”Parasta ovat kohtaamiset”

Sodankylä, Lappeenranta, Nauvo. Turvapaikanhakijoita, pakolaisia ja maahanmuuttajia asuu joka puolella maata. Siksi myös vapaaehtoistyölle on tarvetta kaikissa ilmansuunnissa. Pakolaisapu laajentaakin paikallistoimintaansa uusiin kaupunkeihin ja etsii niihin paikallisvastaavia. Tampereen paikallisvastaava Emmaleena Niemi on nähnyt, kuinka merkityksellistä toiminta voi olla.

Syksyllä 2015 Emmaleena Niemi seurasi Suomen pakolaisuutisointia Chilestä käsin ja päätti, että kotiin palattuaan hän tekisi vapaaehtoistöitä pakolaisten parissa. Suomen Pakolaisapu tuntui sopivalta järjestöltä, ja vapaaehtoisten illasta alkanut polku johti siihen, että hänestä tuli Tampereen paikallisvastaava.

Ventovieraasta luotetuksi

Jokaisen kokemus vapaaehtoisuudesta on erilainen. Intialainen Anjana Sihna uskoo, että muiden auttaminen maksaa itsensä takaisin. Vantaalainen Juhana Neittamo on puolestaan saanut toivomaansa vastapainoa suomalaiseen kanssakäymiseen vastaanottokeskuksen vertaistukiryhmästä.

“Ihmisten auttaminen ei ole minulle pelkkä harrastus. Se on kiinnostukseni kohde ja asia, joka antaa elämälleni lisää merkitystä sekä päämäärän, jonka eteen tehdä töitä”, Intiasta Suomeen vuosi sitten muuttanut Anjana kertoo.