Liittyykö maahanmuutto aluevaaleihin?

Suomen ensimmäiset aluevaalit käydään sunnuntaina 23.1.2022, minkä jälkeen iso osa kunnan palveluista siirtyy uusien päättäjien, ...

Miltä tuntuu, kun saa palvelua omalla äidinkielellä?

Äidinkieli on kieli, jolla voimme kommunikoida täydellisesti toisten ihmisten kanssa ja jolla pystymme kertomaan helposti ...

Kriisistä kriisiin ja rauhaa etsimässä

Olin kirjaston nurkissa kuuntelemassa asiakkaani tarinaa, joka on toistunut monesti vuosien ajan tehdessäni työtä sosiaaliohjaajana ...

Ihmisen hyvinvointi kärsii, kun hänet pakotetaan elämään erossa perheestään

”Perheenyhdistämisen helpottamiseksi on tehtävä vielä paljon työtä.” Tämän lauseen olen lukenut jostain mielipidekirjotuksesta, ja olen samaa ...

Suomi hyötyisi helpotuksista perheenyhdistämisissä

Suomeen konfliktialueilta tulleet ihmiset voivat paremmin ja kotoutuvat helpommin, kun he saavat elää perheidensä kanssa. ...

Toimimaton turvapaikkajärjestelmä on uhka Euroopalle. Ei rajalle tulleet ihmiset.

Viime päivinä päättäjät ovat keskustelleet Valko-Venäjän ja Puolan rajalla olevista ihmisistä ja ihmisoikeusloukkauksista, hybridisodankäynnistä sekä ...

Joustava vapaaehtoistoiminta mahtuu kiireisenkin kalenteriin

Täällä kirjoittelee Noora, hiljattain opintonsa päättänyt Lähi-idän tutkimuksen maisteri sekä järjestökentän sekatyöläinen. Viime syksynä aloin ...

Naistenpäivästä ja tasa-arvosta

Epätasa-arvoa on kaikkialla; jossain päin maailmaa vähemmän, jossain päin se on todella vakava ongelma. On ...

Vertaisuus kotoutumisen kulmakivenä – Pakolaisavun vertaistoimintaa jo 20 vuotta

Kotoutumista edistävä vertaistoiminta tukee kotoutujaa elämäntilanteessa, jossa oma paikka on löydettävä uudesta asuinmaasta. Vertaistoimintaa ohjaa ...

Neljä asiaa, jotka sinun tulee tietää EU:n maahanmuutto- ja turvapaikkauudistuksesta

EU:n turvapaikkajärjestelmää on yleisesti pidetty epäonnistuneena siitä asti, kun suuri määrä kotimaistaan konflikteja ja köyhyyttä ...