yksityishenkilö, pelko voi olla perusteltu vain, jos viranomaiset eivät suojele hakijaa vainolta.
Toissijaisen suojelun tarpeessa hakijan voidaan todeta olevan silloin, kun hänen henkeensä tai fyysiseen koskemattomuuteensa todetaan kohdistuvan vakava ja henkilökohtainen vaara. Tällöin uhan syyllä ei ole merkitystä, mutta suojelun myöntämiseen soveltuvat samat muut arviointiperusteet kuin pakolaisasemaa arvioitaessa.
Siitä huolimatta, että edellytykset täyttyisivät, suojelu voidaan jättää antamatta, jos hakijalla on mahdollisuus kotimaassaan sisäiseen pakoon. Tämä tarkoittaa sitä, että hakijan arvioidaan kykenevän siirtymään ja asumaan turvallisesti jollakin kotimaansa alueella, jossa häneen ei kohdistu vainoa tai jolla hän ei ole toissijaisen suojelun tarpeessa.
Kansainvälinen suojelu voidaan myös evätä, jos sitä hakeva henkilö on tehnyt tai on perusteltua aihetta epäillä hänen syyllistyneen sotarikoksiin, muihin vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin tai YK:n periaatteiden vastaiseen tekoon. Kansainvälisen suojelun ulkopuolelle suljetaan myös henkilöt, joiden epäillään itse syyllistyneen vainoon.
Pakolaisaseman ja toissijaisen suojelun myöntämiseen liittyy monenlaisia edellytysten tulkintaan liittyviä kysymyksiä. Kotimaan tilanteen arviointi on keskeisessä asemassa, vaikka sen ei tulisi olla hakijan aseman arvioinnin ensisijainen tavoite. Erityisesti toissijaista suojelua voidaan myöntää hakijan kotimaassa käytävän sodan perusteella, jos konfliktin arvioidaan luonteensa ja intensiivisyytensä vuoksi aiheuttavan vaaraa kenelle tahansa. Tällä hetkellä vain Syyriassa käytävän sodan arvioidaan aiheuttavan tällaisen yleisen vaaran.
Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita koskevassa julkisessa keskustelussa esitetään yleisesti, että heidät tulisi poistaa nopeasti maasta, koska he eivät täytä kansainvälisen suojelun edellytyksiä ja siten heidän oleskelunsa olisi perusteetonta. Kansainvälisen suojelun edellytykset täyttämättömät hakijat leimataan helposti järjestelmän väärinkäyttäjiksi, koska he eivät täytä edellytyksiä.
Näkemystä voidaan perustellusti arvostella. Kansainvälisen suojelun myöntämiseen liittyy monia tulkintakysymyksiä ja vaihtelevia kotimaan tilannetta koskevia arvioita. Turvapaikanhakija ei voi hakemusta jättäessään ennakoida tai olla selvillä siitä, miten hänen tilannettaan arvioidaan. Hakemus voi olla täysin perusteltu, vaikka edellytykset kansainväliselle suojelulle eivät täyttyisi.
Suomeen tulleiden turvapaikanhakijoiden määrän noustua merkittävästi vuonna 2015 hallitus ilmoitti tavoitteekseen tehdä Suomesta vähemmän houkuttelevan maan turvapaikanhakijoille ja saattaa päätöskäytännöt samalle linjalle muiden EU-maiden kanssa. Tämä johti lainsäädännön tulkinnan kiristymiseen ja maa-arvioiden muuttamiseen, vaikka turvapaikan ja toissijaisen suojelun edellytyksiä koskevaa lainsäädäntöä ei muutettu.
Tällainen maahanmuuttopoliittinen vaikuttaminen rapauttaa lakiin perustuvaa kansainvälistä suojelua koskevaa järjestelmää ja saattaa sen riippuvaiseksi poliittisista voimasuhteista.
Kirjoittaja on ulkomaalaisasioihin ja pakolaisoikeuteen erikoistunut asianajaja, jolla on asianajotoimisto Helsingissä. Hän on puheenjohtaja Suomen asianajajaliiton hallinto-oikeuden asiantuntijaryhmässä.
Maahanmuutosta-blogisarjan kirjoittajien näkemykset ovat heidän omiaan eivätkä välttämättä edusta Suomen Pakolaisavun virallista kantaa.
Kuvituskuvat: Anna-Kaisa Jormanainen