Aikaamme ravistelevat globaalit ilmiöt, kuten pakolaisuus ja ilmastonmuutos, voivat tuntua kaukaisilta. Ihmiset uutiskuvissa näyttäytyvät osana massaa, elävät oloissa, jotka näyttävät vierailta, ja puhuvat kieliä, joita emme ymmärrä. Toisaalta sotatilanteista tai katastrofeista kuuleminen voi herättää voimakkaita tunteita: ahdistusta, turhautumista, surua ja jopa pelkoa.
Ongelmavyyhdit ovat laajoja ja monimutkaisia. UNHCR:n mukaan maailmassa on jo yli 100 miljoonaa pakolaista. Sotien, vainon ja pakolaisuuden taustalla vaikuttavat elinolot, köyhyys, eriarvoisuus, yhteiskuntarakenteet, koulutuksen puute, globaalit kauppasuhteet, historian siirtomaapolitiikka ja niin edelleen. Kuinka ihmeessä voisimmekaan ratkaista tällaisia ongelmia?
Valtavien haasteiden edessä on helppo tukahduttaa tunteet ja ristiriidat sekä ajatella, että vastuu muutoksesta on jonkun toisen. Jotta maailma muuttuisi, emme voi kuitenkaan kääntää katsettamme pois. Tekemisemme ja valintamme Suomessa kytkeytyvät konflikteihin, eriarvoisuuteen ja pakolaisuuteen eri puolilla maailmaa. Toisin sanoen me kaikki olemme joka tapauksessa osa ongelmaa ja siten myös osa ratkaisua.
Jotta voisimme kääntää maailmantuskan ja sisäiset ristiriidat positiiviseksi muutosvoimaksi, tarvitsemme lisää globaalikasvatusta yhteiskunnan eri tasoille. Globaalikasvatuksen lähtökohtana nimittäin on, että maailmaa voi muuttaa. Tulevaisuus ei tule meille annettuna, vaan rakentuu tekemiemme valintojen seurauksena. Globaalikasvatuksessa pureudutaan monimutkaisiin globaaleihin riippuvuussuhteisiin lannistumatta, ratkaisukeskeisesti. Tavoitteena on luoda tulevaisuususkoa ja etsiä yhdessä keinoja vaikuttaa ja toimia.
Pakolaisavun globaalikasvatuksessa monimutkaisia ilmiöitä lähestytään faktojen ohella yksilöiden kautta. Pakolaisten tarinat ja draamalliset harjoitukset antavat oppijoille mahdollisuuden asettua erilaisten ihmisten asemaan ja tunnistaa ilmiöiden herättämiä tunteita. Tunteiden kohtaamisen kautta ilmiöihin päästään pureutumaan syvällisemmin. Näin empatia sekä ymmärrys erilaisia ihmisiä kohtaan kasvavat. Tutkimuksen mukaan eri näkökulmien ymmärrys ja empatian piirin laajentuminen ovat edellytyksiä konkreettisille teoille yhdenvertaisuuden, solidaarisuuden ja kestävän maailman eteen.
Kenen tehtävä globaalikasvatus sitten on? Opettajien rooli on kieltämättä keskeinen. Heidän vaikutuspiirissään on suuri joukko nuoria oppijoita, jotka rakentavat aktiivisesti maailmankuvaansa. Myös nykyiset opetussuunnitelmat painottavat globaalikasvatuksen kanssa yhteneviä tavoitteita. Nyt opettajat ovat kuitenkin jääneet toteutuksen kanssa liian yksin, ja vastuu kasautuu jo valmiiksi kuormittuneille harteille. Valinnaisten kurssien ja täydennyskoulutusten sijaan tulisi globaalikasvatus juurruttaakin vahvemmin jo osaksi opettajankoulutuksia sekä ainekohtaisia oppimateriaaleja.
Yhteiskunnallinen muutos ei voi kuitenkaan rajoittua pelkästään kouluihin tai olla nuorten tehtävä. Me kouluaikamme ohittaneet sukupolvet muovaamme tulevaisuutta yhtä lailla – joka päivä. Mukaan globaalikasvatustalkoisiin tarvitaan siis myös muut yhteisöt: työpaikat, järjestöt sekä harrastus- ja kaveriporukat.
Lopulta yhteiskunnallinenkin muutos lähtee yksilöistä. Ensisijaisesti jokainen voi tutkia vain omia ajatuksiaan ja tunteitaan sekä muuttaa omaa toimintaansa. Vaikka voimmekin ottaa täyden vastuun vain itsestämme, vaikuttaa toimintamme aina myös lähipiiriimme, samoin kuin lähipiirimme vaikuttaa meihin. Hyvä uutinen on, että oma muutoksemme voi inspiroida muitakin kohti yhdenvertaisempaa maailmaa. Globaalikasvatuksessa tärkeää on, että emme huomaamattamme syyllistä. Tärkeämpää on, että otamme konkreettisia askeleita kohti kestävää tulevaisuutta ja tuemme toinen toisiamme.
Suvi Niemelä
Asiantuntija, vapaaehtoistoiminta ja globaalikasvatus