10.12.2025 Suomen Pakolaisapu ry (Finlands’s Flyktingshjälp/Finnish Refugee Council) täytti 60 vuotta.
Vuosikymmenien kokemuksella pakkomuuton parissa toimivan asiantuntijajärjestömme perustamiskokouksessa Seurahuoneella vuonna 1965 oli läsnä vaikuttava kokoonpano: 22 järjestöä ja yhdistystä, Ulkoasiainministeriö, YK:n pakolaisasioiden pääkomissaari, UNRWA:n apulaispäävaltuutettu ja YK:n pohjoismaisen tiedostustoimiston johtaja. Ennen kaikkea paikalla oli Helvi Sipilä, joka niin monin tavoin osoitti, mihin yksikin ihminen pystyy. Ilman häntä Suomen Pakolaisapua ei olisi.
Perustamispöytäkirjaan kirjattiin: ”Kokouksessa läsnä olleet edustajat päättivät yksimielisesti perustaa Suomen Pakolaisapu – Finlands’s Flyktingshjälp -yhdistyksen”.
Oikeus suojeluun ja turvapaikkaan
Vuonna 1965 maailma oli sekä toisenlainen että samanlainen kuin aikamme juuri nyt.
Pakkomuutto ja pakolaisuus tulivat näkyväksi toisen maailmansodan jälkeisessä valossa. Suuri osa maailman muutamasta miljoonasta pakolaisesta koostui sotaa paenneista, jotka etsivät turvaa ensisijaisesti Euroopan alueelta mahdollisimman läheltä kotiaan. Kuten Ukrainan sotaa paenneiden kohdalla nyt.
Lähi-idän noin miljoona pakolaista muodostivat suuren ja samalla poliittisesti sensitiivisen pakolaistilanteen. Palestiinan tilanne tänäänkin on syvä, suuri ja poliittisesti sensitiivinen humanitaarinen kriisi.
Vielä vuonna 1965 kansainvälisisistä sopimuksista oli voimassa vuoden 1951 pakolaisten oikeudellista asemaa koskeva yleissopimus eli YK:n pakolaissopimus, joka kattoi pääosin Euroopan pakolaisten suojelun. Tämän sopimuksen ensimmäinen vakava ja vahva tehtävä oli suojella niitä arviolta miljoonaa siviiliä, jotka pakenivat toista maailmansotaa.
Kuten tässäkin ajassamme, myös perustamisemme aikaan geopoliittinen ympäristö oli nopeassa muutoksessa. Kun entiset siirtomaat itsenäistyivät ja muodostivat uusia valtioita, pakolaisuus oli kasvussa myös muilla mantereilla. Jo tuolloin, kuten nyt, esimerkiksi Uganda vastaanotti pakolaisia lähialueiltaan Ruandasta ja uudesta Kongon Demokraattisesta Tasavallasta. Siksi valmisteilla oli jo kansainvälisen suojelujärjestelmän sopeutuminen geopoliittisiin muuttujiin. Vuonna 1967 YK:n pakolaissopimusta täydennettiin lisäpöytäkirjalla, joka laajensi pakolaisten suojelun globaaliksi.
YK:n pakolaissopimus on yhä ainutlaatuisen tärkeä osa kansainvälistä ihmisoikeuslainsäädäntöä ja edelleen tänä päivänä suojelee pakolaisia kaikkialla maailmassa. Oikeus suojeluun ja turvapaikaan on kirjattu myös YK:n ihmisoikeusjulistukseen ja EU:n perusoikeuskirjaan. Niin tärkeä tämä oikeus maailmanlaajuisesti on.
Pakolaisuuden poikkeustila
Pakeneminen ja pakkomuutto ovat edelleen yhtä vakavia ja suojelua vaativia tilanteita kuin vuonna 1965. Maailmassa on tällä hetkellä yli 123 miljoonaa kodistaan paennutta ihmistä. Joka päivä 25 000 uutta ihmistä joutuu pakenemaan kotoaan.
Pakolaisuus on elämän poikkeustila. Olosuhde, johon ihminen joutuu usein täysin valmistautumattomana ja vailla näkymää tulevasta. Se on usein pitkittyvä välitila, jossa ei olla enää kotona eikä vielä varmasti turvassa. Joskus väliaikaiseksi tarkoitetusta pakolaisleiristä muodostuu vuosikymmenien mittainen väliaika.
Juuri palestiinalaisten pakolaisten leirillä vieraillessaan perustamisemme voimatekijä Helvi Sipilä sai siemenen myös aikuiskoulutukselle, joka näkyy Pakolaisavun työssä edelleen. Tähän sisältyi ymmärrys siitä, että myös pakenemisen ja poikkeustilojen keskellä ihmisen voimavarat pysyvät hänen mukanaan. Koulutus ei katoa. Ammatillinen osaaminen pysyy mukana. Monenlainen kokemus ja kyvykkyys säilyy riippumatta siitä, missä ihminen on ja millaisissa olosuhteissa hän on sinne päätynyt.
Uuden alun rakentaminen on haastavaa. Pakolaisuus vaatii valtavasti voimavaroja ja aivan varmasti matkan varrella apua. Siksi ihmisten resilienssi, kyky selviytyä äärimmäisissäkin tilanteissa, on pysähdyttävää.
Resilienssi on kuitenkin hyvin yksilöllistä. Sen tukeminen ja selviytymis- ja sopeutumiskyvykkyyden vahvistaminen on toisinaan välitön humanitaarinen teko, ja aina vaikutukseltaan pitkäkantoinen. Lopulta kukaan ei ole pakolainen ikuisesti, vaikka pakenemisesta jäisikin ikuinen lähtemätön ja ylisukupolvinen jälki.
Pakolaisapu tukee vuosittain lukemattomia uusia alkuja ja esimerkiksi vuonna 2024 työmme tavoitti 180 000 ihmistä oman elämänsä poikkeustilassa.
Kehitystä ja muutoskyvykkyyttä
Suomen Pakolaisavun 60 vuoden taival on ollut ennen kaikkea monen vaiheen kehitysmatka. Viestinnän ja YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n varainhankinnan alkutaipaleelta olemme kasvaneet vahvaksi pakkomuuton asiantuntijajärjestöksi, joka työskentelee Suomessa, Ugandassa, Etiopiassa, Etelä-Sudanissa ja Myanmarissa.
Tärkeiden työtämme mahdollistavien rahoittajien joukkoon kuuluvat muun muassa UM, STEA, AMIF, ERASMUS+, ESR+, ISF, MHF (UNOCHA), UNFPA, UNESCO, UNICEF ja WFP.
Järjestömme monialaiset osaajat, asiantuntijat ja ammattilaiset tekevät kaikki omissa tehtävissään työtä tukeakseen uusia alkuja.
Sekä organisaatiolta että tekijöiltämme tämäkin on eri aikoina vaatinut sopeutumis- ja selviytymiskykyä. Nopeasti muuttuvassa globaalissa toimintaympäristössämme omakin muutoskyvykkyytemme on ollut keskeisen tärkeää.
Muistutamme työssämme myös siitä, että nopeassakaan geopoliittisessa muutoksessa historiaa ei tulisi unohtaa, eikä sen ihmisyyden peruskallioon kirjattuja suojamekanismeja sivuuttaa.
Seurahuoneella 10.12.1965 näkymä tähän päivään ja tämän päivän Suomen Pakolaisapuun oli varmasti kaukainen. Tässä päivässä taas katselemme suurella kunnioituksella perustamisemme hetkeen ja erityisesti Helvi Sipilään.
Annu Lehtinen
Pakolaisavun toiminnanjohtaja