Mangopuun alla nuorten mielessä ovat vuohet, säästöt ja parempi ruoka

Automekaanikko Pascal Ntibashobokalle ei ole oman alan töitä Ugandan pakolaisasutusalueella. Sen sijaan hän vetää burundilaisnuorille toimeentuloryhmää, jossa nämä oppivat lukemaan ja kirjoittamaan sekä hankkimaan tuloja maataloudesta.

Mangopuun alla istuu joukko nuoria miehiä. Yksi paimentaa vuohilaumaa ja osallistuu välillä kokoukseen. Pikkuhiljaa puun alle saapuu myös tyttöjä ja muita kyläläisiä ihmettelemään, mistä oikein on kyse.

Ryhmää vetää Pascal Ntibashoboka, parikymppinen burundilainen, joka pöräyttää paikalle moottoripyörällä muodikkaasti pukeutuneena.

Minä ja Pakolaisapu: Everlyne Kabasiita

Nakivalen pakolaisasutusalueella Ugandassa aikuiskoulutuksesta vastaava projektityöntekijä Everlyne Kabasiita toivoo, että alueelle saataisiin nykyistä enemmän naispuolisia ryhmänohjaajia.

1.Mitä työhösi kuuluu?

Mobilisoin pakolaisyhteisöjen jäseniä osallistumaan Pakolaisavun aikuisten lukutaito-opetukseen tai aikuisten englanninkielen opetukseen. Menen yhteisöihin ja pyydän ihmisiä koolle. Kerron heille, mitä hyötyä heille on lukutaidosta tai englannin kielen osaamisesta.

Ruandasta, Burundista tai Kongon Demokraattisesta Tasavallasta tänne Etelä-Ugandaan tulevat pakolaiset ovat usein luku- ja kirjoitustaidottomia. Ugandan virallinen kieli on englanti, mitä vain harva pakolainen osaa. Etsin joukosta esimerkiksi nuoria äitejä joille kerron, miten tärkeää on itse oppia lukemaan, jotta he voivat seurata lastensa koulunkäyntiä. Etsin myös yhteisöjen johtajatyyppejä, joiden apua tarvitaan innostamaan mahdollisimman monet mukaan. Järjestän myös testaukset, joissa halukkaiden opiskelijoiden osaamisen taso selvitetään.

”Maailma tarvitsee tyttöjä”

Sandra menetti vanhempansa Kongossa ja pitää nyt huolta neljästä nuorimmasta sisaruksestaan pakolaisasutusalueella. Englannin oppiminen ja oman yrityksen perustaminen ovat saaneet Sandran uskomaan itseensä  ja unelmaansa pakolaistyttöjen kansalaisjärjestöstä.

Savitalon edustalla seisoo ryhdikäs nuori nainen. Hän kättelee reippaasti ja toivottaa tervetulleeksi kotiinsa, jonka kapean oven edessä on liuta sandaaleita ja tennareita. Pienessä talossa asuu selvästi nuoria.

– Teidän ei tarvitse ottaa kenkiä pois, Sandra Aciza sanoo.

Yhdessä elämistä ja pikkulettejä

Nobert oppi kymmenen vuotta sitten letittämään ja leikkaamaan hiuksia synnyinmaassaan Kongossa. Nyt hän pyörittää ryhmänsä kanssa parturi-kampaamoa pakolaisasutusalueella Ugandassa ja jakaa taitojaan muille pakolaisille.

Pölyisen tien varressa Nakivalen pakolaisasutusalueella Ugandassa on savitalo, jossa on kaksi parturi-kampaamoa. Toisen seinä on maalattu vaaleanpunaiseksi, toisen siniseksi. Tie on pakolaisasutusalueella yksi niitä harvoja, jonka läpi ajaa useita autoja päivässä. Autot saavat tien kuparinvärisen pinnan pöllähtämään, mutta vaaleanpunaisen saviseinän sisällä on siistiä.

Nakivalen nuoret kurkottavat tähtiin

Moni Nakivalen pakolaisasutusalueella elävistä nuorista on menettänyt kotimaassaan paljon. Pakolaisavun järjestämällä musiikkileirillä nuoret saavat kehittää intohimoaan ja muistavat, että heilläkin on lupa unelmoida.

Kuvassa: Julius Venas Chirmwani, Claudine Dusenge ja Anny Sybille Izere.

–    Olen artisti, runoilija, laulaja ja esiintyjä, burundilainen Anny Sybille Izere aloittaa itsevarmasti.

Hän seisoo parinkymmenen nuoren muodostamassa  ringissä yhden luokkahuoneen kokoisessa nuorisokeskuksessa ja lukee kirjoittamaansa artistiesittelyä luokalle. Anny Sybille on yksi lähes 100 000 pakolaisesta, jotka asuvat Lounais-Ugandan Nakivalen pakolaisasutusalueella.