Suomessa työperäinen hyväksikäyttö tunnistetaan yhä paremmin ja viranomaisyhteistyötä kehitetään. Paperilla järjestelmä näyttää toimivalta. Käytännössä se ei kuitenkaan toimi odotetulla tavalla.
Kyse ei ole yksittäisistä tapauksista, vaan rakenteellisesta ilmiöstä, joka koskee erityisesti ulkomaalaistaustaisia työntekijöitä. Ongelma ei ole vain hyväksikäyttö, vaan se, ettei työntekijällä ole todellista pääsyä suojamekanismeihin – kuten työsuojeluviranomaisten, poliisin, ammattiliittojen ja muihin tukipalveluihin, joiden tehtävänä on turvata työntekijän oikeudet käytännössä.
Työntekijän asian käsittelyprosessi näiden toimijoiden välillä jää usein epäselväksi ja pirstaleiseksi. Vastaukset ovat suojamekanismien välillä ristiriitaisia, eikä johdonmukaista ohjausta synny. Järjestelmä perustuu oletukseen aktiivisesta toimijasta, vaikka riskin kohteena oleva työntekijä ei usein tunne omia oikeuksiaan tai sitä, miten asioita käytännössä hoidetaan, toimii vieraalla kielellä, on riippuvainen työnantajastaan ja on haavoittuvassa asemassa esimerkiksi toimeentulon tai oleskeluluvan osalta. Tällöin muodollinen oikeus ei tarkoita todellista pääsyä oikeuden piiriin.
Erityisesti pienemmillä paikkakunnilla ongelma korostuu. Tiiviit henkilökohtaiset ja paikalliset verkostot eri toimijoiden välillä – kuten työnantajien, valvovien tahojen ja työntekijöitä edustavien toimijoiden kesken – voivat käytännössä vaikuttaa siihen, miten epäkohtiin puututaan. Samalla työsuhteet ovat usein määräaikaisia tai kausiluonteisia, eivätkä he kuulu näihin vakiintuneisiin verkostoihin. Tämä epäsuhta nostaa kynnystä puuttua epäkohtiin ajoissa.
Lisäksi tapauksia käsitellään usein työriitoina silloinkin, kun niissä olisi rikosoikeudellisia piirteitä. Työsuojeluviranomaisten toimivalta on usein rajallinen: maksamattomia palkkoja ei voida velvoittaa maksettaviksi takautuvasti ilman oikeudellista prosessia, joka itsessään edellyttää työntekijältä resursseja, osaamista ja aikaa.
Jos ilmiöön halutaan puuttua tehokkaasti, pelkkä hyväksikäytön tunnistaminen ei yksin riitä. Resurssien ja saavutettavuuden on vastattava todellisia tarpeita: riittävä henkilöstö, monikieliset palvelut ja matalan kynnyksen tuki. Samalla osaamisen kehittäminen ja johdonmukainen toiminta ovat keskeisiä. Viranomaisten ja ammattiliittojen on ylläpidettävä yhteistä ja yhdenmukaista linjaa lainsäädännöstä ja sen soveltamisesta sekä tunnistettava työntekijöiden haavoittuva asema. Prosessin eteneminen ei saa jäädä työntekijän varaan, vaan edellyttää toimijoilta aktiivista ja ratkaisukeskeistä otetta.
Lisäksi valvontaa ja vastuullisuutta on vahvistettava työperäisen hyväksikäytön torjuntajärjestelmän sisällä. Työntekijällä tulee olla mahdollisuus tuoda esiin kokemuksia puutteellisesta toiminnasta, mikä edellyttää selkeitä palautekanavia ja riippumatonta seurantaa.
Ilman näitä muutoksia riski hyväksikäytön jatkumiselle on suuri – ei tunnistamisen puutteen vaan puuttumisen riittämättömyyden vuoksi.
Iryna Shcherbakova
Työperäisen hyväksikäytön ehkäisyn asiantuntija
