”Olen todella kiitollinen Suomelle”

Rita Kostamasta tuli pakolainen, kun hänen synnyinmaassaan Ruandassa alkoi kansanmurha. Suomen pakolaiskiintiöön pääseminen palautti hänen uskonsa elämään.

”Monet pakolaiset joutuvat myymään koko omaisuutensa, jättämään perheensä ja lähtemään vaaralliseen matkaan esimerkiksi Välimeren ylitykseen salakuljettajien avulla saadakseen turvallisemman paikan elää.

Oma elämäni pakolaisena oli ahdistavaa. Nuorena tyttönä ja ilman vanhempiani jouduin elämään monessa maassa epävarmuudessa ja pelossa, rahattomana ja paperittomana neljä vuotta vailla tietoa tulevaisuudesta. Minun piti vain odottaa ja odottaa, sillä en tiennyt yhtään, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Kävellen Bagdadista Helsinkiin menee neljä vuotta

Palkittu kirjailija ja elokuvantekijä Hassan Blasim päätyi Suomeen sattumalta 12 vuotta sitten.  Nyt hän puhuu pakolaisten oikeuksien puolesta, jotta kenenkään ei tarvitsisi tehdä samaa matkaa.

Hassan Blasim on tottunut kertaamaan haastatteluissa omaa matkaansa pakolaisena Bagdadista Helsinkiin. Hän ei kuitenkaan usko, että pelkästään pakolaisten tarinoilla saadaan aikaan muutosta.

“Kyllä suomalaiset tietävät pakolaisten kärsimyksestä. Sitä näkee jokaisessa uutislähetyksessä. Olisi tärkeää, että tarinoista siirryttäisiin isompaan kuvaan”, Blasim kommentoi.

”Suomen pakolaiskiintiöön pääseminen vahvisti, että elämäni on elämisen arvoista”

Vuoden pakolaisnainen Bahar Mozaffari muistuttaa, ettei pakolaisuus ole vain pakolaisten itsensä, vaan koko ihmiskunnan ongelma. Pakolaiskiintiön kautta Suomi voi auttaa heikoimpia ja edistää oikeudenmukaisuutta.

Pakolaisten uudelleensijoittaminen on paras ja toimivin tapa auttaa kaikkein suurimmassa hädässä olevia ihmisiä maailman kriiseissä ja samalla vahvistaa globaalia oikeudenmukaisuutta. Siksi Suomen tulisi nostaa omaa vuosittaista pakolaiskiintiötään. Näin ajattelee Bahar Mozaffari, jonka Suomen Pakolaisapu valitsi maaliskuussa vuoden 2017 pakolaisnaiseksi.

Yli 40 järjestöä vetoaa hallitukseen pakolaiskiintiön korottamiseksi

Hallituksen kehysriihessä huhtikuun lopussa luodaan suuntaviivat Suomen taloudelle seuraavalle vuodelle. Järjestöt vaativat, että pakolaiskiintiötä korotetaan vuodelle 2018. Kiintiön korottamisen puolesta puhuvat myös taloustieteen professori Sixten Korkman ja arkkipiispa Kari Mäkinen.

”Suomi voi vauraana maana auttaa kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia ihmisiä, vaikka tästä aiheutuu kustannuksia. Myönteisten asenteiden ja onnistuneen kotouttamispolitiikan avulla voidaan kustannuksia pienentää merkittävästi”, sanoo Sixten Korkman.

Säästö- ja lainaryhmät auttavat ponnistamaan pois köyhyydestä

Suomen Pakolaisapu tukee Ugandassa yli 110 pakolaisten säästö- ja lainaryhmää. Tulokset ovat hyviä: moni pakolainen on onnistunut ryhmän avulla ponnistamaan pois köyhyyden kierteestä.

Pienen huoneen kokoiseen savitaloon on tuotu naapurustosta sinisiä muovituoleja. Olemme Kyakan pakolaisasutusalueella Länsi-Ugandassa ja 30 kongolaispakolaisen säästö-ja lainaryhmä Akouanzin joka viikkoinen kokoontuminen on alkamaisillaan. Talossa asuva keski-ikäinen nainen on ryhmän kirstunvartija ja hän on nostanut sinisen peltiarkun lattialle odottamaan ryhmänjäsenten saapumista. Ryhmä on ollut poikkeuksellisen menestyksekäs, sillä viime vuoden loppuun mennessä se onnistui säästämään 2,5 miljoonaa shillinkiä, eli noin 650 euroa.