Voimaa yhdessä viljelystä

Pakolaisapu tarjoaa pakolaisille mahdollisuuksia viljellä kasviksia keittiöpuutarhoissa ja oppia maanviljelystä pakolaisasutusalueilla Ugandassa. Kävimme Nakivalen asutusalueella katsomassa, miten yhteisviljely toimii.

Oikeustiedettä opiskellut Josiane Ininahazwe opettelee kasvisten viljelyä Pakolaisavun tukemana.

Kasvimaalla käy iltapäiväauringossa kova kuhina, kun seitsemän burundilaista naista kuokkii maata ja nostaa kasvissatoa. Satoon kuuluu muun muassa tomaatteja, maissia ja vihreää dodo-vihannesta.

Olemme Suomen Pakolaisavun kenttätoimiston laidalla, Nakivalen pakolaisasutusalueella Lounais-Ugandassa. Asutusalueen pakolaiset tulevat tontilla sijaitsevalle kasvimaalle oppimaan maanviljelyyn liittyviä taitoja ja kokeilemaan viljelyä käytännössä.

Ugandan pakolaispolitiikkaan kuuluu, että pakolainen saa asutusalueelle tullessaan maatilkun, jolle asettua. Ideana on, että maata voi myös viljellä, mikä tukee pakolaista kohti omavaraisuutta. Monilla pakolaisasutusalueilla on viljelyyn sopivat olosuhteet, mutta kaikilla pakolaisilla ei ole viljelyyn tarvittavia taitoja.

Pakolaisapu panostaa nyt yhä enemmän pakolaisten maanviljelyyn liittyvien taitojen vahvistamiseen. Nakivalen kenttätoimistoomme on nimitetty kuluvana vuonna maatalousneuvoja John Muhangi.

“Tarjoamme pakolaisille mahdollisuuden viljellä kasviksia keittiöpuutarhassamme. He saavat apua kaikissa viljelyn vaiheissa. Tarjoamme välineet ja seuraamme kasvua yhdessä”, John selittää.

Kun sato valmistuu, viljelijät vievät sen kotiinsa. Pääasiassa siitä tehdään ruokaa perheelle, osa voidaan myös myydä eteenpäin. Keittiöpuutarhan lisäksi monilla pakolaisryhmillä on erikseen viljelymaata eri puolilla pakolaisasutusaluetta.

Vainoa paossa

Yksi Pakolaisavun kasvimaalla kyykkivistä naisista on burundilainen, 27-vuotias Josiane Ininahazwe.

Josiane saapui Nakivalen pakolaisasutusalueelle kaksi ja puoli vuotta sitten aviomiehensä, kahden lapsensa ja siskonsa kanssa. Sitä edelsi turvattomuuden jakso Josianen kotiseudulla, Burundin pääkaupungin Bujumburan liepeillä.

“Mieheni työskenteli eräässä ihmisoikeusjärjestössä ja puolusti välillä ihmisiä, joista hallituksen edustajat eivät pitäneet. Kun poliittinen kriisi Burundissa alkoi vuonna 2015, meitä alettiin vainota ja uhkailla”, Josiane kertoo.

Lähtöpäätös oli vaikea. Pariskunnalla oli yhteinen talo, kummallakin oikeustieteiden kandidaatin tutkinnot yliopistosta ja Bujumburassa myös oman alan työpaikat.

Vaihtoehtoa ei kuitenkaan ollut, sillä ilmapiiri Burundissa kävi liian ahdistavaksi, kertoo nyt kolmatta lastaan odottava nuori nainen.

“Työ lakisektorilla oli pienestä asti unelmani. Tiesin, että pakolaisasutusalueella kaikki olisi aloitettava alusta, eikä toimeentuloa olisi”, Josiane sanoo.

Josiane kertoo, että ensimmäiset viisi kuukautta pakolaiseksi lähtemisen jälkeen olivat hankalaa ja pysähtynyttä aikaa. Suunnitelmia ei voinut tehdä, ja kaikki energia meni miettiessä, mistä huomenna saa ruokaa perheelle.

Myös itsetunto oli koetuksella. Mielikuvat itsestä yhteiskunnan jäsenenä ja kansalaisena olivat murtuneet.

“Pysyin kuitenkin liikkeessä aviomieheni tuella. Aloin osallistua Pakolaisavun toimintaan, opiskelin englantia ja johtajuustaitoja nuorille suunnatussa koulutuksessa”, hän kertoo.

Josianen mukaan aktiviteetit avasivat hänen silmänsä siihen, että myös pakolaisasutusalueella voi osallistua yhteisön kehittämiseen ja tukea muita.

“Vaikka olen pakolainen, voin tuntea itseni voimakkaaksi ja aktiiviseksi.”

Toiveissa tasa-arvo

Koulutusten jälkeen Josiane perusti burundilaisista pakolaisnaisista koostuvan Courageous Women (Rohkeat Naiset) -ryhmän, jonka puheenjohtajana hän nyt toimii.

Ryhmä kokoontuu useita kertoja viikossa kasvimaalle viljelypuuhiin. Samalla keskustellaan arkipäiväisistä asioista ja puretaan huolia. Keittiöpuutarha auttaa siis saamaan ruokaa pöytään, mutta myös ajatuksia pois suruista.

Josianen mukaan naisille on tärkeä olla tällaisia aktiviteetteja, sillä he jäävät helposti kotiin ja passivoituvat.

“Varsinkin syrjäisemmiltä alueilta kotoisin olevissa perheissä miehet haluavat edelleen naisen olevan vain kotona. Toimettomuus masentaa, eikä hyödytä ketään”, Josiane pohtii.

Siksi hän kiittelee myös Pakolaisavun toimintaa, jonka painopisteenä on naisten osallistaminen.

“Muutenkin pidän Pakolaisavun lähestymistavasta, jossa meille tarjotaan tukea erilaisten taitojen kautta. Ne säilyvät meillä ikuisesti”, Josiane sanoo.

Teksti ja kuvat: Jenna Vehviläinen

Keittiöpuutarha antaa naisille myös kaivattua tekemistä.