Kyyjärven ihme ja mitä sille tapahtui

Kyyjärven ihme jäi jäykän byrokratian ja säännösten jalkoihin. Se on kuitenkin todiste siitä, että kotoutuminen voi onnistua muuallakin kuin isoissa kasvukeskuksissa.

Ensin Kyyjärvellä vastustettiin turvapaikanhakijoita ja vastaanottokeskuksen perustamista. Kunnassa suunniteltiin jopa kodinturvajoukkoja ja osa harkitsi muuttoa toisaalle. Asenteet kuitenkin muuttuivat ja lopulta Kyyjärvellä vastustettiinkin vastaanottokeskuksen sulkemista. Kuntalaiset keräsivät nimiä vastaanottokeskuksen sulkemista vastustavaan vetoomukseen ja järjestivät mielenilmauksia. Näin syntyi sisäministeri Paula Risikon sanoin Kyyjärven ihme.

Närpiön menestystarina alkoi pakolaisten vastaanottamisesta

Runsaan 9000 asukkaan Närpiö kasvattaa yli puolet Suomen tomaateista. Tomaattien lisäksi Närpiö tunnetaan onnistuneesta pakolaisten ja muiden maahanmuuttajien kotouttamisesta ja työllistämisestä. Tulijoiden ansiosta kaupunki on säilynyt elinvoimaisena ja siellä on havahduttu jopa pienelle paikkakunnalle epätyypillisiin ongelmiin kuten liian pieniksi jääviin kouluihin.

“Närpiön ilmiö” alkoi, kun kaupunki vuonna 1988 päätti antaa uuden kodin joukolle vietnamilaisia pakolaisia. Närpiö oli tuolloin edelläkävijä, sillä se oli ensimmäinen suurkaupunkialueiden ulkopuolinen kiintiöpakolaisia vastaanottanut kaupunki. Myöhemmin 1990-luvun lopulla Närpiö otti vastaan pakoon joutuneita bosnialaisia, serbejä ja kroaatteja ja viimeisimpinä kaupunkiin saapuivat 20 sudanilaista kiintiöpakolaista vuonna 2014.

Kurvin seminaarissa pohdittiin palvelujärjestelmien uudistuksia

Pakolaisavun Kurvi-projektin aamiaisseminaari kokosi viranomaisia ja sosiaalityön ammattilaisia keskustelemaan palvelujärjestelmän muutoksista ja niiden vaikutuksista maahan muuttaneiden arkeen. Seminaarissa haettiin selkeyttä uusiin käytäntöihin ja etsittiin yhdessä ratkaisuja umpikujilta vaikuttaviin tilanteisiin. 

Suomen palvelujärjestelmä on muuttunut reippaalla tahdilla viimeisen vuoden aikana. Näkyvin uudistus on ollut perustoimeentulotuen siirtyminen Kelalle vuoden alussa, kun taas täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki ovat edelleen kuntien hoidossa. Siirron jälkeen Kelan palvelut ovat ruuhkaantuneet ja käsittelyajat venyneet paikoin yli lain sallimien rajojen.  Sosiaalityössä on myös nähty, kuinka kiireessä tehdyt virheelliset päätökset ovat vaikeuttaneet monen elämää.

Naisten puolella

Vuoden pakolaisnainen Bahar Mozaffari haluaa varmistaa, että myös maahanmuuttajanaiset pääsevät osaksi suomalaista yhteiskuntaa.

Mikä auttaa parhaiten maahanmuuttajien kotoutumista? Tätä miettivät virkamiehet, tutkijat, poliitikot ja opettajat. Myös vuoden 2017 pakolaisnaisella Bahar Mozaffarilla, 39, on näkemys aiheeseen.

”Aidot kohtaamiset suomalaisten kanssa.”

Hänen omassa kotoutumisessaan ratkaisevaa oli vuonna 2008 satunnaisesta juttutuokiosta alkanut ystävyys.

”Parhaan ystäväni Pirjon kautta tutustuin suomalaisten todelliseen elämään. Hän ei yrittänyt selittää minulle, miten asiat pitää tehdä eikä ollut liian varovainen, vaikka tulemme eri kulttuureista. Kun tuli pettymyksiä, hän välillä kiroili.”

Alusta asti suomalainen

Vuoden pakolaismies Ramin Akhi muistuttaa, ettei pakolaisuus ole pysyvää.

Useimmat meistä puhuvat mieluummin siitä, mitä elämämme on tällä hetkellä kuin siitä, mitä se joskus oli. Niin myös vuoden 2017 pakolaismies Ramin Akhi.

”Pakolaisuus oli yksi vaihe elämässäni, mutta nyt se on jo menneisyyttä. Ajattelen että pakolaisuus loppui viimeistään silloin, kun sain Suomen kansalaisuuden. Suomalaisia on erilaisia, ja minä olen yksi heistä”, hän sanoo.

Siksi uussuomalainen on hänestä parempi sana kuin pakolainen. Yhtä lailla 30-vuotiaan Raminin voi esitellä oululaiseksi, jatko-opintojaan tekeväksi hammaslääkäriksi, joka vain sattui syntymään Afganistanissa.

Vuoden pakolaiset 2017 ovat Bahar Mozaffari ja Ramin Akhi

Suomen Pakolaisapu on valinnut vuoden pakolaisnaiseksi espoolaisen Bahar Mozaffarin ja vuoden pakolaismieheksi oululaisen Ramin Akhin. Nimitykset julkistettiin lauantaina Tampereella Women of the World -festivaalilla.

”Haluan olla kannustamassa maahanmuuttajanaisia itsenäiseen elämään, löytämään oman paikkansa suomalaisessa yhteiskunnassa ja pääsemään mukaan työelämään”, Bahar Mozaffari, 39, sanoo.

Hän itse tuli Suomeen kiintiöpakolaisena vuonna 2006. Ekonomiksi opiskellut Mozaffari joutui pakolaiseksi poliittisista syistä, sillä hän toimi naisjärjestössä entisessä kotimaassaan Iranissa. Nykyisin hän työskentelee Uudenmaan ELY-keskuksen maahanmuuttotyön erikoissuunnittelijana. Tämän lisäksi Mozaffari on tehnyt vapaaehtoistyötä muun muassa WILPF -naisjärjestössä ja lasten kerhonohjaajana.

Lopussa odottaa kiitos

Pakolaisavun Minun Suomeni -blogisarjassa maahan muuttaneet ja turvapaikanhakijat pohtivat, miten he näkevät pakolaisuuden ja maahanmuuton sekä kertovat kokemuksistaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Vuoden viimeisessä blogissa toimittaja Shahin Doagu käsittelee työmarkkinoiden eriarvoisuutta ulkomaalaistaustaisten näkökulmasta.

Itsenäisyyspäivän tienoilla pysähdyin pohtimaan sitä, kuinka kiitollinen olenkaan Suomelle. Äidilläni on aina tapana muistuttaa olemaan kiitollinen elämän nykyhetkestä. ”Monilla maailman ihmisistä ei ole mitään. Ei edes kattoa pään päällä”, hän sanoo.

Harrastussparraus kannustaa kokeilemaan yhdessä

Pakolaisapu tukee maahan muuttaneiden kotoutumista sosiaalisen tuen ja merkityksellisen toiminnan kautta. Tänä syksynä alkaneessa, maahan muuttaneiden ja vapaaehtoisten yhdessä suunnittelemassa ja toteuttamassa harrastussparraustoiminnassa kokeillaan ryhmänä lähialueen harrastusmahdollisuuksia. Toiminnalla pyritään tuomaan suomalainen yhteiskunta ja kulttuuri lähemmäs kotoutujia.

Nuoret irakilaismiehet asettelevat tottunein elein palloja biljardipöydälle Espoon Sellossa. Pakolaisavun järjestämän harrastussparrausryhmän jäsenet aloittelevat neljättä tapaamistaan. Ryhmä on tätä ennen jo käynyt keilaamassa, uimassa ja kuntosalilla.

Miten voimme hallita kriisiä ilman tietoa toisistamme?

Pakolaisavun Minun Suomeni -blogisarjassa maahan muuttaneet ja turvapaikanhakijat pohtivat, miten he näkevät pakolaisuuden ja maahanmuuton sekä kertovat kokemuksistaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Blogin viidennessä osassa irakilainen tutkija-toimittaja Yousif Haddad kertaa irakilaisten turvapaikanhakijoiden Suomeen tulon taustoja sekä pohtii molemminpuolisten väärinkäsitysten juurisyitä ja niiden mahdollisia ratkaisuja.

Olen tavannut paljon irakilaisia turvapaikanhakijoita kiertäessäni vastaanottokeskuksia toimittajan roolissa. Olen itsekin irakilainen ja tullut Suomeen aikanaan turvapaikanhakijana, joten olen ollut sopiva henkilö pitämään vastaanottokeskuksissa luentoja suomalaisesta tapakulttuurista ja yhteiskunnasta. Sekä suomalaisten että turvapaikanhakijoiden kanssa lukuisia keskusteluja käytyäni olen tullut siihen tulokseen, että osapuolet tietävät toisistaan lopulta yllättävän vähän. Turvapaikanhakijat eivät tiedä paljoakaan Suomesta ja suomalaisista, ja sama pätee toisinpäin.

Yrittäminen palkitaan

Pakolaisavun Minun Suomeni -blogisarjassa maahan muuttaneet ja turvapaikanhakijat pohtivat, miten he näkevät pakolaisuuden ja maahanmuuton, sekä kertovat kokemuksistaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Mi Mi Po Hti saapui Suomeen Myanmarista 2000-luvun alussa ja kävi läpi pitkän kotoutumisprosessin. ”Osaamattomuuttaan ei kannata hävetä”, hän muistuttaa muita maahan muuttaneita.

Kun saavuimme Kuopioon 2000-luvun alussa, meidät otettiin vastaan uteliaasti. Paikallislehdet kirjoittivat ja ihmiset puhuivat: ”Burmalaiset tulevat!”. Silloin pakolaiset olivat Suomessa vielä melko harvinaisia, ja uusista tulijoista oltiin vilpittömän kiinnostuneita. Nykyään tilanne on toinen, kun turvapaikanhakijoita on tullut Lähi-idän konfliktimaista runsaasti.