Microsoftin järjestämä työpaja antoi turvapaikanhakijoille tukea työnhakuun

Pakolaisavun vapaaehtoistoiminnan ja Microsoftin yhdessä toteuttamassa työpajassa käytiin läpi, miten Suomessa haetaan töitä.

Microsoftilla työskentelevä Damarys Vigil kertoo turvapaikanhakijoille työpajan ohjelmasta.

Mistä lähtisit etsimään töitä, jos olisit hiljattain saapunut maahan jonka kieltä et puhu, josta et tunne ihmisiä ja jonka yhteiskuntarakenne on aivan toisenlainen kuin kotimaassasi?

Tässä tilanteessa on moni turvapaikanhakija – esimerkiksi Suomeen kaksi kuukautta sitten tullut pakistanilainen Imyan.

”Olen tottunut työskentelemään 18 tuntia päivässä. Siksi alan olla todella turhautunut, kun en löydä töitä Suomesta”, hän puuskahtaa.

Dayelin onneksi juuri nyt tilanne on hieman lupaavampi: ollaan Microsoftin tiloissa Espoon Keilaniemessä ja alkamassa on turvapaikanhakijoille suunnattu työpaja, jonka tarkoituksen on kohentaa heidän digitaalisia taitojaan sekä antaa eväitä työnhakuun.

”Hienoa, että saimme tulla tänne oppimaan aiheesta. Asun Kaarlenkadun vastaanottokeskuksessa, ja siellä kaikki olivat todella innostuneita työpajasta, varsinkin, koska sen järjestää Microsoft”, Imyan kertoo.

Ensimmäinen oma sähköpostiosoite

”Kuinka moni teistä haluaisi päästä töihin”, kysyy Damarys Vigil, joka on yksi työpajan vastuuhenkilöistä. Jokainen noin 40 osallistujasta nostaa kätensä.

Sitten aletaan toimeen: osallistujat jaetaan kahteen ryhmään, joista molempien kanssa Microsoftin edustajat käyvät läpi CV:n tekemistä, sähköpostietikettiä ja työpaikkojen etsimistä verkosta. Microsoftin työntekijät opastavat tarvittaessa henkilökohtaisesti, miten aiempi työkokemus luetteloidaan ja kuinka eri sivustoilta voi löytää tietoa myös englanniksi.

Monelle turvapaikanhakijoista käytännöt ovat aivan uusia. Esimerkiksi quinealainen Momodu luo työpajassa elämänsä ensimmäisen sähköpostiosoitteen.

”En ole kotimaassani tarvinnut CV:tä tai sähköpostia”, hän kertoo. ”Siellä työnhaku tapahtuu suhteilla. Jos tarvitsen töitä, menen juttelemaan jonkun kanssa, kerron mitä osaan ja siitä se lähtee.”

Tiskarista tietotöihin

Syntyjään equadorilainen Damarys kertoo jännittäneensä etukäteen, miten työpaja sujuu. Vaikka ohjelman suunnittelu oli haasteellista turvapaikanhakijoiden keskenään erilaisten taustojen vuoksi, kaikki vakuuttavat oppineensa jotakin uutta.

CV:n tekoa opeteltiin yhdessä.

”Good things don´t come easy”, Damarys kuitenkin painottaa turvapaikanhakijoille.

Hänenkään urapolkunsa Suomessa ei ollut helppo, vaan juristin koulutuksesta huolimatta ensimmäinen kosketus suomalaiseen työelämään oli omatoimisesti järjestetty palkaton harjoittelu.

Niin ikään Damaryksen puolalainen työkaveri aloitti ravintolassa tiskarina. Belgialainen kollega puolestaan jakoi ensimmäiset Suomen-vuotensa lehtiä ja siivosi risteilijöitä.

”Tämä kuitenkin kannatti, sillä sitä kautta sai suosittelijoita ja pääsi parempiin töihin”, microsoftilaiset vakuuttavat.

Tätä viestiä Damarys haluu viedä eteenpäin myös turvapaikanhakijoille:

”Toivon, että digitaitojen lisäksi voimme valaa heihin uskoa siitä, että vaikka meillä kaikilla on vaikeuksia, niistä voi selvitä”, hän sanoo.

”Olen itse saanut kosketuksen siirtolaisuuteen Equadorissa, josta lähdetään paljon muualle paremman elämän toivossa. Pystyn siis ymmärtämään, millaisista oloista nämä ihmiset tulevat. Pakolaisongelma ei katoa, joten meidän täytyy oppia elämään sen kanssa. Siksi on tärkeää auttaa ihmisiä kotoutumaan Suomeen”, Damarys jatkaa.

Myös Startup Refugees -verkosto esittäytyi työpajassa.

Työpajan lopuksi tutustutaan vielä tulevaisuuden teknologiaan, kun microsoftilaiset esittelevät hologrammilasien toimintaa. Sen jälkeen syödään yhteinen illallinen.

Takaisin Kaarlenkadun ja Punavuoren vastaanottokeskuksiin lähtevään bussiin nousee tyytyväistä väkeä.

”Ajanhukkaa? Ei missään nimessä!”, Imyan kommentoi nelituntisen antia.

”Tämä työpaja sai minut ja monet muutkin muuttamaan mielemme. Tietysti kaikki haluaisivat tehdä täällä samanlaista työtä kuin kotimaassa, mutta ihmisten tarinat siitä, että aloittivat Suomessa huonommissa töissä ja päätyivät silti Microsoftille, rohkaisivat ajattelemaan eri tavalla.”