Vuoden pakolainen 2024 Sa Myer Oo

Kuvassa Vuoden 2024 pakolainen. Hän hymyilee. Ulkona on aurinkoista ja vihreää.

© Julius Töyrylä

Suomen Pakolaisapu on valinnut Vuoden pakolaiseksi 2024 vaasalaisen Sa Myer Oon. Nimitys julkistettiin tiistaina 18.6. Helsingissä.

Elämää lapsena pakolaisleirillä 

11-vuotias tyttö istuu bussissa ja katsoo ikkunasta ohi vilahtelevaa keväistä metsämaisemaa. Mielessä pyörii kysymys: ”Täällähän on vain puita – mihinkähän meidät viedään?”. Tuo tyttö on Sa Myer Oo, kutsumanimeltään San, Vuoden 2024 pakolainen, joka saapui perheensä kanssa Suomeen viileänä toukokuisena päivänä vuonna 2007, sattumalta juuri hänen syntymäpäivänään.
San, hänen vanhempansa ja kolme nuorempaa sisarusta tulivat maahan Thaimaan pakolaisleiriltä, josta YK:n pakolaisjärjestö UNHCR valitsi heidät uudelleensijoitettavaksi Suomeen. Kaikkien muiden tavoin Sanin vanhemmat joutuivat pakenemaan leirille Myanmarista, kun sotilaat hyökkäsivät ja polttivat heidän kotikylänsä. Sanin vanhemmat kuuluvat sorrettuun karenit-vähemmistöön, joten jääminen ei olisi ollut heille turvallista.

SA MYER OO (KUTSUMANIMI SAN) 

  • Ikä: 28 vuotta

  • Perhe: Vanhemmat ja neljä sisarusta

  • Asuu: Vaasassa

  • Ammatti: Lastenohjaaja ja sosionomiopiskelija (valmistuu jouluna 2024)

  • Tullut Suomeen: Thaimaan pakolaisleiriltä vuonna 2007 kiintiöpakolaisena/UNHCR:n uudelleensijoittamisjärjestelmän kautta.

  • Erityistä: On ollut Miss Suomi -finalisti

Pakenemaan joutuessaan Sanin äiti oli raskaana. Leirillä ei ollut terveydenhuoltoa, joten vanhemmat hakeutuivat leirin lähellä asuneen ystävänsä luokse. Siellä syntyi San, vain 2,5 kiloisena ja ilman lääkäreiden avustusta mutta terveenä. Vauva ja vanhemmat palasivat leirille, minkä jälkeen perheeseen syntyi vielä kolme lasta. Leirillä vietetyt 11 vuotta eivät olleet Sanin mukaan normaalia lapsuutta – elämä oli täynnä epävarmuutta, turvattomuutta ja pelkoa. Elämä oli hyvin rajoitettua ja leirin ulkopuolella vartijat olivat aina porteilla vahtimassa.
San sanoo, ettei muista hirveästi lapsuusajastaan leirillä. Hän kuitenkin kuvailee perheen bambusta ja lehdistä tehtyä kotia, pihalla olleita mangopuita ja isän rakentamaa suurta keinua.
Isä teki lapsille myös mudasta leikkieläimiä, ja perhe kasvatti kaloja sekä kotieläimiä. Hän muistaa, kuinka kaikki neljä sisarusta usein istuivat keinussa ja kiipeilivät puissa yhdessä. Leikkien lomassa San kuitenkin joutui vanhimpana lapsena ottamaan paljon vastuuta ja oli usein äitinsä apuna arjessa.
 
– Äitini toimi leirillä opettajana, joten autoin paljon pikkusisarusteni kanssa ja kotitöissä. Leirillä kasvaessani en koskaan muista kokeneensa olevan lapsi.
 
 

Kansalaisuus vahvistaa identiteetin

 

Suomeen saavuttuaan perhe asettautui Hankoon. Lapset menivät kesäkouluun, jossa opeteltiin suomen kieltä ja tutustuttiin suomalaiseen yhteiskuntaan. Kesän jälkeen San siirtyi valmistavalle luokalle ja sai uusia kavereita. Opettajat olivat kannustavia, ja Hangon vapaaseurakunnan kautta San löysi paljon kiinnostavia harrastuksia, kuten tanssin ja kuorolaulun.
 
 
– Lapsuudenmuistoni ovat lämpimiä, Hangossa koin ensimmäistä kertaa olevani turvassa. Osallistuminen erilaisille lasten kesäleireille, valmentajien ja opettajien tuki ja suomalainen ystäväperhe, joka avasi meille ovensa ja osoitti inhimillisyyttä, oli minulle ja perheelleni kaiken kokemamme jälkeen erittäin tärkeää. Näin myös, kuinka hyvin lapsista huolehdittiin – pakolaisleirillä aikuisilla ei aina ollut aikaa tai voimavaroja katsoa lasten perään, koska perheiden piti vain selviytyä, San kuvailee.
 
 
Välillä lapset joutuivat kuitenkin kotitalonsa pihalla toisten lasten kiusaamiksi ja rasististen huuteluiden kohteiksi. Tilanteita käytiin läpi yhdessä perheen kanssa, ja sisarukset pitivät toistensa puolia.
 
 
Kun San täytti 19 vuotta, hän sai ensimmäistä kertaa elämässään henkilöllisyystodistuksen, Suomen passin. Tällä oli iso vaikutus Sanin identiteettiin ja itsetuntoon – aikaisemmin hän usein kipuili, kun häneltä kysyttiin, mistä hän on kotoisin. Nyt hän olikin vihdoin jonkun maan kansalainen ja hänellä oli samat oikeudet kuin kaikilla muillakin.
 
 
– Passin saatuani minulta pääsi itku, sillä oli todella iso merkitys identiteetilleni. Ennen häpesin pakolaistaustaani – silloin helposti ajattelee olevansa arvoton eikä usko ansaitsevansa mitään. Oman menneisyyden työstäminen ja kansalaisuuden myötä sain arvokkuuteni takaisin, San hymyilee.
 
 

Rohkaiseminen vie uusiin paikkoihin

Lukion jälkeen San etsi hetken omaa polkuaan: masennus vaikutti tulevaisuuden suunnitelmiin ja piti nuoren kotona. Isä kuitenkin kannusti lastaan, ja pian San sai työpaikan autonsiirtäjänä. Tuolta ajalta San muistaa käänteentekevän kohtaamisen.

– Eräs pariskunta sanoi minulle, että ”San, sinä pääset elämässäsi vielä pitkälle”. Nuo pienet rohkaisun sanat merkitsivät minulle paljon ja antoi rohkeutta. Ja katso nyt, missä olen tänä päivänä.

Tämän kohtaamisen jälkeen Sanin elämään on mahtunut paljon: vapaaehtoistyötä ihmiskaupan uhrien ja heidän lastensa parissa Kyproksella, kulttuurin opiskelua Kauniaisissa sekä lastenohjaajaksi valmistuminen Helsingissä. Sen jälkeen San teki puoli vuotta töitä päiväkodissa ja muutti sitten Vaasaan suorittamaan sosionomin opintoja. Hän on myös useasti ollut lastenleireillä isosena ja maahanmuuttaneiden naisten kielikurssilla lastenhoitoapuna. Tällä hetkellä San toimii kokemusasiantuntijana Kuule minua -hankkeessa sekä Pohjanmaan hyvinvointialueen monikulttuurisuusraadissa ja auttaa kansainvälisiä opiskelijoita integroitumisessa ja arjen asioissa.

Kuvassa Vuoden pakolainen 2024

– Vapaaehtoistöiden ja opintojeni kautta olen saanut paljon tärkeää ja silmiä avaavaa kokemusta. Ennen olin epävarma enkä uskonut itseeni, mutta nyt uskallan tarttua mahdollisuuksiin, tahdon haastaa itseäni ja haluan parempaa itselleni sekä tuleville lapsilleni. Viime vuonna olin myös mukana Miss Suomi -kisoissa, joka antoi minulle valtavasti rohkeutta ja itsevarmuutta.

Yhdessä Suomen ja maailman lasten puolella

Tulevaisuuden suhteen Sanilla on selvät sävelet – hän tahtoo päästä työskentelemään haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten kanssa, mutta erityisesti lasten ja nuorten parissa.

– Lapset ja nuoret ovat lähellä sydäntäni. Tahdon omalla työlläni ja esimerkilläni näyttää kaikille lapsille – niin kantasuomalaisille että maahanmuuttajataustaisille lapsille – että elämässä on mahdollista mennä eteenpäin, jokaisella on oma paikkansa maailmassa ja elämällä on paljon annettavaa, kunhan siihen vain annetaan mahdollisuus.

Sanin mukaan lasten ja nuorten kohtaaminen ja unelmointiin rohkaiseminen on kaikki kaikessa. Hän on oman elämänsä ja töidensä kautta nähnyt, kuinka nuoret voivat huonosti ja ongelmat voivat olla monimutkaisia.

– Meidän lapset ja nuoret tarvitsevat meitä. Me aikuiset unohdamme välillä viettää aikaa lasten kanssa kaiken kiireen keskellä ja kysyä, miten heillä menee. Meidän tulee näyttää hyvää esimerkkiä kaikessa mitä teemme, ja jos me emme heitä opasta heitä, kuka sen tekee? Meidän tehtävänämme on kasvattaa meidän lapsistamme ja nuoristamme vahvoja ja rohkeita aikuisia taustoista riippumatta muuttuvaan, globaaliin maailmaan.

Sanin sydämessä on myös sotien keskellä elävät lapset, vailla toivoa ja kotia, jopa kotimaata. Hän mainitsee YK:n lasten oikeuksien julistuksen, jossa sanotaan että ”jokaisella lapsella on oikeus kansalaisuuteen”. Kuitenkin maailmassa on miljoonia lapsia, jotka ovat vailla identiteettiä ja tulevaisuutta. Heille, joilla on valtaa vaikuttaa ja muuttaa asioita, Sanilla on toive, että he eivät unohtaisi näitä maailman lapsia.

Kuvassa Vuoden pakolainen 2024. Hän hymyilee.

Avoimuus ja inhimillisyys luo yhteenkuuluvuutta

Vuoden pakolaisena San tahtoo lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäämisen lisäksi olla murtamassa vallitsevaa me-te-ajattelua. Hän on huolissaan siitä, että eriarvoisuus ja kuilu ihmisten välillä syvenee, elleivät ihmiset pyri dialogiin ja opi luottamaan toisiinsa. Sanin mukaan tämä vaatii työtä ja yhteistä vastuunkantoa Suomesta ja sen tulevaisuudesta.

– Kaikki me ihmiset kaipaamme yhteenkuuluvuuden tunnetta. Jos ihmiset osoittavat toisilleen, etteivät hyväksy sinua tai jatkuvasti sanovat, että et kuulu tänne, se tekee kipeää. Tulijalla pitää olla halua kotoutua suomalaiseen yhteiskuntaan mutta myös vastaanottajien suhtautumisella on siihen iso vaikutus. Ihminen on kykeneväinen pahaan, mutta yhdessä me pystymme tekemään myös paljon hyvää.

Pakolais- ja maahanmuuttajataustaisia ihmisiä Sanin haluaa kannustaa panostamaan ammatin ja varsinkin kielen opiskeluun. Kielitaito ja opiskelu ovat hänen mukaansa avain yhteiskuntaan – niiden kautta hänelle itselleen on kertynyt paljon arvokasta tietoa ja taitoa. San myös kannustaa päästämään irti menneisyydestä, kuitenkaan omaa kulttuuria tai kieltä unohtamatta.

– Tärkeää on saada mahdollisuuksia ja silloin hyödyntää niitä. Olkaa rohkeita ja uskaltakaa ystävystyä erilaisista taustoista tulevien ja eri näköisten ihmisten kanssa, San summaa.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Marjukka Koskenkorva, viestinnän asiantuntija, Suomen Pakolaisapu ry
marjukka.koskenkorva@pakolaisapu.fi, p. 045 133 3803