Uusi alku ompelijana

Pakolaisavun ompelukurssien kautta Myanmarin rajaseutujen naiset saavat mahdollisuuksia toimeentulon hankkimiseen ja yrittäjäksi ryhtymiseen.

”Uskon, että voin ansaita ompelijana vähintään 5 000–7 000 Myanmarin kyatia päivässä”, sanoo Ma Thin Mar Oo luottavaisena.

Myanmarin kaakkoisosassa sijaitsevassa kylässä asuvalle yhden lapsen äidille noin 3–4 euroa vastaava summa olisi tuplasti se, mitä hän tienasi aiemmin peltotöissä. Mahdollisuus toimeentulon hankkimiseen ompelemalla on 34-vuotiaalle Ma Thinille ehdottoman tarpeen, sillä enää maataloustöitä ei ole tarjolla.

Minä ja Pakolaisapu: Moe Zaw Aung

Myanmarissa Pakolaisavun projektikoordinaattorina työskentelevä Moe Zaw Aung haluaa kiittää lahjoittajia tuesta ja muistuttaa, että Pakolaisavun työ vaikuttaa positiivisesti niin yksittäisten ihmisten elämään kuin yhteiskuntaankin.

1. Kuinka kauan olet työskennellyt pakolaisten ja maan sisäisten pakolaisten kanssa?

Olen tehnyt töitä Suomen Pakolaisavulle siitä asti, kun järjestö aloitti toimintansa Myanmarissa elokuussa 2015. Ennen kuin Pakolaisapu pystyi aloittamaan Myanmarissa, Kayahin osavaltio, jossa työmme tapahtuu, arvioitiin. Toimin tuolloin konsulttina arvioinnissa erityisasiantuntija Massimo Lanciottin rinnalla. Arviointi liittyi nuoriso- ja ammattikoulutukseen.

Uusia alkuja Suomessa ja maailmalla

Kiitos lahjoittajiemme ja rahoittajiemme, maailmasta tuli jälleen vähän parempi vuonna 2016! Tässä joitakin esimerkkejä työmme tuloksista Suomessa ja maailmalla.

Yksi keskeinen toimintamuoto kotimaan työssämme on maahanmuuttajien vertaisryhmätoiminta, jota Pakolaisapu on tehnyt jo 15 vuotta. Vuonna 2016 vertaisryhmiä järjestettiin myös turvapaikanhakijoille. Yhteensä 554 turvapaikanhakijaa sai vastaanottokeskuksissa pidetyissä ryhmissä tietoa muun muassa omista oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan sekä asumisesta, koulutuksesta ja työelämästä Suomessa.

Moottoripyöräkorjaamo omaan kylään

Suomen Pakolaisapu tukee Myanmarissa nuorten ammattikoulutusta, jotta myös syrjäseutujen nuorilla aikuisilla olisi mahdollisuudet työllistymiseen ja parempaan elämään. Pakolaisavun kurssilta valmistuvat moottoripyöräkorjaajat haluavat hyödyntää oppimaansa ryhtymällä yrittäjiksi.

Aung Shein Oo, 20, ja Larka Baw Shee, 23, ovat käyneet moottoripyöräkorjauksen kurssin Pakolaisavun tukemassa ammattikoulussa. Koulutukseen kuului kuuden viikon harjoittelu, jonka nuoret miehet suorittivat Morning Sun -moottoripyöräkorjaamossa pienessä Loikawin kaupungissa.

Pakolaiskylä, jota ei ole olemassa

Pakolaisavun kumppani Law Home Law Firm pyrkii luomaan Myanmarista maan, jossa kansalaisoikeudet toteutuvat kaikilla. Lakitoimisto pyrkii tavoittamaan syrjäiset kylät ja kannustamaan kyliä ja niiden asukkaita rekisteröitymään.

Yli kuusi vuosikymmentä jatkuneesta konfliktista toipuva Myanmar on hiljalleen pääsemässä jaloilleen. Demokraattiset vaalit on pidetty, hallitus nimitetty ja kansainväliset yritykset vyöryneet avautuville markkinoille. Pakolaiset niin maan sisältä kuin rajojen ulkopuolelta alkavat hiljalleen suunnitella paluuta kotiseuduilleen.

Viisi hienoa lukua vuodelta 2016

Tammikuussa Pakolaisavussa on summattu viime vuoden työn tuloksia ja kehitysyhteistyöohjelmamme osalta luvut alkavat olla koossa. Vuonna 2016 työstämme hyötyi Ugandassa, Myanmarissa, Liberiassa ja Sierra Leonessa yhteensä lähes 16 000 ihmistä. Tämä on kirkkaasti yli tavoitteen, joka vuodelle oli asetettu!

15 800 ihmisen elämästä tuli parempaa

Vuoden aikana kaikkiaan lähes 16 000 konflikteista kärsinyttä ihmistä sai taitoja, jotka auttavat heitä hankkimaan itse toimeentulonsa, osallistumaan kotikylänsä ja yhteisönsä päätöksentekoon, huolehtimaan lastensa hyvinvoinnista sekä myöhemmin auttamaan kotimaansa jälleenrakentamisessa. Kun mukaan lasketaan heidän perheenjäsenensä, työmme voi todeta muuttaneen yli 60 000 ihmisen elämää.

Orjuudesta ompelijaksi

Myanmarilainen Thoe Moe halusi auttaa perhettään ja lähti siirtotyöläiseksi Singaporeen, mutta joutuikin palkattomaksi kotiorjaksi. Naisjärjestön avulla Thoe Moe pääsi takaisin kotimaahansa, missä hän opiskelee nyt ompelijaksi.

Ompelukurssi on ollut käynnissä jo kuukauden, ja työn alla on jakku. Opettaja Ma Tee Moe esittelee vinkkejä kaavojen luonnosteluun, ja oppilaat toistavat perässä oikeita mittasuhteita. Pihalla käyskentelee kukko, ja aamupalan jäljiltä leijailee vielä palavan puun tuoksu.

Relevant, cost-efficient and effective development cooperation

An independent evaluation of the Finnish Refugee Council’s (FRC) development programme has shown that the work implemented by the organization is, relevant, cost-efficient and effective. Among their final recommendations, the evaluators highlighted that the Finnish Government should increase the financial support given to non-governmental organizations’ programmes to make it possible to achieve similar positive results in the future.

Finnish Refugee Council’s development cooperation is mainly focused on the education of adults and refugees. The work of the organization during 2010-2015 benefited directly about 79 000 people in five countries – Uganda, Liberia, Sierra Leone, Thailand and Myanmar. In addition, the FRC’s Ebola information activities in communities and educational radio programmes reached hundreds of thousands of people. It is estimated that the FRC development cooperation programme positively affects even larger population because the empowerment through literacy and livelihood skills impacts target populations in many areas of life.

Vaikuttavaa, tarkoituksenmukaista ja kustannustehokasta kehitysyhteistyötä

Suomen Pakolaisavun kehitysyhteistyöohjelmasta tehty riippumaton arviointi osoittaa, että järjestön tekemä työ on vaikuttavaa, tarkoituksenmukaista ja kustannustehokasta. Johtopäätöksenä tästä arvioijat toteavat, että Suomen hallituksen tulisi lisätä kansalaisjärjestöjen ohjelmatukea, jotta vastaavia positiivisia tuloksia saavutettaisiin jatkossakin.

Pakolaisavun kehitysyhteistyö keskittyy ennen kaikkea aikuisten ja pakolaisten kouluttamiseen. Vuosina 2010–2015 järjestön työstä hyötyi sen neljässä kohdemaassa – Ugandassa, Liberiassa, Sierra Leonessa ja Myanmarissa – suoraan noin 79 000 ihmistä. Lisäksi Pakolaisavun ebolavalistus ja radion opetusohjelmat tavoittivat satojatuhansia ihmisiä. Arvion mukaan kehitysyhteistyöohjelma vaikuttaa positiivisesti vielä tätäkin suurempaan joukkoon, koska lukutaitoa ja elinkeinoja vahvistavilla taidoilla on seurauksia monilla kohdeväestöjen elämänaloilla.

Nuorten ammattikoulutus tukee koko sodasta toipuvaa yhteisöä

Koulutus ja työllisyyden parantaminen ovat avaintekijöitä, kun vuosia jatkunut sotiminen päättyy ja yhteiskuntaa aletaan jälleenrakentaa. Pakolaisapu tukee syrjäytyneiden tai syrjäytymisvaarassa olevien nuorten ammattikoulutusta Sierra Leonessa ja Myanmarissa. Koulutuksiin osallistuu myös liikuntarajoitteisia nuoria.

Sierra Leone ja Myanmarin reuna-alueet toimivat vuosikausia sotien näyttämöinä. Moni on sotien vuoksi jäänyt vaille koulutusta, työttömyysluvut ovat korkeat ja iso osa ihmisistä elää köyhyydessä. Jälleenrakentamisen tukeminen ja rauhallisten olojen vahvistaminen on tärkeää.