Suomen Pakolaisapu järjesti yhdessä INY ry:n (Irakin naisten yhdistys) kanssa kesällä pyöreän pöydän keskustelun, jossa maahan muuttaneet naiset jakoivat kokemuksiaan kotoutumisesta. Keskustelu järjestettiin selvittääksemme maahan muuttaneilta naisilta itseltään, mitkä syyt ja esteet ovat vaikuttaneet heidän kotoutumiseensa ja työllistymiseensä. Keskustelu oli rehellinen, avoin ja osin surullinen, ja toi esille monia eri näkökulmia siitä, mitä kotoutuminen todella tarkoittaa arjessa.
Mitä kotoutuminen on?
Osallistujien mielestä kotoutuminen ei ole vain sopeutumista uuteen yhteiskuntaan, vaan ennen kaikkea osa kuulumisen tunnetta. Se on sitä, että ihminen voi kokea Suomen omaksi kodikseen, ei vain paikkana, jossa asuu, vaan yhteisönä, johon kuuluu.
Kieli nousi keskustelussa keskeiseksi teemaksi: ilman suomen kielen taitoa on vaikea päästä työelämään, opintoihin tai löytää paikkaa yhteiskunnassa. Kotoutumiseen liittyy myös osallistuminen harrastuksiin, suomalaisen yhteiskunnan tunteminen ja sitoutuminen yhteisiin sääntöihin.
Samalla osallistujat nostivat esille, että kotoutuminen ei ole helppoa. Monet kokivat, että suomalainen yhteiskunta on sulkeutunut ja individualistinen, mikä tekee yhteyden luomisesta valtaväestöön haastavaa. Arkinen esimerkki tästä oli bussissa istuminen: “Kukaan ei halua, että joku istuu viereen”.
Esteitä kotoutumiselle
Keskustelussa puhuttiin esteistä, joita maahan muuttaneet kokevat sekä perheen sisällä että sen ulkopuolella.
Perheen sisäisiä esteitä voivat olla:
- Taloudellinen tilanne, joka vaikuttaa koko perheen arkeen ja lasten mahdollisuuksiin elää samanlaista elämää kuin ikätoverinsa.
- Kielen osaamisen puute, joka rajoittaa sekä vanhempien että lasten mahdollisuuksia.
- Kulttuurierot sekä traumaattiset kokemukset, jotka vaikuttavat oppimiseen ja jaksamiseen.
- Sukupolvien väliset erot: vanhemmat saattavat olla korkeasti koulutettuja, mutta ilman kielitaitoa heidän on vaikea jatkaa omalla alallaan. Tämä luo paineita myös lapsille.
Perheen ulkopuoliset esteet liittyvät usein rakenteisiin:
- Tutkintojen rinnastamisen vaikeus ja osaamisen tunnistamatta jättäminen.
- Rasismi ja syrjintä työelämässä.
- Verkostojen puute, joka vaikeuttaa työnsaantia. Moni kertoi, että Suomessa työt löytyvät usein suhteiden kautta.
- Riittämätön ja liian yleisluontoinen tuki työllisyyspalveluissa.
Keskustelijat nostivat esille, että usein korkeakoulutetut maahan muuttaneet putoavat väliinputoajiksi. Vaikka kokemusta ja osaamista olisi paljon, se ei johda oman alan työhön ilman sujuvaa suomen kieltä. Tämä koettiin turhauttavana ja osaamisen hukkaamisena.
Yhteisön merkitys
Keskustelussa painotettiin, että oma yhteisö voi olla tärkeä voimavara: siellä saa puhua omalla kielellä, jakaa kokemuksia ja tunteita, ja tuntea kuuluvansa johonkin. Toisaalta yhteisö voi myös rajoittaa, jos ennakkoluulot ja pelot estävät avointa osallistumista suomalaiseen yhteiskuntaan.
Pienillä järjestöillä nähtiin olevan suuri rooli: ne tarjoavat tietoa ja ohjausta tavalla, joka on helposti ymmärrettävää ja luottamusta herättävää. Ilman näitä toimijoita moni olisi jäänyt ilman tärkeää tukea.
Työelämän merkitys kotoutumisessa
Työelämä nousi keskustelussa keskiöön. Moni osallistuja kertoi, että heidän osaamistaan ei ole tunnistettu, mikä on pakottanut heidät vaihtamaan alaa tai hyväksymään töitä, jotka eivät vastaa koulutusta tai kokemusta. Tämä kosketti erityisesti naisia ja äitejä, joilla on lisäksi perhevastuita.
Esimerkkinä kerrottiin psykologiksi valmistuneesta osallistujasta, joka oli kotimaassaan työskennellyt omalla alallaan. Suomessa hänen tutkintoaan ei kuitenkaan hyväksytty, ja nyt hän on opiskellut siivoojaksi ja ei edelleen saa töitä. Kokemus oli monelle tuttu: vaikka osaamista olisi, suomen kielen taitoa pidettiin ehtona, ja sen puuttuessa polku omaan ammattiin sulkeutui.
Työelämässä koettiin myös syrjintää ja rakenteellisia esteitä. Useampi kertoi, että työt eivät löydy hakemalla, vaan suhteiden kautta. Tämä loi kokemuksen siitä, että ovet eivät avaudu kaikille samalla tavalla. Moni kokee, että este kotoutumiseen on se, ettei pääse osaksi yhteiskuntaa. Ainoa tapa näyttää olevan työllistyminen, joka on monelle unelma eikä todellisuus.
Mitä pitäisi tehdä toisin?
Keskustelussa nousi vahvasti esille, että kotoutuminen on kaksisuuntainen prosessi. Maahan muuttaneiden odotetaan sopeutuvan, mutta samalla myös suomalaisen yhteiskunnan tulisi olla avoimempi ja vastaanottavaisempi. Nyt se sulkee heidät hylkiöiksi pois keskuudestaan.
Konkreettisia toiveita olivat:
- Kielenopetuksen kehittäminen käytännönläheisemmäksi. Kirjakielen opettaminen ei välttämättä tue arjesta selviytymistä parhaalla mahdollisella tavalla.
- Taloudellisen ja psyykkisen tuen vahvistaminen. Monet ovat sotaa paenneita ihmisiä, joilla on usein traumoja ja psyykkisiä ongelmia. Kokemus on, että haasteisiin ei saa mistään tukea.
- Yksilöllinen ohjaus työ- ja opintopoluissa, ei pelkästään yleisiä ratkaisuja. Työpaikan hakemista on vaikea toteuttaa, jos ei osaa kertoa itsestään tai tiedä miten itseä töitä. Digitaidot ovat hyvin vajanaisia monella.
- Vanhempien ja lasten äänen kuuleminen paremmin. Lasten syrjäytyminen vaikuttaa vanhempiin ja päinvastoin.
- Tutkintojen tunnustamisen helpottaminen ja aiemman osaamisen arvostaminen. Oman alan töihin pitää voida päästä jotenkin helpommin. Tai vaihtoehtoisia teitä.
Lopuksi
Pyöreän pöydän keskustelu vahvisti sen, että kotoutuminen ei ole vain viranomaisten määrittelemä prosessi, se on tunne kuulumisesta, mahdollisuudesta käyttää omaa osaamista ja rakentaa uutta elämää Suomessa.
Osallistujien viesti oli selkeä: kotoutuminen onnistuu parhaiten yhdessä, kun molemmat osapuolet, maahanmuuttaneet ja suomalainen yhteiskunta, ovat valmiita kohtaamaan ja kuuntelemaan toisiaan.
Dunia Al-hilali
Asiantuntija, naisten työllisyys (Omalle uralle -hanke)
