Alusta asti suomalainen

Vuoden pakolaismies Ramin Akhi muistuttaa, ettei pakolaisuus ole pysyvää.

Useimmat meistä puhuvat mieluummin siitä, mitä elämämme on tällä hetkellä kuin siitä, mitä se joskus oli. Niin myös vuoden 2017 pakolaismies Ramin Akhi.

”Pakolaisuus oli yksi vaihe elämässäni, mutta nyt se on jo menneisyyttä. Ajattelen että pakolaisuus loppui viimeistään silloin, kun sain Suomen kansalaisuuden. Suomalaisia on erilaisia, ja minä olen yksi heistä”, hän sanoo.

Siksi uussuomalainen on hänestä parempi sana kuin pakolainen. Yhtä lailla 30-vuotiaan Raminin voi esitellä oululaiseksi, jatko-opintojaan tekeväksi hammaslääkäriksi, joka vain sattui syntymään Afganistanissa.

Oppia ikä kaikki

Pakolaisavun Minun Suomeni -blogisarjassa maahan muuttaneet ja turvapaikanhakijat pohtivat, miten he näkevät pakolaisuuden ja maahanmuuton sekä kertovat kokemuksistaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Sarjan päättää Suomessa puolet elämästään asunut Irakin kurdi Kazhal Ali Ibrahim. Bussikuskina työskentelevä nainen ajaa tasa-arvoa ja haastaa mielellään vallalla olevia sääntöjä ja käsityksiä.

Olen elänyt lähes puolet elämästäni Irakissa ja puolet Helsingissä. Viime vuonna täytin 50 vuotta, ja samana syksynä tuli 12 vuotta täyteen bussinkuljettajana. Olen tietääkseni edelleen ainoa bussia ajava kurdinainen Suomessa. Viihdyn ammatissani, vaikka vuorotyö on raskasta. Miehelläni ei ole ajokorttia, joten meillä minä ajan ja kyyditsen lapset harrastuksiin.

Tuhansia syitä pelätä

Pakolaisavun Minun Suomeni -blogisarjassa maahan muuttaneet ja turvapaikanhakijat pohtivat, miten he näkevät pakolaisuuden ja maahanmuuton sekä kertovat kokemuksistaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Sarjan toiseksi viimeisessä blogissa afganistanilainen Asadullah Ghouse jakaa kielteisen päätöksen saaneiden ystäviensä tarinoita.

Joka kerta, kun kuulen sanan Afganistan, muistan perheeni, ystäväni ja päivätyöni. Muistan myös hirveän liikenteen, savusumun ja pelokkaat kasvot. Rakastan kotimaatani, rakastan todella. Haluan nyt kuitenkin puhua siitä, miksi ihmiset jättävät kotimaansa ja miten Suomen politiikka kohtelee heitä vain sanomalla isosti EI. Se tuntuu olevan niin helppoa.

Lopussa odottaa kiitos

Pakolaisavun Minun Suomeni -blogisarjassa maahan muuttaneet ja turvapaikanhakijat pohtivat, miten he näkevät pakolaisuuden ja maahanmuuton sekä kertovat kokemuksistaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Vuoden viimeisessä blogissa toimittaja Shahin Doagu käsittelee työmarkkinoiden eriarvoisuutta ulkomaalaistaustaisten näkökulmasta.

Itsenäisyyspäivän tienoilla pysähdyin pohtimaan sitä, kuinka kiitollinen olenkaan Suomelle. Äidilläni on aina tapana muistuttaa olemaan kiitollinen elämän nykyhetkestä. ”Monilla maailman ihmisistä ei ole mitään. Ei edes kattoa pään päällä”, hän sanoo.

Kun kansalaisyhteiskunta korvasi valtion

Pakolaisavun Minun Suomeni -blogisarjassa maahan muuttaneet ja turvapaikanhakijat pohtivat, miten he näkevät pakolaisuuden ja maahanmuuton sekä kertovat kokemuksistaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Tämänkertaisessa kirjoituksessa kansalaisaktivisti Suldaan Said Ahmed (vas.) kritisoi Suomen hallituksen turvapaikkapolitiikkaa, jonka seurauksena valtion vastuut ovat kaatuneet pitkälti kansalaisyhteiskunnan harteille.

Vuosi sitten Suomeen saapui lähes 33 000 turvapaikanhakijaa, mikä on paljon aikaisempiin vuosiin verrattuna, mutta samaan aikaan vähän verrattuna esimerkiksi Ruotsiin tai Saksaan. Pakolaisten tulo kosketti jokaista suomalaista tavalla tai toisella.

Hullun lehmän tauti avasi tien pitkään uraan Suomessa

Pakolaisavun Minun Suomeni -blogisarjassa maahan muuttaneet ja turvapaikanhakijat pohtivat, miten he näkevät pakolaisuuden ja maahanmuuton sekä kertovat kokemuksistaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Tämänkertaisessa blogissa Somaliasta Suomeen 13-vuotiaana tullut Nura Farah kertaa kotoutumisprosessinsa vastoinkäymisiä ja onnistumisia. Matkaan on mahtunut myös kirjaimellisesti hullunkurisia käänteitä.

Oli vuosi 1993, kun saavuin Suomeen. Suhteeni Suomeen on täten kestänyt jo yli kaksikymmentä vuotta. Niihin vuosiin on mahtunut paljon iloisia aikoja ja ihania muistoja. Alku oli silti aikanaan vaikea ja ensimmäiset vuodet kamalia. Minua pelotti, ja Suomi näytti silmissäni ennakkoluuloiselta ja oudolta. Syksy oli ankea ja pimeä, ja sitä seurannut valkoinen lumi liian kylmää. Uuden maan kieli ei suostunut taipumaan suussani, ja sanat tuntuivat vieraalta. Silloin en voinut kuvitellakaan oppivani suomea tai kirjoittavani vielä jonain päivänä kirjan suomen kielellä. Pikku hiljaa opin nauttimaan kaikista vuodenajoista. Ihminen on sopeutuvainen.

Miten voimme hallita kriisiä ilman tietoa toisistamme?

Pakolaisavun Minun Suomeni -blogisarjassa maahan muuttaneet ja turvapaikanhakijat pohtivat, miten he näkevät pakolaisuuden ja maahanmuuton sekä kertovat kokemuksistaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Blogin viidennessä osassa irakilainen tutkija-toimittaja Yousif Haddad kertaa irakilaisten turvapaikanhakijoiden Suomeen tulon taustoja sekä pohtii molemminpuolisten väärinkäsitysten juurisyitä ja niiden mahdollisia ratkaisuja.

Olen tavannut paljon irakilaisia turvapaikanhakijoita kiertäessäni vastaanottokeskuksia toimittajan roolissa. Olen itsekin irakilainen ja tullut Suomeen aikanaan turvapaikanhakijana, joten olen ollut sopiva henkilö pitämään vastaanottokeskuksissa luentoja suomalaisesta tapakulttuurista ja yhteiskunnasta. Sekä suomalaisten että turvapaikanhakijoiden kanssa lukuisia keskusteluja käytyäni olen tullut siihen tulokseen, että osapuolet tietävät toisistaan lopulta yllättävän vähän. Turvapaikanhakijat eivät tiedä paljoakaan Suomesta ja suomalaisista, ja sama pätee toisinpäin.

Pelko ei poistunut Suomessa

Pakolaisavun Minun Suomeni -blogisarjassa maahan muuttaneet ja turvapaikanhakijat pohtivat, miten he näkevät pakolaisuuden ja maahanmuuton, sekä kertovat kokemuksistaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Sarjan neljännessä osassa mosulilainen toimittaja Saad Almosly kertoo pelon palaamisesta Maahanmuuttoviraston turvallisuusarvion jälkeen. ”Huoli kasvaa yhä, kun ajattelen epävarmaa tulevaisuuttani.”

Elämä Mosulissa ei ollut koskaan niin hyvää kuin se olisi voinut olla. Mutta kukaan ei osannut aavistaa, että se, mitä oli tulossa, olisi vielä pahempaa.