Oppia ikä kaikki

Pakolaisavun Minun Suomeni -blogisarjassa maahan muuttaneet ja turvapaikanhakijat pohtivat, miten he näkevät pakolaisuuden ja maahanmuuton sekä kertovat kokemuksistaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Sarjan päättää Suomessa puolet elämästään asunut Irakin kurdi Kazhal Ali Ibrahim. Bussikuskina työskentelevä nainen ajaa tasa-arvoa ja haastaa mielellään vallalla olevia sääntöjä ja käsityksiä.

Olen elänyt lähes puolet elämästäni Irakissa ja puolet Helsingissä. Viime vuonna täytin 50 vuotta, ja samana syksynä tuli 12 vuotta täyteen bussinkuljettajana. Olen tietääkseni edelleen ainoa bussia ajava kurdinainen Suomessa. Viihdyn ammatissani, vaikka vuorotyö on raskasta. Miehelläni ei ole ajokorttia, joten meillä minä ajan ja kyyditsen lapset harrastuksiin.

Tuhansia syitä pelätä

Pakolaisavun Minun Suomeni -blogisarjassa maahan muuttaneet ja turvapaikanhakijat pohtivat, miten he näkevät pakolaisuuden ja maahanmuuton sekä kertovat kokemuksistaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Sarjan toiseksi viimeisessä blogissa afganistanilainen Asadullah Ghouse jakaa kielteisen päätöksen saaneiden ystäviensä tarinoita.

Joka kerta, kun kuulen sanan Afganistan, muistan perheeni, ystäväni ja päivätyöni. Muistan myös hirveän liikenteen, savusumun ja pelokkaat kasvot. Rakastan kotimaatani, rakastan todella. Haluan nyt kuitenkin puhua siitä, miksi ihmiset jättävät kotimaansa ja miten Suomen politiikka kohtelee heitä vain sanomalla isosti EI. Se tuntuu olevan niin helppoa.

Lopussa odottaa kiitos

Pakolaisavun Minun Suomeni -blogisarjassa maahan muuttaneet ja turvapaikanhakijat pohtivat, miten he näkevät pakolaisuuden ja maahanmuuton sekä kertovat kokemuksistaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Vuoden viimeisessä blogissa toimittaja Shahin Doagu käsittelee työmarkkinoiden eriarvoisuutta ulkomaalaistaustaisten näkökulmasta.

Itsenäisyyspäivän tienoilla pysähdyin pohtimaan sitä, kuinka kiitollinen olenkaan Suomelle. Äidilläni on aina tapana muistuttaa olemaan kiitollinen elämän nykyhetkestä. ”Monilla maailman ihmisistä ei ole mitään. Ei edes kattoa pään päällä”, hän sanoo.

Harrastussparraus kannustaa kokeilemaan yhdessä

Pakolaisapu tukee maahan muuttaneiden kotoutumista sosiaalisen tuen ja merkityksellisen toiminnan kautta. Tänä syksynä alkaneessa, maahan muuttaneiden ja vapaaehtoisten yhdessä suunnittelemassa ja toteuttamassa harrastussparraustoiminnassa kokeillaan ryhmänä lähialueen harrastusmahdollisuuksia. Toiminnalla pyritään tuomaan suomalainen yhteiskunta ja kulttuuri lähemmäs kotoutujia.

Nuoret irakilaismiehet asettelevat tottunein elein palloja biljardipöydälle Espoon Sellossa. Pakolaisavun järjestämän harrastussparrausryhmän jäsenet aloittelevat neljättä tapaamistaan. Ryhmä on tätä ennen jo käynyt keilaamassa, uimassa ja kuntosalilla.

Kun kansalaisyhteiskunta korvasi valtion

Pakolaisavun Minun Suomeni -blogisarjassa maahan muuttaneet ja turvapaikanhakijat pohtivat, miten he näkevät pakolaisuuden ja maahanmuuton sekä kertovat kokemuksistaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Tämänkertaisessa kirjoituksessa kansalaisaktivisti Suldaan Said Ahmed (vas.) kritisoi Suomen hallituksen turvapaikkapolitiikkaa, jonka seurauksena valtion vastuut ovat kaatuneet pitkälti kansalaisyhteiskunnan harteille.

Vuosi sitten Suomeen saapui lähes 33 000 turvapaikanhakijaa, mikä on paljon aikaisempiin vuosiin verrattuna, mutta samaan aikaan vähän verrattuna esimerkiksi Ruotsiin tai Saksaan. Pakolaisten tulo kosketti jokaista suomalaista tavalla tai toisella.

Orjuudesta ompelijaksi

Myanmarilainen Thoe Moe halusi auttaa perhettään ja lähti siirtotyöläiseksi Singaporeen, mutta joutuikin palkattomaksi kotiorjaksi. Naisjärjestön avulla Thoe Moe pääsi takaisin kotimaahansa, missä hän opiskelee nyt ompelijaksi.

Ompelukurssi on ollut käynnissä jo kuukauden, ja työn alla on jakku. Opettaja Ma Tee Moe esittelee vinkkejä kaavojen luonnosteluun, ja oppilaat toistavat perässä oikeita mittasuhteita. Pihalla käyskentelee kukko, ja aamupalan jäljiltä leijailee vielä palavan puun tuoksu.

Yrittäminen palkitaan

Pakolaisavun Minun Suomeni -blogisarjassa maahan muuttaneet ja turvapaikanhakijat pohtivat, miten he näkevät pakolaisuuden ja maahanmuuton, sekä kertovat kokemuksistaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Mi Mi Po Hti saapui Suomeen Myanmarista 2000-luvun alussa ja kävi läpi pitkän kotoutumisprosessin. ”Osaamattomuuttaan ei kannata hävetä”, hän muistuttaa muita maahan muuttaneita.

Kun saavuimme Kuopioon 2000-luvun alussa, meidät otettiin vastaan uteliaasti. Paikallislehdet kirjoittivat ja ihmiset puhuivat: ”Burmalaiset tulevat!”. Silloin pakolaiset olivat Suomessa vielä melko harvinaisia, ja uusista tulijoista oltiin vilpittömän kiinnostuneita. Nykyään tilanne on toinen, kun turvapaikanhakijoita on tullut Lähi-idän konfliktimaista runsaasti.

Suomi, älä luovu ihmisoikeuksista!

Pakolaisavun Minun Suomeni -blogisarjassa maahan muuttaneet ja turvapaikanhakijat pohtivat, miten he näkevät pakolaisuuden ja maahanmuuton, sekä kertovat kokemuksistaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Iranista kiintiöpakolaisena Suomeen tullut Veronica Kalhori on huolissaan maahanmuuttopolitiikan kulkusuunnasta.

Olen viime aikoina miettinyt paljon, mihin suuntaan meidän Suomemme on menossa. Se oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen Suomi, jossa on vuosikymmenien ajan tehty kovaa työtä ihmisoikeuksien edistämiseksi. Se inhimillinen Suomi, joka on aina ollut valmis auttamaan hädässä olevia ihmisiä. Se hieno Suomi, joka on tunnettu menestyksestä, hyvinvointivaltion periaatteista ja rauhan luomisesta.

Oikeassa paikassa oikeaan aikaan

Pakolaisavun Minun Suomeni -blogisarjassa maahan muuttaneet ja turvapaikanhakijat pohtivat, miten he näkevät pakolaisuuden ja maahanmuuton sekä kertovat kokemuksistaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Ensimmäisenä ääneen pääsee irakilainen Hussein Abdalkareem.

Osa ihmisistä ajattelee, että pakolaisista on tullut ongelma. Suhtautuminen heihin on jakanut koko Euroopan kahteen leiriin. Hämmennykselle on syynsä. Eurooppaan on tullut kahden viime vuoden aikana enemmän turvapaikanhakijoita kuin koskaan aikaisemmin. Suurien tulijamäärien myötä monet maat ovat nostaneet kätensä pystyyn: emme voi ottaa enempää tulijoita, taloutemme ja yhteiskuntamme ei kestä enempää.

Yhdessä elämistä ja pikkulettejä

Nobert oppi kymmenen vuotta sitten letittämään ja leikkaamaan hiuksia synnyinmaassaan Kongossa. Nyt hän pyörittää ryhmänsä kanssa parturi-kampaamoa pakolaisasutusalueella Ugandassa ja jakaa taitojaan muille pakolaisille.

Pölyisen tien varressa Nakivalen pakolaisasutusalueella Ugandassa on savitalo, jossa on kaksi parturi-kampaamoa. Toisen seinä on maalattu vaaleanpunaiseksi, toisen siniseksi. Tie on pakolaisasutusalueella yksi niitä harvoja, jonka läpi ajaa useita autoja päivässä. Autot saavat tien kuparinvärisen pinnan pöllähtämään, mutta vaaleanpunaisen saviseinän sisällä on siistiä.