#empatialupaus

 

Äänestimme eduskuntaan lisää empatiaa!

Empatia on…

…kyky osallistua toisen ihmisen maailmaan ajatuksin, tuntein ja teoin. Olemme valtavien globaalien haasteiden äärellä. Ne vaativat ratkaisuja, jotka perustuvat erilaisten ihmisten kohtaamiseen, osallistumiseen ja toistensa ymmärtämiseen.

Olemme havainneet, että pakolaisuuden ja siirtolaisuuden ympärillä käytävästä keskustelusta puuttuu usein halua samastua toisen ihmisen asemaan ja ymmärtää muiden näkökulmia. Maahan muuttaneet kohtaavat edelleen paljon ennakkoluuloja ja eriarvoista kohtelua.

Usein empatiaa koetaan erityisesti läheisiä ja samankaltaisia ihmisiä kohtaan. Erilaisten ja kaukaisempien ihmisten tunteiden ja ajatusten ymmärtäminen on haastavampaa. Myös politiikassa ollaan herkemmin empaattisia oman sisäryhmän jäsenille ja kuunnellaan erityisesti heitä. Tämä näkyy poliittisessa päätöksenteossa ja siten konkreettisesti niiden ihmisten elämässä, jotka jäävät empatian piirin ulkopuolelle.

Nostamme empatialupauksen tehneiden kansanedustajien empaattisia tekoja esille vaalikauden aikana.

 

Tässä ovat Suomen empaattiset kansanedustajat, jotka ovat tehneet empatialupauksen. Toivomme heiltä empaattisia päätöksiä ja kohtaamisia vaalikaudella 2019-2023.

Empatialupauksella he ovat luvanneet:

  • olla empaattisia kaikkia ihmisiä ja väestöryhmiä kohtaan
  • edistää kunnioittavaa kansalaiskeskustelua, eikä osaltaan lisää ihmisten välistä vastakkainasettelua
  • tehdä poliittisia päätöksiä ihmisyyttä ja ihmisoikeuksia kunnioittaen
Nimi

Elina Nykyri

Vaalipiiri

Uusimaa

Ehdokasnumero

343

Puolue

Vasemmistoliitto

Kerro lyhyesti miksi Suomi tarvitsee lisää empatiaa.

Tarvitaan lisää empatiaa, koska meillä on nyt yhteiskunnassa liikaa syrjintää ja vihapuhetta. Se nökyy erityisesti sosiaalisessa mediassa. Tarvitaan empatiaa ja sitä, että maahanmuuttajat ja kantaväestö voivat tutustua toisiinsa luonnollisissa tilanteissa ja, että jaetaan oikeaa tietoa. Meitä on itseämme autettu, nyt on meidän aikamme auttaa muita. Pakolaisilla on oikeus turvaan. Kaikilla on oikeus ihmisarvoiseen elämään, ei harvoilla. On surullista, että vähäosaiset joskus vertailevat keskenään tilanteitaan. Siinä pelataan rikkaiden pussiin. Kaikki köyhät ovat huonossa asemassa, eikä vertailu auta mitään. Ei köyhiä vastakkain. Pakolaiset saavat saman sosiaaliturvan kuin muutkin, ja heillä on samat velvollisuudet kuin kantaväestöön kuuluvillakin.

Kutsu myös muut ehdokkaat tekemään empatialupaus: