Literacy is a human right – 20 years of refugee work in Uganda

For 20 years the Finnish Refugee Council has been teaching adult literacy and English among refugees in Uganda

The Finnish Refugee Council started working among adult refugees in Uganda exactly 20 years ago. Our first classes of Functional Adult literacy (FLA) and English for Adults (EFA) started in Adjumani in 1997. Two years ago we returned to the busy northern border area again to four settlements: the Ayilo I and II and Nyamanzi and Pagirinya.

This year, we are planning to extend our operations to Lamwo.

Oppia elämää varten

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun Pakolaisapu aloitti ihmisoikeusperustaisen aikuiskoulutuksen Ugandan pakolaisten keskuudessa. Ihmisoikeusperustaisuudella tarkoitetaan sitä, että koulutus nähdään ihmisoikeutena ja sen tulee vastata ihmisten todellisiin tarpeisiin.

Pakolaisapu on esimerkiksi luonut pakolaisille omat oppimateriaalit kielten opiskeluun. Ne on laadittu yhteistyössä pakolaisten kanssa, vastaamaan heidän tarpeitaan sekä pakolaisina Ugandassa että ajatellen mahdollista uudelleensijoitusta tai kotiinpaluuta.

Valoa savimajaan

“200 shillings” – “It can buy a banana”.

Mitä saa kahdella sadalla shillingillä? Sillä saa banaanin.
Mitä saa tuhannella shillingillä? Puheaikaa kännykkään. Ei kovin paljoa, mutta muutaman puhelun verran kumminkin.
Opettaja kysyy ja oppilaat vastaaavat vuorollaan.
50 000:lla shillingillä voi jo ostaa pienen aurinkopaneelin, jolla saa iltaisin valoa.
Tätä voisi jatkaa: Paljonko on kaksi sataa Ugandan shillinkiä euroissa? Noin viisi senttiä.

Viikko sitten seurasin aikuisten englanninkurssia Kyaka II pakolaisasutusalueella lounaisessa Ugandassa. Kyaka on yksi Ugandan vanhimpia asutusalueita, perustettu jo 1960-luvulla Kongon sisällissotaa pakenevia varten. Jotkut ovat asuneet alueella siitä lähtien.

Oppia ikä kaikki

Pakolaisavun Minun Suomeni -blogisarjassa maahan muuttaneet ja turvapaikanhakijat pohtivat, miten he näkevät pakolaisuuden ja maahanmuuton sekä kertovat kokemuksistaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Sarjan päättää Suomessa puolet elämästään asunut Irakin kurdi Kazhal Ali Ibrahim. Bussikuskina työskentelevä nainen ajaa tasa-arvoa ja haastaa mielellään vallalla olevia sääntöjä ja käsityksiä.

Olen elänyt lähes puolet elämästäni Irakissa ja puolet Helsingissä. Viime vuonna täytin 50 vuotta, ja samana syksynä tuli 12 vuotta täyteen bussinkuljettajana. Olen tietääkseni edelleen ainoa bussia ajava kurdinainen Suomessa. Viihdyn ammatissani, vaikka vuorotyö on raskasta. Miehelläni ei ole ajokorttia, joten meillä minä ajan ja kyyditsen lapset harrastuksiin.

Tuhansia syitä pelätä

Pakolaisavun Minun Suomeni -blogisarjassa maahan muuttaneet ja turvapaikanhakijat pohtivat, miten he näkevät pakolaisuuden ja maahanmuuton sekä kertovat kokemuksistaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Sarjan toiseksi viimeisessä blogissa afganistanilainen Asadullah Ghouse jakaa kielteisen päätöksen saaneiden ystäviensä tarinoita.

Joka kerta, kun kuulen sanan Afganistan, muistan perheeni, ystäväni ja päivätyöni. Muistan myös hirveän liikenteen, savusumun ja pelokkaat kasvot. Rakastan kotimaatani, rakastan todella. Haluan nyt kuitenkin puhua siitä, miksi ihmiset jättävät kotimaansa ja miten Suomen politiikka kohtelee heitä vain sanomalla isosti EI. Se tuntuu olevan niin helppoa.

Lopussa odottaa kiitos

Pakolaisavun Minun Suomeni -blogisarjassa maahan muuttaneet ja turvapaikanhakijat pohtivat, miten he näkevät pakolaisuuden ja maahanmuuton sekä kertovat kokemuksistaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Vuoden viimeisessä blogissa toimittaja Shahin Doagu käsittelee työmarkkinoiden eriarvoisuutta ulkomaalaistaustaisten näkökulmasta.

Itsenäisyyspäivän tienoilla pysähdyin pohtimaan sitä, kuinka kiitollinen olenkaan Suomelle. Äidilläni on aina tapana muistuttaa olemaan kiitollinen elämän nykyhetkestä. ”Monilla maailman ihmisistä ei ole mitään. Ei edes kattoa pään päällä”, hän sanoo.

Harrastussparraus kannustaa kokeilemaan yhdessä

Pakolaisapu tukee maahan muuttaneiden kotoutumista sosiaalisen tuen ja merkityksellisen toiminnan kautta. Tänä syksynä alkaneessa, maahan muuttaneiden ja vapaaehtoisten yhdessä suunnittelemassa ja toteuttamassa harrastussparraustoiminnassa kokeillaan ryhmänä lähialueen harrastusmahdollisuuksia. Toiminnalla pyritään tuomaan suomalainen yhteiskunta ja kulttuuri lähemmäs kotoutujia.

Nuoret irakilaismiehet asettelevat tottunein elein palloja biljardipöydälle Espoon Sellossa. Pakolaisavun järjestämän harrastussparrausryhmän jäsenet aloittelevat neljättä tapaamistaan. Ryhmä on tätä ennen jo käynyt keilaamassa, uimassa ja kuntosalilla.

Kun kansalaisyhteiskunta korvasi valtion

Pakolaisavun Minun Suomeni -blogisarjassa maahan muuttaneet ja turvapaikanhakijat pohtivat, miten he näkevät pakolaisuuden ja maahanmuuton sekä kertovat kokemuksistaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Tämänkertaisessa kirjoituksessa kansalaisaktivisti Suldaan Said Ahmed (vas.) kritisoi Suomen hallituksen turvapaikkapolitiikkaa, jonka seurauksena valtion vastuut ovat kaatuneet pitkälti kansalaisyhteiskunnan harteille.

Vuosi sitten Suomeen saapui lähes 33 000 turvapaikanhakijaa, mikä on paljon aikaisempiin vuosiin verrattuna, mutta samaan aikaan vähän verrattuna esimerkiksi Ruotsiin tai Saksaan. Pakolaisten tulo kosketti jokaista suomalaista tavalla tai toisella.

Orjuudesta ompelijaksi

Myanmarilainen Thoe Moe halusi auttaa perhettään ja lähti siirtotyöläiseksi Singaporeen, mutta joutuikin palkattomaksi kotiorjaksi. Naisjärjestön avulla Thoe Moe pääsi takaisin kotimaahansa, missä hän opiskelee nyt ompelijaksi.

Ompelukurssi on ollut käynnissä jo kuukauden, ja työn alla on jakku. Opettaja Ma Tee Moe esittelee vinkkejä kaavojen luonnosteluun, ja oppilaat toistavat perässä oikeita mittasuhteita. Pihalla käyskentelee kukko, ja aamupalan jäljiltä leijailee vielä palavan puun tuoksu.

Yrittäminen palkitaan

Pakolaisavun Minun Suomeni -blogisarjassa maahan muuttaneet ja turvapaikanhakijat pohtivat, miten he näkevät pakolaisuuden ja maahanmuuton, sekä kertovat kokemuksistaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Mi Mi Po Hti saapui Suomeen Myanmarista 2000-luvun alussa ja kävi läpi pitkän kotoutumisprosessin. ”Osaamattomuuttaan ei kannata hävetä”, hän muistuttaa muita maahan muuttaneita.

Kun saavuimme Kuopioon 2000-luvun alussa, meidät otettiin vastaan uteliaasti. Paikallislehdet kirjoittivat ja ihmiset puhuivat: ”Burmalaiset tulevat!”. Silloin pakolaiset olivat Suomessa vielä melko harvinaisia, ja uusista tulijoista oltiin vilpittömän kiinnostuneita. Nykyään tilanne on toinen, kun turvapaikanhakijoita on tullut Lähi-idän konfliktimaista runsaasti.